Vituttaa kun vanhempani eivät huolehtineet hampaideni hoidosta kun olin lapsi
Hampaitani alettiin harjata säännöllisesti vasta kun itse ymmärsin että hampaat kuuluu harjata joka päivä, eli ekaluokalla. Ja siis itsehän ne silloin harjasin. Pöyristyttävää. Laskua tuosta maksan nyt huonoine hampaineni. Reikiä tulee vaikka harjaisin kuinka, söisin xylitolia, lankailisin ja söisin terveellisesti. Että ottaa päähän.
Kommentit (40)
Hyvä esimerkki minusta ja miehestäni. Mieheni kotona ei pesty juurikaan hampaita, eikä myöskään minun kotona. No, nykyään miehelläni ei ole never ever reikiä vaikka pesee kerran päivässä. Minä teen kaiken minkä voin, lankaan, harjaan, puunaan purskuttelen. Aina reikä kun menen h-lääkäriin.
Ekalla luokalla poistettiin 3kpl rautahampaita kun olivat mädät ja juurihoitoa tehtiin en edes muista kuinka paljon. Reikiä mulla oli ekalla tarkastuksessa (kaikissa hampaissa).
Kalliiksi on tullut aikuisena laittaa suuhun lisää hampaita jne.
Omien lasten hampaista olen huolehtinut erittäin tarkkaan. Kellään heistä ei ole ainakaan vielä reikiä, eikä muutakaan ongelmaa suun alueella.
Omien lasten hampaista olen huolehtinut erittäin tarkkaan. Kellään heistä ei ole ainakaan vielä reikiä, eikä muutakaan ongelmaa suun alueella.
Mutta äitini silti vain yrittää... Paras oli kun hän oli jo monta kertaa kysellyt koska voi alkaa antaa limsaa lapsille, ja minä aina kielsin. Syyksi sanoin, ettei se ole hampaille hyväksi. Siihen äitini tuumasi että joithan sinäkin limsaa pienenä. Johon minä että ovatko minun hampaani sitten hyvät vai?
bakteeristo suuhun, tai sitten vältytään siltä.
se, mitä teidän hampaille o nlapsena tapahtunut, on ollut ja mennyt. Jos NYT hoitaisitte hampaitanne kunnolla, ne pysyisivät kunnossa. Jolleivät ne pysy, syy on ihan ja vain teidän omanne. Kannattaa kysyä hammaslääkäriltä ohjeita suunhoitoon, käydä suuhygienistillä ja käyttää myös suuvettä. Tiedän monen lapsena rei-istä kärsineen tällä keinoin saaneen suunsa kuntoon. Itsellänikään ei ole enää ala-asteen jälkeen tullut yhtään uusia reikiä.
kyllä voi syyttää, lapsuuden tottumuksilla nimenomaan hankitaan bakteeristo suuhun, tai sitten vältytään siltä.

kunnon puhdistuksilla. Oikeesti, raapikaa nyt vaan nehammaslääkärirahat kasaan ja lakatkaa työntämästä vastuuta omasta suustanne jollekulle muulle.
Oikeesti, raapikaa nyt vaan nehammaslääkärirahat kasaan ja lakatkaa työntämästä vastuuta omasta suustanne jollekulle muulle.
Eli kyllä se perimmäinen syy on vanhemmissa, halusit sitä uskoa tai et.
Ajatelkaapa aikaa 60- ja70 luvulla,ei terveydenhuolto ollut näin kehittynyttä kuin nykyään. Ei ollut valistuksia ym. mistä saatiin tietoa,mien mitäkin asiaa pitäisi hoitaa. Minulla myös huonot hampaat, josta en todellakaan syytä vanhempia.Omien lasteni hampaat kyllä hoidan niinkuin pitää,jotta säästyisivät hammaslääkärillä ramppaamiset.
hoksasin alkaa pesemään hampaitani vasta kun hammaslääkäri siitä mainitsi. Vanhemmat eivät puuttuneet hampaideni pesemiseen millään lailla. Hammasharjan vaan ostivat mutta eivät kertoneet mitä sillä tehdään ja miksi :(
Onnekseni en kuitenkaan hirveästi ole reikiä saanut. On kuulemma semmoiset hampaat, jotka eivät helposti reikiinny.
Miksi luulet, ettei lapsia saa pussailla suulle tai syöttää samalla lusikalla kuin millä on itse syönyt? Juuri siksi, että ei se karies sieltä sitten enää lähde, kun sen on saanut. On ihmisiä, jotka hoitavat esimerkillisen hyvin hampaita, mutta lapsena saadun bakteeriston ansiosta saavat reikiä todella usein. Niin kuin tässä moni muukin mainitsi.
se, mitä teidän hampaille o nlapsena tapahtunut, on ollut ja mennyt. Jos NYT hoitaisitte hampaitanne kunnolla, ne pysyisivät kunnossa. Jolleivät ne pysy, syy on ihan ja vain teidän omanne. Kannattaa kysyä hammaslääkäriltä ohjeita suunhoitoon, käydä suuhygienistillä ja käyttää myös suuvettä. Tiedän monen lapsena rei-istä kärsineen tällä keinoin saaneen suunsa kuntoon. Itsellänikään ei ole enää ala-asteen jälkeen tullut yhtään uusia reikiä.
Toi ei sitten kyllä pidä YHTÄÄN paikkansa!! Perustyö tehdään nimenomaan lapsena ja minunkin vanhemmat ovat tyystin tuon vastuun laistaneet. Tosin 70-luvulla ei varmaan oikein käsitetty edes hampaidenpesun tärkeellisyyttä. Hammashoito oli kammottavaa ja muistan kuinka esim. isäni vei mut kahvilaan suoraan hammashoitolasta paikkauksen jälkeen ja osti sokerimunkin lohdutukseksi itkuisen paikkausreissun päälle !! *huokaus*
Vaikka koulussa tajusin että pitäähän näitä pestä niin ei se auttanut enää, bakteeritartunta oli ja pysyi ja oma hampaidenpesutaito ei ollut varmaankaan kovin hyvä aluksi. Aikuisiällä ei enää yhtään auta vaikka syön xylitolia, käytän hammaslankaa, pesen joka päivä vähintään kaksi kertaa hampaat ja ihan varmasti hoidan ne kunnolla. Olen nyt raskaana ja sain mennä tekemään sen bakteeritestin hammashoitolaan ja tulos oli 2!! (Asteikko 1-3, kolme "pahin") Ei mun hammashoidolla se tosiaankaan pitäisi olla tuota luokkaa :(
Silti reikiä tuli vasta aikuisiällä...
ja hampaat olen harjannut aina ihan pienestä asti, ensin vain iltaisin, myöhemmin kaksi kertaa päivässä. Hampaani myös oiottiin. Äiti huolehti.
Reikiä ei juurikaan ole ollut.
Ihmetyttää, miten toisten vanhemmat eivät ole huolehtineet.
Meillä hampaiden harjaukseksi kelpasi myös omenan syönti. Raudat olisin halunnut, mutta en saanut ja vinoista ja keltaisista hampaista olen sitten kärsinyt koko ikäni. Kiitti mutsi.
ärsyttää ja ihmetyttää, että miksi minun ja veljeni hampaiden annettiin mennä pilalle?!
kyllä voi syyttää, lapsuuden tottumuksilla nimenomaan hankitaan bakteeristo suuhun, tai sitten vältytään siltä.
se, mitä teidän hampaille o nlapsena tapahtunut, on ollut ja mennyt. Jos NYT hoitaisitte hampaitanne kunnolla, ne pysyisivät kunnossa. Jolleivät ne pysy, syy on ihan ja vain teidän omanne. Kannattaa kysyä hammaslääkäriltä ohjeita suunhoitoon, käydä suuhygienistillä ja käyttää myös suuvettä. Tiedän monen lapsena rei-istä kärsineen tällä keinoin saaneen suunsa kuntoon. Itsellänikään ei ole enää ala-asteen jälkeen tullut yhtään uusia reikiä.
kunnon puhdistuksilla. Oikeesti, raapikaa nyt vaan nehammaslääkärirahat kasaan ja lakatkaa työntämästä vastuuta omasta suustanne jollekulle muulle.
Kirjoitin jo tähän ketjuun aikaisemmin.
Toki hampaani on korjattu ja laitettu kuntoon. Olen maksanut siitä pitkän pennin juurihoitojen, kruunujen ym. muodossa. Lisäksi hoidan hampaitani fanaattisesti! Mutta kyllä ottaa päästä mennä hammaslääkäriin. Moni reissu olisi jäänyt väliin ja olisi ainakin vähemmän paikkoja jos vanhempani olisivat asiasta jotain ymmärtäneet.
Nyt on taas vuorossa yhden kruunun korjaus. Kun nekään eivät ikuisia ole. Paikoilla on ikävä tapa murtua jne.
Ei kyse ole nyt ollenkaan siitä ettenkö minä ja monet kohtalotoverini huolehtisi hampaistaan. Kyse on siitä, että vähemmän olisi ollut vaivaa ja rahanmenoa jos meidän vanhempamme olisivat hoitaneet hommansa kuten pitääkin.
Veljelläni taasen on reikiä hampaissa.
Oman lapseni hampaita pestään/opetellaan tapaan jo nyt, ikää 1v3kk. Hampaiden harjaus aloitettiin heti kun 1. hammas puhkesi.
kun reikiä löytyy minultakin aikuisiän hyvästä hampaiden hoidosta huolimatta.
Mikä erityisesti kuitenkin itseäni nyppii, on se, että sain syödä tuttia 4-vuotiaaksi. Arvatkaa, onko purenta kunnossa, kun hampaat on sikinsokin. Oikomishoitoon toki jonotin ala-asteikäisenä pitkään. Siellä kuitenkin todettiin, ettei virhepurentani ole tarpeeksi paha, että olisi alettu hoitaa. Seurauksena se, että mulla oli jo alle kolmenkympin väärän purennan aiheuttamat vauriot molemmissa leukanivelissä.
Ja mitä sanoo, mutsi? "Eihän sitä tuttia voinut sulta poiskaan ottaa. Tuli aina niin kova huuto, kun yritin". Niinpä. Kyllä nyt olen niiiin kiitollinen, ettei huudatettu ja tullut traumoja.
Ja sitten kun paikka lähtee ja tilalla on ammottava aukko, se onkin oiva pesä bakteereille. Kunnalliselle on hirvittäävä jonot, siihen on juuri ja juuri varaa. Yksityiselle ei.