Aikakone/Kuorosota Sani raskaana
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sani
http://www.iltalehti.fi/viihde/2010030211226235_vi.shtml
Lehti: Laulaja Sani raskaana
Tiistai 2.3.2010 klo 08.53
Kuorosodasta sunnuntaina tippunut Saija "Sani" Aartela ja näyttelijä Turkka Mastomäki saavat perheenlisäystä, kertoo Ilta-Sanomat.
Sani ja Turkka Mastomäki eivät ole ehtineet miettiä avioliittoa.
Sanin kuoro jätti Kuorosodalle jäähyväiset viime sunnuntaina.
- Olen painanut hommia viime vuodet, ja nyt tuntuu, että kaikella on tarkoituksensa, esikoistaan odottava Sani sanoo Ilta-Sanomille.
Sani ja Turkka Mastomäki ovat seurustelleet loppuvuodesta 2006. Rakkaus syttyi, kun he näyttelivät yhdessä samassa revyyssä. Julkisuuteen he astuivat pariskuntana vuoden 2007 alussa.
Sani ja Turkka elävät avoliitossa. Ilta-Sanomille Sani toteaa, ettei avioliittoa ole ehditty miettiä. Töitä hän uskoo tekevänsä raskauden loppumetreille asti.
IL
Kommentit (24)
et miten se on niin uhkea! Näytti tissit kasvaneen älyttömästi ja vatsakin pömpötti. Sani on aina ollut tosi laiha ja nyt siis raskaus on jo tehnyt uhkeaksi.
Siis en nyt mitenkään tarkoita, että olisi liian vanha lasta saamaan.
Tuli vaan mieleen kun muistan Aikakonetta kuunnelleeni jo teininä. Enkä kovin nuori ole enää.
oli Aikakoneen alkuaikoja. Jossain vaiheessa laihdutti tolkuttomasti. Ihmettelin kuorosodassa että onpas pyöristynyt ja en tajunnut että on raskaana.
Onnea Sanille ja miehelleen.
et miten se on niin uhkea! Näytti tissit kasvaneen älyttömästi ja vatsakin pömpötti. Sani on aina ollut tosi laiha ja nyt siis raskaus on jo tehnyt uhkeaksi.
Sanille ja hänen miehelleen, mutta mitä sitten?
viiskymppinen. Liikaa meikkiä, liikaa rusketusta, liikaa koruja, liikaa kaikkea muuta, kaikkinäyttää liialta.
viiskymppinen. Liikaa meikkiä, liikaa rusketusta, liikaa koruja, liikaa kaikkea muuta, kaikkinäyttää liialta.
Ei varmasti kotioloissa tukka tötteröllä.
Vierailija kirjoitti:
Poika vai tyttö tulossa Sunnylle?
Sä oot ihan hönttö.
Vierailija kirjoitti:
Ihana uutinen, onnea Sani :)
Vanha uutinen. Ovat ehtineet erotakin mutta suhteesta syntyi tyttö. Katso aloituksen päivämäärää.
Siis toi uutinenhan oli vuodelta 2010!!! Menikö joku halpaan vai? Eikös sani oo jo aika vanha tänä päivänä?
Vierailija kirjoitti:
Siis toi uutinenhan oli vuodelta 2010!!! Menikö joku halpaan vai? Eikös sani oo jo aika vanha tänä päivänä?
Ei ole enää lapsentekoiässä, 47. Mun veljen exvaimon kavereita.
Siis en nyt mitenkään tarkoita, että olisi liian vanha lasta saamaan.
Tuli vaan mieleen kun muistan Aikakonetta kuunnelleeni jo teininä. Enkä kovin nuori ole enää.