Antaisitko lapsesi hoitoon maanis-depressiiviselle

Meillä myös oli tämä ex-läheinen, lasten täti. Mielialahäiriöiseen ei voi oikein luottaa kuten sanoinkin tuossa aiemmin.

Uskon myös että lapsille ei tee hyvää olla noin epävakaan aikuisen seurassa. Antaa huonoa mallia käytöksellään kun lapset ei vielä ymmärrä mistä on kyse.

t. 23

Henkilö on lapsen täti joka on muuttamassa naapuriin ja tarjoutui olemaan lapsen kanssa aina kun vanhemmilla on ilta-vuoroja töissä jne.

Tuo, että aamulla hyvä hetki ja illalla jo huono, ei ihan kyllä kuvaa sairautta. Mielialan vaihtelut tapahtuu pitemmissä jaksoissa. Eli on mania sekä depressiovaihe. Jos ihmisen mieliala vaihtelee voimakkaasti päivittäin, kyseessä ennemminkin epävakaa persoonallisuus.

Tähän täytyy sanoa, että bipon sekamuotoisen psykoottisen jakson ja epävakaan persoonallisuuden raja on hiuksenhieno, siksi kai useilla kaksisuuntaisilla on yös persoonallisuushäiriö dg:ssä. Itselläni ei ole selkeitä manioita kuin harvakseltaan, sen sijaan sekamuotoista kyllä ja siihen liittyen psykoottisia oireita.

Lääkityksellä olin, mutta se on nyt purettu raskauden vuoksi. Olo on ollut ihan ok, mutta kaikkea stressiä tulee välttää, koska stressi pahentaa oireita. Lapsia on ja harva se päivä meillä on myös muiden lapsia. Lasten ja eläinten hoitoon sairaus ei ole vaikuttanut eikä bipo automaattisesti ole umpihullu ja kaikkeen normaalielämään kyvytön.

et tunnu ymmärtävän että vaikka ko diagnoosin juju onkin pääkopassa, se on silti SAIRAUS ja tällainen sairas ihminen tarvitsee luotettavia ja tukevia ihmisiä ympärilleen, eikä kaltaisiasi jotka hylkäävät tilaisuuden tullen. ja vaikka tämä henkilö olikin itse katkaissut yhteyden sinuun, se ei tarkoita etteikö olisi tarvinnut sinua avukseen vaan valitettavasti tuollainen käytös on yleistä sairauden ollessa hankalimmillaan.

Itse en olisi selvinnyt ilman sinnikkäitä sukulaisia ja ystäviä, jotka eivät antaneet katkaista yhteyttä. enkä myöskään olisi selvinnyt ilman lapsiani.

Tällä henkilöllä ei ole KETÄÄN lähellään koska on ajamalla ajanut kaikki pois. Diagnoosia hänellä ei ole maanis-depressiivisyydestä, oireilee vaan sen kaltaisesti. Antoi ymmärtää lopulta ettei välitä kenestäkään lähellään. JOTEN VÄKISINKÖ OLISI PITÄNYT TUNGETA?

t. se ex-läheinen lapsineen

et tunnu ymmärtävän että vaikka ko diagnoosin juju onkin pääkopassa, se on silti SAIRAUS ja tällainen sairas ihminen tarvitsee luotettavia ja tukevia ihmisiä ympärilleen, eikä kaltaisiasi jotka hylkäävät tilaisuuden tullen. ja vaikka tämä henkilö olikin itse katkaissut yhteyden sinuun, se ei tarkoita etteikö olisi tarvinnut sinua avukseen vaan valitettavasti tuollainen käytös on yleistä sairauden ollessa hankalimmillaan.

Itse en olisi selvinnyt ilman sinnikkäitä sukulaisia ja ystäviä, jotka eivät antaneet katkaista yhteyttä. enkä myöskään olisi selvinnyt ilman lapsiani.

Kaikki pitää sietää ja kestää. Ja ikuisesti ymmärtää. Usein tällainen tapaus sairastuttaa ympäristönsäkin, jos lähellä on liian empaattisia ihmisiä. Tulee mentyä liiaksi mukaan nega-paskafiilareihin ja masentuu lopulta itsekin.

ei suostu lääkkeitään syömään, miettisin ehkä hetken...

Olen itse maanis-depressiivinen ja hoidan lapseni erittäin hyvin. Toki lääkitykseni pitää minut "kunnossa", eikä tulisi edes mieleenikään lopettaa lääkitystä.

anoppini on m-d. en koskaan jätä minkään ikäisiä lapsia sekunniksikaan hänen kanssaan yksin samaan huoneeseen. toinen sukulaislapsi kävi hänen luonaan yksin koulun jälkeen, anoppi oli mm. sanonut tytölle kerran et tiedätkö että isät tappaa lapsiaan, sinunkin isäs saattaa vaikka tappaa sinut.

myös miehelläni on vanhemmiten ilmennyt mt-ongelmia. hän myöntää itsekin ettei oikein tule toimeen yksin lasten kanssa, kuin pari tuntia kerrallaan.

ei ainakaan masentuneelle, epävakaalle persoonalle,alkoholistille (kohtuukäyttäjäkin voi oikeati olla), yh-lle (voi olla väsynyt), kiukkuisille ihmisille jne, ahdistushäiriöstä kärsiville, paniikkihäiriöisille jne...



Kaikista itseasiassa löytyy jotain vikaa kun lähdetään etsimään.



Minä kuuluttaisin ennemminkin lastenkasvatus ja hoitotaitoa kuin leimaamista.



Sehän nyt on selvä et psykoottiselle ihmiselle ei anneta lasta hoitoon saati näytetä. Psykoottisuuttakin voi tulla ketjun sairaudesta, skitsofreeniasta, masennuksesta..

kyseinen sairaus, jota käsittääkseni myös nykyään kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi kutsutaan. Hänellä ko. sairaus on sen verran vakava, että en jättäisi vauvaani hetkeksikään hänelle hoitoon. Anoppini on sairastanut tautia jo kauan ja hän myös salaa pari vuotta sitten oli lopettanut lääkityksensä, jonka seurauksena hän joutui hetkeksi suljetulle osastolle hoitoon. Asumme miehemme kanssa kaukana hänestä, joten lääkkeiden pois jääntiä emme mekään heti huomanneet, ennen kuin häneltä alkoi tulla hyvin sekavia puheluita. Hän myös tässä maanisessa vaiheessa usein tulee hyvin vihamieliseksi, alkaa juomaan ja rahan käyttö muuttuu holtittomaksi.

Koska sairauden vahvuuksissa eri henkilöillä on eroja, lääkityksen määrässäkin on oletettavasti eroja. Anopillani lääkitys ilmeisesti on kuitenkin erittäin vahva, koska hänestä kyllä huomaan helposti, että hän on vahvan psyykelääkkeen vaikutuksessa. Joten kyllä hän ainakin on selkeästi sairas ihminen, jolle ei ainakaan pientä lasta voi hoitoon ilman valvontaa antaa.

sillä argumentillä että jos haluaa joskus hoitaa lapsia, niin on paras että ottaa lääkkeensä?



Voisitte jonkin aikaa seurata tilannetta, kun hän ottaa lääkkeitään, kyläillä yhdessä, katsoa miten tulee toimeen lasten kanssa.



Jos kaikki näyttää menevän OK, ehkä uskaltaisitte kaupassakäynnin ajaksi jättää lapset hoitoon? Ensi alkuuun siis?



Kaikkihan riippuu siitä, miten lääkkeet vaikuttavat ja ottaako hän lääkkeensä säännöllisesti. Ennenkaikkea miten tulee toimeen lasten kanssa ja miten osaa heitä hoitaa.

hyvinä kausina voin jättää isommat lapset (4,7) hänelle tunniksi pariksi, en kauemmaksi aikaa ikinä. Huonoina kausina en lainkaan. Eli varasuunnitelma täytyisi kuitenkin olla.

Se, joka väittää, että md-potilas voi elää normaalia elämää, ei oikeasti tunne md-potilaita. Kuvaavaa on ap:n selostus "työelämässä pärjää kohtuullisesti, vuoden sisään on vaihtunut työpaikka 4 kertaa. Ja asuntokin 3 kertaa..", näin juuri. Ja kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään, niin tasan tarkkaan sellaisen ihmisen paikka ei ole säännöllisesti huolehtia vieraista lapsista.

Luojalle kiitos sinä et ole minun lähipiirini ihmisiä, koska muuten saisit kyllä tuta minun verbaaliakrobatiasta oikein isän kädestä!

Minulla itselläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö, eikä pelkästään diagnoosi, vaan ihan oikeasti sairaus. Kuitenkin: minä käyn säännöllisesti töissä, olen ihan oikeasti ja aidosti hyvä ja pidetty työntekijä ja myös ihan oikeasti ja aidosti pidän työstäni. Lisäksi hoidan vapaaehtoistoiminnan kautta lapsia vähintään kerran viikossa ja sekä lapset että heidän vanhempansa ihan oikeasti ja aidosti ovat kiitollisia ja onnellisia avustani.

Arjessa joudun seuraamaan jaksamistani paljon keskivertoeläjää tarkemmin, mutta kun siihen kerran on oppinut, niin sairauden kanssa pärjää vallan mainiosti. Kun pidän itseäni tarkasti niskasta kiinni, jaksotan lomani ja vapaani tasaisesti ympäri vuotta ja puutun heti kaikkein pienimpiin ja mitättömiinkin oireisiin, ei minulla, eikä läheisilläni, ole hädän päivää. Lisäksi olen terapian aikana "joutunut" opiskelemaan itseäni hyvin tarkkaan ja en varmasti eksy kovin syvälle metsään, jos väitän olevani paremmin kiinni realiteeteissa kuin iso osa meistä suomalaisista.

Sinulle ja ehkäpä monille muillekin teistä keskustelijoista haluaisin sanoa, että todellakin toivon teidän tutustuvan laaja-alaisesti monellakin tapaa erilaisiin ihmisiin, se on tämän elämän suola!

Meille, joiden elämä ei ole aina mennyt ihan sitä kultaisinta keskitietä pitkin, toivotan aivan ihania tulevan kevään päiviä. Kun otetaan tulevaisuutemme omiin käsiin, kannamme täyden vastuun omasta tulevaisuudesta ja muistamme olla armollisia niin itsellemme kuin läheisillemme, olemme melko voittamattomia!

Alkuperäiseen kysymykseen vastakysymys: Antaisitko sinä lastasi hoitoon ystävällesi/sukulaisellesi jolla on todella hankalassa vaiheessa oleva epilepsia? Kaikki on niin suhteellista...

eikä se ole diagnoosista kiinni (kuten edellisestäkin kirjoituksesta hienosti ilmenee). Esim. ex-poikaystäväni on epäluotettava fruitcake, jolta puuttuu mt-diagnoosi ainoastaan siksi ettei hän halua mennä ammattilaisen luo sellaista saamaan. Hän on kelpaamaton lasten läheisyyteen hallitsemattoman sadisminsa ja moraalittomuutensa vuoksi, oli mahdollinen diagnoosi sitten mikä tahansa.

hyvinä kausina voin jättää isommat lapset (4,7) hänelle tunniksi pariksi, en kauemmaksi aikaa ikinä. Huonoina kausina en lainkaan. Eli varasuunnitelma täytyisi kuitenkin olla.

Se, joka väittää, että md-potilas voi elää normaalia elämää, ei oikeasti tunne md-potilaita. Kuvaavaa on ap:n selostus "työelämässä pärjää kohtuullisesti, vuoden sisään on vaihtunut työpaikka 4 kertaa. Ja asuntokin 3 kertaa..", näin juuri. Ja kun ei pysty huolehtimaan edes itsestään, niin tasan tarkkaan sellaisen ihmisen paikka ei ole säännöllisesti huolehtia vieraista lapsista.

Luojalle kiitos sinä et ole minun lähipiirini ihmisiä, koska muuten saisit kyllä tuta minun verbaaliakrobatiasta oikein isän kädestä!

Minulla itselläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö, eikä pelkästään diagnoosi, vaan ihan oikeasti sairaus. Kuitenkin: minä käyn säännöllisesti töissä, olen ihan oikeasti ja aidosti hyvä ja pidetty työntekijä ja myös ihan oikeasti ja aidosti pidän työstäni. Lisäksi hoidan vapaaehtoistoiminnan kautta lapsia vähintään kerran viikossa ja sekä lapset että heidän vanhempansa ihan oikeasti ja aidosti ovat kiitollisia ja onnellisia avustani.

Arjessa joudun seuraamaan jaksamistani paljon keskivertoeläjää tarkemmin, mutta kun siihen kerran on oppinut, niin sairauden kanssa pärjää vallan mainiosti. Kun pidän itseäni tarkasti niskasta kiinni, jaksotan lomani ja vapaani tasaisesti ympäri vuotta ja puutun heti kaikkein pienimpiin ja mitättömiinkin oireisiin, ei minulla, eikä läheisilläni, ole hädän päivää. Lisäksi olen terapian aikana "joutunut" opiskelemaan itseäni hyvin tarkkaan ja en varmasti eksy kovin syvälle metsään, jos väitän olevani paremmin kiinni realiteeteissa kuin iso osa meistä suomalaisista.

Sinulle ja ehkäpä monille muillekin teistä keskustelijoista haluaisin sanoa, että todellakin toivon teidän tutustuvan laaja-alaisesti monellakin tapaa erilaisiin ihmisiin, se on tämän elämän suola!

Meille, joiden elämä ei ole aina mennyt ihan sitä kultaisinta keskitietä pitkin, toivotan aivan ihania tulevan kevään päiviä. Kun otetaan tulevaisuutemme omiin käsiin, kannamme täyden vastuun omasta tulevaisuudesta ja muistamme olla armollisia niin itsellemme kuin läheisillemme, olemme melko voittamattomia!

Alkuperäiseen kysymykseen vastakysymys: Antaisitko sinä lastasi hoitoon ystävällesi/sukulaisellesi jolla on todella hankalassa vaiheessa oleva epilepsia? Kaikki on niin suhteellista...

Nyt "haukut" hiukan väärää puuta, mitä tulee siihen, tunnenko tämän sairauden ja tunnenko sitä sairastavia ihmisiä! On oikeasti todella kiva, että sinulla sairaus on hallinassa, MUTTA tiedät aivan varmasti itsekin, että kaikilla niin ei ole! Ja henkilö, joka ei syö lääkkeitään, on taatusti muutaman kuukauden päästä pahassa jamassa!

Minä olen aivan varmasti hyvä lähimmäinen ystävälleni. Minä olen se, joka on hänet viimeisten vuosien aikana kuskannut useamman kerran hoitoon kun elämä on taas kerran mennyt täysin päälaelleen! Kaksi kertaa jopa poliisien kanssa, kun vapaaehtoisesti ei lähtenyt ja omasta mielestään oli niin perhanan hyvässä kunnossa! Minä olen se, joka on hänet auttanut velkasaneeraukseen, kun maanisessa vaiheessa on saanut raha-asiansa täysin sekaisin! Minä olen se, joka olen jaksanut vierailla siellä hoitolaitoksessa, ottanut kiukun ja p**kan vastaan, vienyt tupakkaa ja keskustellut hoitajien kanssa. Minä olen lainannut rahaa, hoitanut paperiasioita, yrittänyt kannustaa hyvinä aikoina etsimään työtä, koulutusta, apua alan järjestöiltä. Ja minä perhana soikoon rakastan tätä ystävääni, mutta ei,en anna lapsiani hänelle hoitoon

en siis anna ystävälleni lapsiani hoitoon päiväkausiksi, en edes "hyvinä" kausina. Enkä kannusta ap:takaan näin tekemään, kun kerran hänen sukulaisensa ei lääkkeitään syö - huonot ajat ovat taatusti edessä.



Sinulle 36(?) toivon todella sydämestäni, että jaksat pitää elämäsi yhtä ryhdissä ja on ihanaa, että sinulla tuntuu olevan hyviä läheisiä!

yleensä tämmöinen ihminen ei paljasta itseään muille kun läheisille, siis kumppani, lapset, sisaret ja vanhemmille. ja jos ilman lääkitystä niin noi kaudet voi pukata millon vaan päälle ja jos vaikka sopisitte että soittaa heti jos tulee omituinen olo. mulle mun mies sanoo että nyt en jaksa lapsia tai näen jo käytöksestä päiviä ennen. en jätä edes koiria hänelle. eli terveen oltava vastuussa lapsista ja eläimistä. muutama tunti on varmasti ihan ok jos ei mikään kausi ole meneillään. sairaana mies hylkää-> lähtee radalle tai vetäytyy_>masentuu. ja just noin työt vaihtuu. ja puhelimeen ei vastata, vastuuton ja valehtelee, pettää jne jne ja sen jälkeen alkaa debis ja sitten taas tasanen jakso. rakas ja fiksu ihminen mutta yksin en häntä jätä juuri mihinkään tilanteeseen ellei ns katoa omille teille.