MItä ruokaa teidän perheissä tehdään viikonloppuisin?
Kommentit (5)
ja sunnuntaina kebabia ranskalaisilla, koska on niin paha krapula. :DD
Lapset menee piiiiiiitkästä aikaa hoitoon!!!! :))))))
ihan normaalia kotiruokaa. Joskus innostun laittamaan perjantai-illaksi jotain hienompaa, ja miehen kanssa avataan viinipullo ruuan kanssa viikonlopun kunniaksi.
yleensä toisena päivänä teen etnistä ruokaa, yleensä intialaista tai kiinalaista. Huomiseksi ostin stokkalta marokkolaisen kastikkeen, sen tekemiseen en ole itse perehtynyt.
Toisena päivänä taas syömme ns. juhlaruokaa. Jos sen kanssa on viini, niin sitten se on lauantairuoka, koska sunnuntai-iltaisin meillä on koko perheen yhteinen harrastus.
Ylihuomenna syömme sisäfilepihvit. Viime viikolla söimme tonnikalaa. Kaksi viikkoa sitten sisäpaistia.
kuten pizzaa tai tortilloja. Joskus käydään syömässä ulkona tai haetaan kiinalaista tai hampurilaiset. Lauantaisin tehdään aamupäivällä yleensä nopea keitto ja illaksi jokin helppo uuniruoka. (esim. lohikiusaus, broileripata)
Sunnuntaisin kokataan herkkuja. Yleensä teen alkuruuan, salaatit ja pääruuan sekä pienen jälkkärin. Alkuruokana esim. metsäsienikeittoa, sipulikeittoa, punajuurisosekeittoa tms. Pääruokana vaikka poronfileetä ja uunijuureksia, yrttibroileria ja riisiä, kuhaa tai siikaa tai ahvenia pannussa ja seuraksi purjo-voisulakastike tai sitten uunissa kermakastikkeessa. Jälkkäriksi jotain marjoista kermavaahdon keralla tai hedelmäjälkkäriä.
kanaa, suikaleina, fileenä tms
jauhelihakastia, jauhelihapihvejä, pullia
-näiden kanssa perunaa/riisiä/spagettia
lasagnee
makaroonilaatikkoo
jotain soppaa