Mistä kipinä ja säpinä elämään kun lapsi on tehty?

Emona oleminen on nyt sinun tehtäväsi, muulle tulee tilaa ja aikaa pikkuhiljaa enemmän.

voisi nauttia lasillisesta samppanjaa?

Ja vauvasi kasvaa ensimmäisinä vuosina pieneksi lapseksi. Omatoimisemmaksi ja vastuu vain hieman siirtyy muillekin. Esim päiväkoti ja muita tahoja. Ensimmäinen vuosi on kasvun aikaa niin vauvalle mutta äidille myös. Ja kyllä se huoli siitä pikku hiljaa helpottuu. Vaistojesi tarvitsee olla herkimmillään juuri nyt, kun pienesi ei pärjää vielä ollenkaan yksin.



Ala ottamaan omaa aikaa, esim 2x viikossa tunnin verran vaikka harrastukseen. Ja näin alat kehittämään elämääsi taas itsellesi. Olet ensi tilassa aina nainen, mutta nyt olet myös äiti. Kaikki helpottuu ajan kanssa.

Olet nyt äiti. Miksi sen tuoma elämä ahdistaa?



Nauti äitiydestä, ole koko sydämelläsi äiti. Tee päivistä vauvasi kanssa nautittavia, sellaisia missä on kipinää ja säpinää. Lisäksi ota välillä irtiottoja vauvasta ja kodista. Siis vaikka tunnin lenkki illalla kun vauvan isä on kotona tai kerta viikkoon jokin harrastus tms.

Voi sitä juoda vaikka kuinka paljon, mutta ei se enää tunnu miltään :(

tässä ehkä on se ytimekkäästi. Maailma ei ole enää mahdollisuuksia täynnä, mitä tahansa ei voi tapahtua. Kun ottaa sen samppanjalasin, tietää, ettei voi ottaa toista, ja ilta päätyy petiin kullan kainaloon. Olenko kiittämätön paska, vai miksi tämä kuvio ahdistaa?

ainakin itse koin niin. Uutta sisältöä siihen lapsiperheen arkeen toi se, että elämä ei enää ollut pelkkää perushoivaa vaan lapsen kanssa pystyi leikkimään, juttelemaan, käymään uimahallissa, Muumimaassa yms. lapsiperheen juttuja.



Ja säpinää parisuhteeseen ja omaan elämään toi se, kun uskalsi jättää lapsen yökylään ja ensimmäisen kerran jälkeen jopa pystyi olemaan ajattelematta lasta koko ajan :)



Me pyrimme jo vauvan ensimmäisen vuoden aikanakin kutsumaan muutaman ystävän silloin tällöin viikonloppuiltana kylään, saunottiin, syötiin hyvin, lasillinen viiniä yms. kun vauva kävi nukkumaan.



Ja kyllähän vauvan kanssa voi myös matkustaa, lapsen ehdoilla.

kuolee, mutta siihen on hyvin pitkä aika, eikä sitten taas jaksa pitää hauskaa : (

Miksi olet valinnut vakituisen parisuhteen ja lapsiperhe-elämän?



Minun mielestäni sinun elämäsi on mahdollisuuksia täynnä! Sinulla on mahdollisuus saada onnellinen perhe, lapsellesi sisaruksia, elää hyvä elämä puolisosi rinnalla, nähdä lastesi kasvavan ja aikanaan lapsenlapsetkin. Se ei poissulje sinulta mahdollisuuksia työelämään, uraan, opiskeluun, matkusteluun, harrastuksiin tai siihen että toteutat sen kaiken "sen näköisenä kuin sinä olet".

niin tietysti lapsesta. Ihanaa on miehen kanssa katsoa rakkaudenhedelmää ja suunnitella koska haluaisi seuraavan hedelmän ja käydä yhdessä kävelyllä vaunuja työntelemässä. Minua ei kyllä ahista yhtään vauvan tulo eikä kyllä sen seuravankaan ja onni on olla oman perheen kanssa onnellisena. Varsinkin kun sisko kuoli lapsesa kanssa onnettomuudessa ja siskon mies jäi ihan yksin siisnä sitä on ahdistusta eli kaikki on katoavaista. Siksi olen onnellinen juuri tästä hetkestä.

"mitäs läksit" -vastaajat! Näin isompien lapsien äitinä ymmärrän pointtisi nimittäin ihan täysin. Ja voin sanoa, että elämä helpottuu yllättävänkin pian. Vauva-aika on raskasta sellaiselle naiselle, joka ei ole vauvaihminen. Kaikki ei vaan ole. Onneksi lapset on vauvoja vain hetken!



Musta äitiys on ihanaa nyt, kun lapset on vähän isompia. Heidän kanssaan voi jutella, eikä elämä ole tississä kiinni. ;)



Koita jaksaa nauttia vauva-ajasta kuitenkin ap. Se on pian ohi. :)

Tarkoitukseni oli kuitenkin herätellä kysymyksin ajattelemaan ja miettimään. Onnellisuus ja se "kipinä ja säpinä" on hyvin pitkälle kiinni itsestä ja ajattelutavasta. Vanhasta spontaanista huolettoman vapaasta elämästä on yleensä vaikea luopua ja kiinteä symbioosi vauvan kanssa ahdistaa. Sitä todella helpottaa (tutkimustenkin mukaan) kun punnitsee entisen elämän ja nykyisen elämän ja miettii mitä oikeasti havittelee.

käsitin, ja jäinkin miettimään kysymyksiäsi. Kiitänkin vastaajia, tieto siitä että helpottaa kun lapsi vanhenee on lohdullinen, mutta toisaalta on totta, että pitäisi pohtia että miksi tunnen näin. Mille rakentaa uutta, mitä olen nykyään? Lapsi vain sitoo tällä hetkellä niin paljon, että se jo ahdistaa. Toisaalta koen, etten voi tehdä tiettyjä juttuja, nyt kun olen äiti. Mikä on äidille soveliasta? Ja tiedän, että on saakutin tyhmää ajatella noinkin.

Kyllä elämä on peruuttamattomasti muuttunut. Minuakin harmittaa aika-ajoin koko lastenhankinta, sitten kun lapset muuttaa pois kotoa, niin on jo vanha ja vaikka voi tehdä vaikka mitä, niin tuskin on enää ainakaan seksikäs. Ja huoli lasten pärjäämisestä on varmaan silloinkin mielessä.