lisko vinkkejä miten sitä voisi unohtaa miehen sanomiset ja jatkaa eteenpäin?

Tietenkään avioero ei ole perheelliselle optimaalinen ratkaisu, eikä sen missään nimessä tulisi olla automaattinen ratkaisu, mutta kenenkään ei tulisi jakaa elämäänsä ja arkeaan liitossa, jossa on täysin epäkunnioitettu ja solvattu.



Se ei tee hyvää kenellekään perheessä. Sinun itsetuntosi ja psyykeesi tuhoutuu vähitellen solvauksen ja vähättelyn seurauksena. Samoin tuhoutuu lasten terve näkemys ja usko parisuhteeseen.



Suhteen kuuluu ANTAA jotain positiivista elämälle. Ei tuhota sitä. Ja ero on aina ratkaisu, jos suhde alkaa vaikuttaa haitallisesti kaikkiin perheen jäseniin.



Älä vain sano, ettet voi erota rahan tai lasten takia. - Suomen maassa ei kukaan nälkään kuole ja jos suhteesi oikeasti on kuvailemasi kaltaista (aikuisten keskinäistä tappelua ja halveksuntaa), sinun tulee erota nimenomaan lastesi TAKIA!

tässä foorumissa ja yhteydessä on ihan mahdotonta ruveta sepustamaan kaikkia asioita jotka vaikuttaneet myös noihin sanomisiin, ne on tottakai riitatilanteissa sanottuja, mutta silti ne haavoittaa sitä en voi kieltää.

Lasten kuullen emme tuolla tavoin riitele eikä esimerkiksi noita sanoja kuullessani lapset ole olleet edes kotona, lohtu sekin.

En myöskään itse ole mikään puhdas pulmunen ja varmasti olen miestä loukannut myös, mutta minusta nuo jotkin miehen sanomiset ovat olleet niin syvältä riipaisevia ja vyön alle iskuja että ne on siksi jääneet kaihertamaan mieltäni ja sydäntäni.

En oikeasti haluaisi erota, ja esimerkiksi lasten huoltajuudesta tulisi miehen sanoja lainatakseni "pitkä riita", koska kumpikaan ei haluaisi heistä luopua ja jokin viikko tai kaksi siellä ja sitten toisella vanhemmalla ei sekään kuulosta/tunnu hyvältä ratkaisulta, en tiedä.

Pahinta on tämä tunne siitä ettei voi jatkaa enää yhdessä koska olen kuullut liian pahoja sanoja.

Mies sanoo rakastavansa, uskon siihenkin, mutta nuo sanat:´(

Ap

että vaikka itse olen hyvinkin sovitteleva ja ihminen, joka pyrkii ottamaan riidat molemminpuolisen kasvamisen paikkana (joko siten, että itse miettii, josko toinen on oikeassa tai sitten pyritään miettimään, josko asia on sellainen, että se on vain hyväksyttävä osana toista ihmistä), tuo kuulostaa jo sellaiselta, etten hyväksyisi sitä.



en osaisi kuvitellakaan millaista kasvamista minä tarvitsisin, jos olisin mieheni mielestä ajopuu. ehkä tuon seksin kohdalla voisin kysyä, mikä mättää ja voisiko sille tehdä jotain, mutta nuo muut ovat jo silkkaa ilkeilyä (miehesi kohdalla tosin uskon tuon seksikysymyksen kuuluvan samaan kategoriaan).



jätä se. heti.

tänne selitellä mistä tuokin heitto, siis ajopuu, juontaa, se voisi hieman sitä "selittää" ja "oikeuttaa" en tiedä. Vai?

No yhtä kaikki, liittyy siihen mitä mies tuumaa työstäni ja ammatistani ja siitä ettei minulla ole edelleenkään vakituista työpaikkaa ja se on miehelle(kin) aivan hirvittävä stressin ja paineen aiheuttaja. Viimevuonnakin olin 4kk työttömänä ja taloudellinen ahdinko oli sen mukainen, vieläkin maksamme Visa-laskua siltä ajalta.

Ap

paljon parempi vaihtoehto kuin kärsiminen...

voimaa!Aina on vaihtoehtoja.

Ihminenhän kaipaa tukea vaikeassa tilanteessa, ei lannistamista eikä haukkumista. Mun mies tuki mua kun opiskelin ja elimme siis pääasiassa miehen tuloilla, sittemmin olen itse ajoittain tukenut miestä, kun oli lomautettuna ja hetken työttömänäkin. Ei olisi tullut mieleenkään lannistaa vaan tukea työnhaussa, nostattaa itsetuntoa, joka voi muutenkin romahtaa noissa tilanteissa ja niin edelleen. Mun mielestä parisuhteessa pitää voida luottaa siihen, että on toisen tuki heikoimmillaankin. Että voi luottaa rakkauteen eikä toinen lyö lyötyä. Jos näin ei teidän liitossa ole, niin se on kyllä tosi surullista. En itse näkisi juuri mahdollisuutta jatkaa, ellei sitten jonkun parisuhdeterapian kautta.

tänne selitellä mistä tuokin heitto, siis ajopuu, juontaa, se voisi hieman sitä "selittää" ja "oikeuttaa" en tiedä. Vai?

No yhtä kaikki, liittyy siihen mitä mies tuumaa työstäni ja ammatistani ja siitä ettei minulla ole edelleenkään vakituista työpaikkaa ja se on miehelle(kin) aivan hirvittävä stressin ja paineen aiheuttaja. Viimevuonnakin olin 4kk työttömänä ja taloudellinen ahdinko oli sen mukainen, vieläkin maksamme Visa-laskua siltä ajalta.

Ap

Olisi ideaalia, että parisuhteessa voisi luottaa toisen olevan tukean silloin, kun sitä eniten tarvitsee, mutta todellisuudessa usein on niin, ettei sitä voi luottaa kuin itseensä.



Minä rakastan miestäni, ja mieheni minua, mutta on meilläkin ollut ja on edelleen riitoja, jotka kaihertavat mieltäni. Yksi syy ongelmiimme on se, ettei mies pysty, suostu tai halua selvittää riitoja - jos otan jonkun asian esille, joka minua on jäänyt kaihertamaan, tuloksena on uusi riita, ja saan kuulla olevani inhottava vanhoja kaiveleva lehmä, joka ei osaa päästää irti menneistä. Mies ei selitä, mitä tarkoitti sanomisillaan, eikä pyydä anteeksi, vaan toteaa, ettei hän voi mitään menneille eikä jo sanotuille asioille, joten mun pitäisi vain unohtaa ne. Kyllä mies osoittaa myös rakkauttaan arjessa, ja jakaa arkea kanssani, eli tekee kotitöitä, hoitaa lapsiaan, käy kaupassa ja niin edelleen, mutta silloin, kun tarvitsen henkistä tukea, mies vetäytyy taka-alalle.



Kun opiskelin, miehen tuki oli sitä, että hän mahdollisti sen taloudellisesti, jäi lasten sairastaessa hoitamaan heitä että minun ei tarvinnut ottaa poissaoloja ja ylimääräisiä tehtäviä, laittoi ruokaa ja siivosi, ja sen sellaista, käytännön tukea. Mutta jos valitin miehelle jostakin hankalasta opettajasta tai ryhmätyöstä, joka ei toimi, koska kaikki ryhmän jäsenet eivät tee hommaansa, mies korkeintaan totesi, että "itepä oot koulus valinnu" tai "miks sun pitää aina mennä sellaseen ryhmään missä on tommosia laiskajaakkoja", ts. syyllisti minut tilanteesta. Tai niin minä sen koin.



Minulla todettiin jokunen vuosi sitten lievä masennus, ja kävin psykologilla. En tietenkään ollut mikään ideaalipuoliso tuolloin, kyllä minä sen myönnän. Olisin kaivannut mieheltä henkistä tukea tuolloinkin, mutta miehen ratkaisu asiaan oli se, että hän käski minun muuttaa pois kotoa, ja toivotti tervetulleeksi takaisin sitten, kun olen parantunut.



Kun valmistuin uuteen ammattiini, ja aluksi sain "vain" osa-aikaisia töitä, jotka mielestäni olivat parempi kuin ei mitään, sain mieheltä haukut siitä, miksi minun piti lähteä tuollaiselle alalle, jolla ei ole edes kunnon töitä.



Molempien lasten synnytyksissä, kun olen ollut todella tuskissani ja kaivannut mieheltä kannustusta, olen saanut vain kommentteja siitä, ettei ole hänen vikansa että muhun sattuu, tai mies on lähtenyt tupakalle ja jättänyt mut vaikertamaan yksin. Kun olen itkenyt jotakin lapsiin liittyvää, miehen kommentit ovat myös olleet kaikkea muuta kuin kannustavia. Minua on sanottu äiti-Hitleriksi (koska vaadin lasta syömään ruokansa ennen jälkiruokaa, käsken käymään pissalla ennenkuin lähdetään ulos ja pakotan pesemään hampaat, vaikkei lasta huvita) ja sanottu, että tottakai lapset rakastavat isäänsä enemmän kuin minua, koska en suostu uhmaikäisen lapsen pompotusyrityksiin samalla lailla kuin mieheni.



Aikani minäkin murehdin sitä, ettei mies ole mun tukena silloin kun häntä tarvitsen, nimenomaan henkisesti, ja surettaa se joskus minua vieläkin. Mutta olen tajunnut, ettei miehestäni yksinkertaisesti ole siihen, enkä voi odottaa häneltä sellaista, johon hän ei pysty. Olen kuitenkin ottanut myös sen linjan, että kun mieheltä tipahtelee tuollaisia kommentteja, jotka loukkaavat minua, sanon hänelle, että minä en kuuntele tuollaista, hän ei saa puhua minulle niin, että tilanne on mulle riittävän raskas jo ilman hänen pään aukomistaankin. Silloin mies yleensä tajuaa loukanneensa, ja pyytää anteeksi. Mutta joskus hän tuiskaisee takaisin, että hänhän puhuu miten tykkää, johon minä vastaan, ettet muuten puhu, ainakaan minulle.



En minäkään aio ottaa eroa, vaikka joskus todellakin tuntuu, etten jaksa enää. Tiedän, ettei tilanne tästä paremmaksi ainakaan muutu - nythän mulla on kuitenkin miehen tuki arjen pyörityksessä, siis käytännön asioissa, vaikka henkiseltä tasolta miehen tuki puuttuukin. Jos eroaisin, multa puuttuisi tuki myös käytännön asioista, eikä sitä henkistä tukeakaan mistään sen enempää heruisi.

"Tiedän, ettei tilanne tästä paremmaksi ainakaan muutu - nythän mulla on kuitenkin miehen tuki arjen pyörityksessä, siis käytännön asioissa, vaikka henkiseltä tasolta miehen tuki puuttuukin. Jos eroaisin, multa puuttuisi tuki myös käytännön asioista, eikä sitä henkistä tukeakaan mistään sen enempää heruisi."



Jos eroat, sinulla saattaisi olla enemmän voimavaroja, kun ei tarvitsisi kuunnella miehen ilkeyksiä. Käytännön asiat hoituu kyllä, lisäksi siinä on myös se hyvä puoli, että itseluottamus ja itsekunnioitus kasvavat, kun huomaa pärjäävänsä hyvin, ehkä paremminkin yksin. Huono suhde syö uskomattoman paljon omia voimavaroja.



Been there, done that.

se miten äärettömän väsynyt mies on tähän työni jatkuvaan epävarmuuteen, hänen sanomisiaan?

Itse en enää näe asioita kirkkaasti enkä ehkä niinkään kuin "pitäisi".

Tunnen kaiken muun lisäksi aivan hirvittävää syyllisyyttä siitä että minun ammatinvalintani tietää "ei niin hyvää palkkatasoa palkkatasoa" yhteisesti kuin mitä mies haluaisi ja kaipaisi, minun ammatin valintani on pätkätöiden "kulta-alaa", minun vuokseni ei ole varaa matkustella ja lapsetkin kärsii kun kaipaisivat jo hotellilomia yms, minun sitä ja minun tätä Miettinyt sitäkin olisko parempi kuolla niin ei olisi miehen vaivoina ja tekemässä hänen elämästään niin helvettiä.

Nyt on vain jo sekin piste ohitettu että minua ei syyllistettäisi tilanteesta, tottakai olen jo kuullut kuinka tämä on minun omaa syytäni, hakemukseni on jotenkin huono, teen jotakin väärin töissä, olisi pitänyt kouluttautua paremmin jnejne.

Ap

Herttileijaa, on perheneuvolaa, parisuhdeleirejä yms. Ei mieskään voi olla täysin tyytyväinen parisuhteeseen ku tollasia sulle, rakkaalleen sanoo! Aina saa apua jos vaan viittii sitä hakea, ja ellei mies sinne lähde niin keskustele asiasta hänen kanssaan kahdestaan.

Puhukaa, puhukaa, puhukaa, itkekää ja vielä kerran puhukaa. Ei uhkailuja eikä syytöksiä, vaan kerro miltä sinusta tuntuu nuo sanat jne. Se on vaikeaa mutta kyllä se siitä...

että on olemassa aloja, joilla ei ole kuin pätkätöitä tarjolla. taloudellinen taantuma on siis sinun syytäsi. häpeä. kuole pois.



tai yritä päästä helvettiin tuosta alistetusta asemastasi.

myös se työtilanne tai se epävarmuus? Siksi aikaa voisi karsia menoja rankalla kädellä että olisi taloudellisesti mahdollista?



Mitäpä jos löydätkin arkeasi piristämään jonkun sivusuhteen? Kuulostaisi nimittäin siltä, että aivan kuin miehesi vertaisi sinua johonkin ideaaliin (sänkyhommat) ja tuli heti mieleeni että kuka se ideaali on? Vai onko sitä? Meinaan vaan että mitäs jos elätte noin vaan kulississa ja muuten etsit hellyyttä muualta? Kuulostaa varmaan aika absurdilta, mutta jos mieheltä sitä ei heru ettekä voi erotakaan niin...

työpaikan ja palkan vaatimatta, nainen ei vaikka vaatisi. Ei ole naisen, ei edes naisten vika.

kirjoita vaikka ihan paperille lista eri vaihtoehdoista, kuinka tuosta eteenpäin.

Jos jatkatte yhdessä - plussat ja miinukset - edellytykset sille, että voitte jatkaa, jne.

Jos eroatte, niin mitä vaihtoehtoja siinä on.



Jos miehesi on tyytymätön elämäänsä, se ei todellakaan voi johtua siitä, että sinä ole valinnut ammatin, jossa ei ole tarpeeksi hyvä palkka. Ja jos se on miehellesi oleellista, teidän lienee parasta erota, jolloin miehesi voi etsiä sen ideaalinaisensa..



Ja siis, sulla on nyt töitä, saanet päivärahaa jos jäät työttömäksi, eronneena saisit asumistukea jne.. En kannusta eroamaan, mutta kannattaa pitää silti se yhtenä mahdollisuutena, jos tilanne ei muuten muutu. Koska saattaa olla, että erokortin nostaminen pöytään saisi miehesi miettimään paremmin asioita. Ihan selvää on, ettet voi tuollaisessa mitätöimissuhteessa jatkaa.



Pää pystyyn nainen!

Mies todennut siihen ettei se ole taloudellisesti kannattavaa. Ja siihen perään että on toki muitakin syitä ettei halua erota, esim se että rakastaa minua ja lapsia. Jep.

Ap

taloudellisesti kannattavaa, niin so what? Se voi silti olla ainoa vaihtoehto. Tai jos hän rakastaa, niin olis syytä miettiä, kuinka sen rakkauden näyttää, kuinka rakastettua kohdellaan...

tästä 2,5km säteeltä nykyisestä, omasta, kodistamme minkä välittömässä läheisyydessa lastemme koulu ja eskari. Vuokrataso on esim 3h+k (s) asunnoissa 650-850e. Käytännössä, selväisinkö minä yksin moisesta vuokrasta kun bruttopalkkani on 2000e/kk?

Veroahan siitä menisi noin 25-28% ja lisäksi kaikki muut laskut ja ruoka.

Lisäksi tosiaan se tosiasia ettei minulla ole vakituista työpaikkaa vaan kesäkuun lopusta alkaen olen taas työtön. Ei paljoa rohkaise eroamaan ja muuttamaan vuokralle.

Tuo 3h taitaisi olla aika minimi kun 2 lasta kuitenkin, vaikka olisihan ne osan ajasta isällänsä JOS nyt sellaiseen suostuisin että esim 1vko isällä ja 1 äidillä:´(

En tiedä, olen vain aivan pohjattoman surullinen, suru värittää kaikkea mitä teen ja miten koen asiat nykyisin, laahustan vain hetkestä toiseen ja yritän olla mahd normaali ja iloinen ja tavallinen lapsieni lähellä varsinkin.

Sydän on rikki, kuulostaapa hömelölle mutta niin se on.

Ap

asumistukea, yksinhuoltajakorotuksen lapsilisiin, elatustukea mieheltäsi lastesi hoitamiseen. ja mitähän vielä...

ja mies minua,minusta mies kohteli minua törkeästi kun haukkui ja minä siitä jatkoi tiuskimista koska olin vihainen.noh,kun päätimme selvittää asian niin mies kertoi olleensa lopen uupunut tiuskimiseen ja kaikkeen ja turhautui ja haukkui. minä sanoin joskus pahasti mutta MINUSTA en yhtä loukkaavasti. homman nimi on se että sinä et voi sanoa oletko loukannut miestäsi minkä verran,siis ihan vaan vähä,ei se siitä voi suuttua.voi ja hän voi haukkua sinua takaisin. mieti mistä kaikki alkoi,oletko todella ollut ihana ja kiltti miehelle ja hän yhtäkkiäö alkoi mollata sinua vai oletko itse ollut kiukkuinen,kärttyinen,riitaa haastava,haukkunut miestä jne. miehellä on pinna palanut. mutta jos et ole oikesti tehnyt mitään niin sitten mies alistaa sinua haukuillaan,silloin lähtisi,muussa tapauksessa en

Onko mikään ns pyhää, sellaista että niin ei vaan toiselle sanota ja piste? Ja jos on niin miten sitten eteenpäin jos on niistä asioista kuitenkin solvauksia osaksensa saanut?

Ap