Mitä sisältää mielestänne terveellinen ruokavalio.
Ja mitä ei.
Mielipiteitä on tietysti niin monta kuin vastaajiakin, mutta näiden keskusteluiden pohjalta kiinnostuin muiden näkemyksistä.
Itse en todellakaan pingota tämän asian suhteen, mutta tähän asti olen kuvitellut meidän perheen ravitsemuksen olevan kunnossa! Puuroja ja kasviksia kuluu, mutta toisinaan myös eineksiä.
Kommentit (23)
-mahdollisemman vähän käsiteltyä ruokaa, siis eineksiä ja puolivalmisteita
-reilusti rasvaa, voita, kermaa, oliivi- ja rypsiöljyä
-kaikki tuotteet täysrasvaisina, maito luomua kevytmaitoa
-ei kevyttuotteita, ei margariineja
-runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä
-kauden mukaan syöminen
-täysjyvä riisiä ja spagettia kohtuudella
-lihaa jonkin verran, kalaa lähinnä, kanaa joskus punaista lihaa. Riistaa suositaan.
-paljon kasvisprodea eri muodoissa.
-kanamunia ehkä 3-4 kertaa viikossa
-pähkinöitä liki päivittäin
-sokeria vältämme, sekä perunaa ,lapset syö ehkä kerran viikossa.
Meillä tälläinen sekaruokavalio joka lienee aika karppia. Hyväkarppia lähinnä.
Lapset 4 ja 5-vuotiaita.
Minusta se sisältää PALJON kasviksa monessa muodossa. Jokaisella lämpimällä aterialla pitää olla lämminkasvislisäke (tai esim. keitossa, padassa, laatikossa joukossa paljon kasviksia) ja salaattia/raastetta.
Jos esim. teen pastavuokaa, niin laitan joukkoon paljon porkkanaraastetta ja tomaattimurskaa. 8 hengen annokseen laitan vain 4 hengen annoksen mukaisesti pastaa. Tarkoitus olisi siis täyttää maha kasviksilla, jauhelihalla ja pasta on siinä vähän niin kuin näön vuoksi ;) Ja toki tummana ja runsaskuituisena! Lisäksi tuolla aterialla tarjoilisin salaattia ja raejuustoa, juomana rasvaton maito.
Herkkuruokaa meillä voisi olla esim. uunilohi ja paahdetut kasvikset. Eli lohi uuniin, sille kylmä kastike, uuniin myös lanttua, porkkanaa ja bataattia. Tarjoillaan taas salaatin kanssa.
Tässä siis esimerkkiruokia. Aamulla/illalla meillä lapset syö joko puuroa tai ruisleipää päällysteillä. Lisäksi hedelmää/kasvista (tykkäävät esim. juurespaloista). Välipalana hedelmiä.
Leivät on aina ruisleipää, yleensä 100% ruista. Näkkäriäkin tykätään syödä. Pasta on aina tummaa ja runsaskuituista, samoin riisi. Perunaa syödään tosi vähän. Kalaa pyritään syömään säännöllisesti. Lihaa syödään kyllä oikeastaan joka päivä. Jälkkäreitäkin meillä on, esim. marjarahkaa (tosi miedosti sokeroitus).
Juhla on sitten asia erikseen, silloin on herkut pöydässä :) Samoin saunajätskit syödään kerran viikossa ja karkkipäiväkin löytyy.
Vilja on pohjalla, mutta sen osuus ei ole suuri, sillä pyramidi on korkea.