Mitä mieltä perheestä, joka laittaa noin 10-v. lapset lähetystyössä ollessaan sisäoppilaitokseen?

Etpä sinäkään olisi uskossa ellei kukaan olisi tänne korpeen ja kylmään suostunut evankeliumia levittämään.



Lähetyslapsista kasvaa kansainvälisiä ihmisiä. On sitä pahempiakin kohtaloita kuin käydä sisäoppilaitosta.



Ehkäpä sinä koet kutsumusta lahjoittaa niin paljon varoja lähetystyölle, että perhe voisi palkata kotiopettajan lapsilleen? Vai tyydytkö kauhistelemaan ja paheksumaan?

ja tapanani ei ole moittia toisten valintoja. Jos itse olisin lähdössä lähetystyöhön, pyrkisin tekemään kaikkeni, että menemme sellaiseen kohteeseen, jossa lasten kouluasiat hoituvat kotoa käsin. Mutta suoraan en tyrmää sisäoppilaitosta vaihtoehtona. Täällä Suomessa lapset pidetään äitin helmoissa, mutta ulkomailla paljonkin sisäoppilaitoksia ja ihan tervepäisiä lapsia niistä tulee!

kalliit yksityiskoulut antavat lapsille, jo 8-10-vuotiaasta eteenpäin, oppia, tulevaisuuden ja suhteita, joita mitkään vanhemmat eivä voi antaa. Suomalaiseen peruskoulun tasapäisyysajatukseen tottuneelle tämän ymmärtäminen voi olla vaikeaa, mutta maailmalla eliittikoulut ovat ihan tosiasiallisesti lasten etu.

Paheksutko myös jenkkejä,jotka pistää lapsen eliittikouluihin,jotka hyvin usein ovat sisäoppilaitoksia?

Kyllä hyvin monissa lähetyskohteissa on nimenomaan lähetyslapsille oma koulu-joskus myös omalla äidinkielellä.Mutta kaikissa kohteissa se ei aina ole mahdollista..

vanhemmalle lapselle sisäoppilaitos on ok ja jopa loistava juttu, 10v ei.



Ja kyllä, olen seurannut sisäoppilaitoselämää varsin läheltä ja sanon suoraan, ettei yksikäään oikeasti vastuullinen vanhempi laita alakouluikäistä lasta sisäoppilaitokseen.

kalliit yksityiskoulut antavat lapsille, jo 8-10-vuotiaasta eteenpäin, oppia, tulevaisuuden ja suhteita, joita mitkään vanhemmat eivä voi antaa. Suomalaiseen peruskoulun tasapäisyysajatukseen tottuneelle tämän ymmärtäminen voi olla vaikeaa, mutta maailmalla eliittikoulut ovat ihan tosiasiallisesti lasten etu.

nimimerkillä maailmalla eliittikoulua käynyt (ja kun seurasin niitä koulun junior-ikäisiä niin ei ei ei ja ei)

on omaa kokemusta. Oli siinä hyvätkin puolensa, ja usein oli kavereiden kanssa kivaa..mutta ikävä oli kova usein. Ja oli muillakin lapsilla. Ja monessa asiassa piti olla itsenäinen liian pienenä. En laitaisi omiani, lapsesta ja tilanteesta riipuen ehkä n. 12-13 v voisi harkita. Ja vanhempani ovat muuten katuneet asiaa jälkikäteen.

merkitystä on silläkin kuinka usein kotiin pääsee- joka viikonloppu vai vain pitemmillä lomilla. Mutta mielestäni ala-asteikäiselle ei hyvä vaikka kotiin pääsisi joka viikko, ja isommankin olisi mielestäni päästävä kotiin viikoittain. Tunsin lapsia jotka pääsivät kotiin vain pitemmillä lomilla, toiset pääsivät usein viikonlopuksikin, itse myös.

vieläkin sitä näkyy olevan. Olen itse myös uskossa, ja vähän säälittää kyllä ne lapsoset. Oikeastaan pitäisi kysyä heiltä sitten kun ovat aikuisia, että miten ovat sen kokeneet.

sisäoppilaitokseen mistä tahansa syystä. Olkoon se sitten vanhempien hinku eliittikouluun tai mikä vain.



ap

kyllä ne uhrauksetkin on tarkkaan harkittava ja punnittava. Minusta on ihmeellistä, että juuri se pienten lasten äiti tai isä kokee olevansa siellä periferiassa niin korvaamaton, että laittaa työn perheen edelle. Ihan kuin alueelle ei voisi lähteä toisenlaisessa elämäntilanteessa olevia henkilöitä. Samaa ihmettelen myös niissä tapauksissa, että ehdoin tahdoin viedään pienet lapset sota-alueelle.



ap

kehitysyhteistyötä tekevien lapset voi joutua juuri asemapaikan sijainnin vuoksi sisäoppilaitokseen. Sisäoppilaitoksissa on usein hyvin korkeatasoista länsimaista opetusta ja ihan hyvät olot, siis turvallista. Mutta omia lapsiani en laittaisi, ellei olisi aivan pakko. Harkitsisin myös kotikoulua, mikäli mahdollista, ainakin alle 12-vuotiaiden kohdalla.

ulkomailla pitää tehdä silloin, kun omat lapset ovat pieniä. Miksi sitä ei voi tehdä ennen ja jälkeen omien lapsien lapsuuden? Lähetystyötä on myös rahan lahjoittaminen lähetystyöhön. Kun lapset ovat pieniä, vanhemmat voisivat työskennellä Suomessa ja lahjoittaa rahaa lähetystyöhön, ja lähteä itse sitten, kun ei ole omia pieniä lapsia. Tarkoitan pienellä lapsella tässä yhteydessä alle 16-vuotiasta. Tuon ikäinen tarvitsee vanhempien aikaa, ohjausta ja huolenpitoa varsinkin jos asutaan vieraassa kulttuurissa.

Sen vielä ymmärrän, jos vanhemmat pystyvät jakamaan töitään niin, että läsnäoloa KOTONA riittää lapsille, tai jos toinen vanhemmista jää kokonaan kotiin. Silloin vieraassa kulttuurissa eläminen voi olla rikkaus, kunhan kyse ei ole mistään sotatantereesta.



Liputtaisin myös mahdollisimman pysyvien ratkaisujen puolesta. Paljon muuttaneet lähetyslapset ovat monesti juurettomia.



ap

itse ollut kaksi vuotta sisäoppilaitoksessa ikävuosina 11-13 ja ei tuo nyt mikään kamala kokemus ollut, ihan mukava.

Kyllä kai sekä lähetystyöhön että kehitysyhteistyöhön lähdetään yleensä aika nuorina eikä vasta sitten, kun lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Niissäkin hommissa tapahtuu työssä oppimista eikä viisikymppisellä enää edes kieli tartu muistiin samalla tavalla kuin nuorempana.



Nuorten on usein vaikea mieltää sitä, että elämä on rajallinen eikä ratkaisuja todellakaan voi lykätä loputtomiin. Jää sitten mieluummin kotiin jos eivät rahkeet riitä toteuttaa kutsumusta.

"Aika harva varmaan aloittelee uraansa vasta viisikymppisenä. Kyllä kai sekä lähetystyöhön että kehitysyhteistyöhön lähdetään yleensä aika nuorina eikä vasta sitten, kun lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Niissäkin hommissa tapahtuu työssä oppimista eikä viisikymppisellä enää edes kieli tartu muistiin samalla tavalla kuin nuorempana."



Sitä voi ensin mennä lähetystyöhön, sitten palata kotiin tekemään lapset, ja vielä palata takaisin. Ja kieltä voi oppia ja ylläpitää muutenkin kuin lähetystyössä. Jos kutsumus on ristiriidassa lasten etujen kanssa, voi miettiä, onko juuri minun hankittava lapsia. Voisinko minä keskittyä siihen kutsumukseeni? Jos hankkii lapset, on velkaa heille hyvän ja turvallisen lapsuuden. Lähetystyö, jos sen huolella/kutsumuksella tekee, vie paljon resursseja. Se ei ole mitään klo 8-16 päivätyötä vapailla viikonlopuilla ja kesälomilla.

Itse olen sisäoppilaitoksen ja lähetysperheen lapsen elämän elänyt ja se on syvät arvet jättänyt! En ole ainoa, vaan olen tavannut monia ja monia, jotka saman kokemukset jälkeen ovat olleet terapian tarpeessa ja juurettomuus seuraa lopun ikää.

Minulla on vain karmeat muistot sisäoppilaitoksesta olemisesta- sinne vaan lähetettiin, olimme juuri saapuneet vieraaseen maahan kaukaa suomesta ja eikun alle 10-v lapset vanhempiensa luota pois, puhelinyhteyttä ei ollut. Kotona pääsimme käymään siskoni kanssa n. kerran kuussa. Itkin itseni iltaisin uneen ja kokemukset ovat muistoissa vieläkin, vaikka ajasta on yli 20 vuotta aikaa. Vanhempani kokevat asian edelleen isoimpana mokana ja katuvat asiaa.



Minun ja monen haastattelemani mielestä lähetystyö on ihan ok juttu, mutta se ei ole lasten valinta eikä myöskään lasten paikka! Yksinelävät ja pariskunnat, senkus menee kaukomaille.

Kaiken jälkeen on toki pakko ollut ajatella positiivisia puolia, että jaksaa tätä elämää. Kielitaitoa on ja sopeudun ihan kaikkiin tilanteisiin. Mutta luulenpa että olisin nuo taidot voinut hankkia hieman pienemmällä hinnalla!

ylläolevaan lisään, että kohdemaassamme velloi välistä myös sisällissota. Eli oikein hyvin veivät vanhempamme meidät sinne traumoja keräämään...

Kun saa kokemuksia erilaisista kulttuureista jo pienenä ja oppii selviytymään, niin se kantaa elämässä yllättävän pitkälle.