5-vuotiasta ahdistaa kuolema.

toikin vaihe menee ohi. Vakuttele lasta miten parhaiten taidat, pääasia on että annat vaikutelman siitä että SINÄ tiedät paremmin.

mutta tärkeintä on, että sinulla on jokin selitys, mitä sinusta kuoleman jälkeen tapahtuu. Voit kuitenkin antaa pojan olla "omaa mieltään".

Lapselle on kuitenkin turvallisempaa, että vanhempi on jotain mieltä, eikä kaikkea sitä, mitä lapsikin on.



Ja totuushan on, ettei kukaan varmaksi voi sanoa, mitä kuoleman jälkeen on.

Hyvä tietää, että kuuluu asiaan ja ikään! Ja mennee ajallaan ohikin. Itse muistan näitä pohtineeni vasta teini-iässä, silloin varmaan viimeistään on sitten taas uudelleen ajankohtaista. Jos nyt unohtuisi, toivottavasti pian. On vaan pientä vaivannut tämä jo pidemmän aikaa.



Tänä iltana häntä lohdutti kovasti ajatus, että minä olen häntä siellä taivaassa sitten valmiina odottamassa. Huoh. On nämäkin ajatuksia. Lasten myötä joutuu kaikenlaista pohtimaan, tässä oravanpyörässä kun itse harvemmin ajattelee syvällisemmin.

minä suosittelen Raamattua, lasten Raamattuja on hyviä. mitään jälleensyntymishöpötyksiä ei kannata lapselle syöttää.

Lue tarkemmin. Ja pyydän tässä siis lähinnä muiden ei-uskonnollisten ajatuksia ja kokemuksia asiasta.



t. ap (myös nro 3)

ja tästä nimenomaisesta aiheesta on juteltu tälläkin viikolla useasti. Vähän ahdistaa, kun haluaisin sanoa lapselle jotakin, joka helpottaisi hänen ahdistustaan, mutta taivaasta puhuminen tuntuu jotenkin valheelliselta. Toisaalta minusta on tärkeämpää, että lapsi ei ala pelätä kuolemaa, joten olen yrittänyt selittää mitä eroa on ruumiilla ja sielulla ja että sielu menee taivaaseen ym. Mutta vaikeita juttuhan nämä ovat, lohdullista että muutkin (vanhemmat ja lapset ;)) pohdiskelevat samaa..

5-vuotiaalla tytöllä. Olemme uskonnoton perhe ja sen vuoksi taivastarinat eivät ole vaihtoehto. Olemme puhuneet tytölle, että sitä ei oikein kukaan tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Mutta että hän voi ajatella, että niillä hänen tuntemillaan, jotka ovat jo kuolleet (täti, osa isovanhemmista, naapurin tuttu ja rakas koira), on nyt varmasti hyvä olla. Ja että hän voi ajatella tapaavansa nämä sitten siellä, minne mennään kuoleman jälkeen. Tyttö on itse puhellut, että haluaisi syntyä sitten uudelleen. Emmekä tätäkään ole tyrmänneet, olemme vain sanoneet, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka uskovat niinkin, mutta emme voi tietää varmaksi. Yleensä nämä keskustelut pyritään lopettamaan siihen, että lapsi on vielä niin nuori, ettei hänen tarvitse ajatella kuolemaa, eivätkä äiti ja isikään kuole vielä piiiiitkään aikaan. Ja sitten ohjaillana lapsen ajatuksia juttelun avulla pikkuhiljaa muualle, sillä useinhan nämä keskustelut käydään juuri ennen nukkumaan menoa.



Minusta nuo ovat ihan kauniita ja lohdullisia ajatuksia. Kun ikää tulee lisää, niin näkemykset ja maailmankatsomus vahvistuvat ja lapsi saa itse pohtia näitä asioita ja miettiä, mihin uskoo. Alle kouluikäiselle voimme tarjota vain näitä lohduttavia ajatuksenpoikasia. Tyttömme ei osallistu päiväkodissa seurakunnan pitämiin juttuihin. Uskonnoista noin ylipäänsä olemme puhuneet, ja kun aloittaa koulun ja elämänkatsomustiedon, niin oppii lisää.



Siinä en näe mitään mieltä, että 5-vuotiaalle sanottaisiin, että kuoltuaan ihminen hajoaa haudassaan ja muuttuu pikkuhiljaa mullaksi. Toki lapset usein suhtautuvat tällaisiinkin asioihin hyvin luontevasti (jos ne heille luontevasti esitetään), mutta jokainen vanhempi varmasti haluaa lohduttaa ahdistunutta lasta. Ja niinhän aikuinenkin kuolemasta ajattelee: toivoo että se on jotakin lohdullista lopultakin. Varmaksi emme voi tietää.

kuulisin mielelläni, miten muissa uskonnottomissa perheissä puhutaan lapsille kuolemasta (ja myös jumala-asioista silloin kun ne puheeksi tulevat.)



T 8

Tätä sielu ja ruumis -juttu on ollut mulle erityisen hankala selittää :) Siksi olen jättänyt vähän vähemmälle. Kun lapselle tarttis olla niin konkreettinen.

Ja sitä olen minäkin tosiaan painottanut, että me isin kanssa kuollaan vasta kun hän on jo iso mies ja hänellä omia lapsia. Konkretisoi hyvin tämän aiheen kaukaisuutta lapselle.

t. ap

ja tästä nimenomaisesta aiheesta on juteltu tälläkin viikolla useasti. Vähän ahdistaa, kun haluaisin sanoa lapselle jotakin, joka helpottaisi hänen ahdistustaan, mutta taivaasta puhuminen tuntuu jotenkin valheelliselta. Toisaalta minusta on tärkeämpää, että lapsi ei ala pelätä kuolemaa, joten olen yrittänyt selittää mitä eroa on ruumiilla ja sielulla ja että sielu menee taivaaseen ym. Mutta vaikeita juttuhan nämä ovat, lohdullista että muutkin (vanhemmat ja lapset ;)) pohdiskelevat samaa..