Miksi ihmiset ovat kateellisia meille?

mitenkään korosta, mitä meillä on, päinvastoin. ja eivät ystävämme ole kateellisia, vaan lähinnä uudet tuttavuudet, esim luokkatovereiden vanhemmat tms. ja se on minusta surullista.

koska jos itse näen jonkun hienon kodin tai ihanan miehen tai lapset, en kadehdi pahalla vaan olen kyllä ihastunut.

ehkä vaan olette rasittavia tyyppejä tai sitten tuttavanne ovat vaan niin kiireisiä. Sitä paitsi kukapa nyt nelilapsista perhettä kyllän haluaisi. Ei yhden lapsen kissaperhe ainakaan (viittaus ketjuun "yksilapsinen perhe ei ole lapsiperhe").

Tämän olen pistänyt merkille.

Jos hetkittäin elämässä on vaikeaa, ihmiset ovat kilvan lohduttelemassa ja tuntemassa myötätuntoa.

Mutta autas kun kerrot iloisista, positiivisista, mukavista asioista, sitten kaikotaan.

Eli surut voidaan jakaa, ne suodaan ystävälle, mutta ilot tekevät joittenkin mielen kateelliseksi ja katkeraksi.

Kummallinen ilmiö.

kun he pröystäilivät rahoillaan, eivät osanneet oikein keskustella muusta, kun sellaisista asioista, mm. tekemistään matkoista, joihin liittyy välillisesti tieto heidän rahallisesta tilanteestaan. Kylässä tuli aina maalaishiiri olo, kun he "jalouttaan" esittelivät saunaosastoaan ja jacuzzejaan.



Olivat rikkaita, kauniita yms. mutteivät mitään erityisen mukavia ihmisiä.



Kateellisia emme olleet. Halusimme vaan viettää aikaa mukavampien perheiden kanssa.

sellainen olo, että pitäisikö minun nyt olla kateellinen? Hankala selittää, toivottavasti ymmärsit. Mutta siis pelot ja asenteet huokuvat olemuksesta.

en haluaisi antaa sulle tyypillistä tylyttävää av-vastausta, mutta kyllä tosiaan tuntuu hieman kummalliselta, että ystävänne eivät haluaisi olla teidän kanssanne tekemisissä, koska ovat kateellisia. Jotenkin on hirveän vaikea uskoa, että KAIKKI tuttavanne jaksaisivat olla teille kateellisia.



En nyt ala kertomaan tässä omaa elämäntarinaani, mutta sen voin sanoa, että ei ole aina ollut niin helppoa, ja ehkäpä juuri siitä syystä olen mielelläni onnellisten, elämäänsä tyytyväisten ihmisten kanssa, joiden hyväntuulisuudesta ja positiivisuudesta saan energiaa.



Ehkäpä sun nyt kuitenkin pitäisi mennä itseesi, ja miettiä, voiko osasyy olla sinussa. Mun eräällä ystävällä oli kaveri (siis nyt katkaissut yhteyden), joka oli omasta mielestään maailman hienoin ja lahjakkain ihminen joka suhteessa. Hän puhui jatkuvasti omasta erikoislaatuisuudestaan, eikä koskaan esim. kiinnittänyt huomiota tämän ystäväni hyviin puoliin. Jossain vaiheessa touhu alkoi mennä jo aivan yli (luulenpa, että kys. ihmisellä alkoi hieman viirata päässä, niin erikoiselta hänen tempauksensa kuulostivat) ja ystäväni katkaisi yhteyden. He olivat kuitenkin kavereita useita vuosia, joten kyllä hän alussa oli siedettävämpi, sitten asiat alkoivat vain kasautua.



Voisit vaikka miettiä seuraavia asioita: Annatko ystävillesi positiivisia huomioita, kehuja? Puhutko jatkuvasti omasta erikoislaatuisuudestasi (minulle ainakin tulee sellainen vaikutelma, että pidät sinua ja perhettäsi "tavallista" mallikelpoisempana kuvauksesi perusteella)? Ajatteletko mielessäsi tuttavistasi vähättelevään sävyyn? Se saattaa nimittäin heijastua käytöksestäsi huomaamatta? Ja lopuksi: Miten olet tullut siihen tulokseen, että kysymys on juuri kateudesta?



Sori jos tässä tulee hirveästi samoja juttuja kuin muiden viesteissä, mulla kesti aika kauan kirjoittaa tämä, kun välissä piti tehdä muuta.

ap:n viestin uudestaan, ja tajusi, ettei kyseessä ole kuitenkaan ihan KAIKKI tuttavat, vai kuinka?

Jopa loppui kadehtiminen. Helppoa.

Minusta tuntuu, että todellinen ystävyys punnitaan nimenomaan niinä hyvinä aikoina siis, että pystytään ilman kateutta iloitsemaan ystävän onnesta. Minulla on parikin tuttavaa, joita erehdyin luulemaan ystäväkseni. Heidän todellinen karvansa paljastui kun saavutin elämässäni erinäisiä hyviä asioita. Tosin ns. vaikeimman kautta, mitään perintöjä tms. en ole saanut vaan ihan itse olemme kaiken vaivan jälkeen saavuttaneet sen mitä meillä on. Mutta siitä alkoi paskan puhuminen seläntakana, keksittyjen ongelmien levittely yms. En ole edes ensimmäinen, jolle toinen näistä ex-ystävistäni tämän tempun tekee, enkä varmasti viimeinen. Hän kaveraa niin kauan kun on tavallaan ylempänä arvoasteikossa ts. hänellä menee paremmin kuin "ystävällä". Sitten jos asetelma muuttuu, loppuu ystävyys ja alkaa juoruilu.

on yksi kaveri joka luulee että häntä kadehditaan.

Totuus kuitenkin on ettei kukaan oikein jaksa tämän ihmisen itsekkyyttä.

Hän ei koskaan suostu keskustelemaan muusta kuin itsestään ja varsinkin ongelmistaan. Jos hänen kanssaan yrittää puhua jostain muusta, niin aloittaa huokailun ja haukottelun.

Tästä syystä monet ystävänsä ovat ottaneet välimatkaa ..ja kaveri väittää kaiken johtuvan kateudesta =o

oli ensimmäinen ajatus ap:stä ihan sama!

on yksi kaveri joka luulee että häntä kadehditaan. Totuus kuitenkin on ettei kukaan oikein jaksa tämän ihmisen itsekkyyttä. Hän ei koskaan suostu keskustelemaan muusta kuin itsestään ja varsinkin ongelmistaan. Jos hänen kanssaan yrittää puhua jostain muusta, niin aloittaa huokailun ja haukottelun. Tästä syystä monet ystävänsä ovat ottaneet välimatkaa ..ja kaveri väittää kaiken johtuvan kateudesta =o

pukeudumme tyylikkäästi (ainakin joskus), kotimme on kaunis ja suuri, meillä on hieno auto, mökki ja lomat. Lapsemme käyttäytyvät kauniisti ja ovat suosittuja.



Enkä koe että kukaan kadehtisi meitä. Ystäviä meillä ei ole paljoa, koska olemme eristäytyvää sorttia. Mutta aina on ihmisiä, jotka haluaisivat olla ystäviämme, enkä ole koskaan huomannut, että kukaan ajattelisi juurikaan mitään siitä, mitä meillä on.

Jos olet mukava ja miellyttävä, sinulla riittää kavereita taatusti. Ystäviäkin. Moni mielellään kaaveeraakin "hienojen" ihmisten kanssa. Mutta kusipäisistä/ itsensäkorostajista/ muiden ylläpuolelleasettujista ei pidä kukaan.

mitä ap on mieltä meidän kommenteistamme.

saattaa muille tulla tunne, että sinulla on kova tarve pitää kulissit pystyssä.



Omassa tuttavapiirissäni on ollut muutama tällainen TÄYDELLINEN PERHE. Mukavia ihmisiä ja ystäviä, mutta jotenkin aina oli sellainen tunne, että kenenkään elämä ei voi olla niin täydellistä ja ihanaa. Tämän vuoksi tunsin oloni aina hieman vaivautuneeksi, voi olla, että ehkä joku olisi tulkinnut sen kateudeksi. Loppujen lopuksi on näissä täydellisissäkin perheissä kulissit sortuneet, eli olin kaiken aikaa ollut oikeassa.



Korostat viestissäkin aika kovasti ulkoisia arvoja joten voin uskoa, että teet samaa myös arkielämässäsi. Jos olen oikeassa niin en yhtään ihmettele että teillä ei ole ystäviä.

Itse olen tosi pettynyt yhteen kaveriin, tai entiseen kaveriin. Lapsesta saakka tunnettu ja pidetty yhteyttä. Lähtökohdat oli molemmilla samat. No, mä kouluttauduin sairaanhoitajaksi, kaveri lähihoitajaksi, selvästi jo se riepo sitä. Toinen asia oli se kun löysin mieheni ja mies on vieläpä varakas. Mä en millään tavalla mitään tai itseäni kehuskellut, mutta eipä sitä voi olla huomaamatta eräitä asioita, kaveri otti oikeudekseen kommentoida vain negatiivisessä muodossa. Mikään ei ollut hyvä mitä tein tai hankin. Kärjistettynä kotini oli perseesstä, auto paska, mies huono (yrittäjä, liikaa töissä) ja lapsetkin väärää sukupuolta, minä raukka kun sain tytön jälkeen pojan, näin tyttöni jäi ilman kaveria :)

kiitos viesteistä. täällä on nyt monella semmoinen käsitys, että korostan itseäni ja perheemme "erinomaisuutta", eikä meillä ole ystäviä. meillä on ystäviä, kavereita, tuttavia, eivät kaikki tietenkään ole kateellisia. mutta monet ovat.

mutta on ollut tilanteita, että olemme tutustuneet esim lasten kautta toiseen perheeseen. alkuun he ovat olleet kovin innokkaita tutustumaan ym, mutta kun olemme kertoneet, missä asumme ja montako lasta meillä on, he eivät enää haluakaan tavata. monella on käsitys, kun näkevät esim minut yhden lapsen kanssa, että hän on ensimmäisemme. tai että asumme vielä vuokralla, kun olemme niin nuoria. vaikea selittää..enkä todella haluaisi, että joku kadehtisi

ymmärrän, ja olen kokenut samaa. Uskon, että kyseessä on sellainen, että "ei oikein osata olla". Ei uskalleta tulla teidän "hienoon" kotiin leikkimään remupetterin (vitsi) kanssa, jos vaikka sotkee tai rikkoo jotain. On luontevampaa käydä kylässä ja olla "rennosti" arkisemmassa, tutummassa ympäristössä. Vaikka aidosti iloitset ystävien seurasta, olet rento ja kiva, niin olen ainakin itse huomannut tällaisen varautuneisuuden.

Mekin asumme "hienostoalueella" mutta ei ole kyllä kukaan kavereista jättänyt meille tulematta. Meillä käy ihan yhtä hyvin yh-äitien lapset, lääkäreitten lapset, maahanmuuttajien lapset, eikä kukaan ole koskaan anatnut ymmärtää, että eivät sovi joukkoon. Kyllä se lähtee ihan omasta asenteesta se miten teitä kohdellaan.

Mekin asumme "hienostoalueella" mutta ei ole kyllä kukaan kavereista jättänyt meille tulematta. Meillä käy ihan yhtä hyvin yh-äitien lapset, lääkäreitten lapset, maahanmuuttajien lapset, eikä kukaan ole koskaan anatnut ymmärtää, että eivät sovi joukkoon. Kyllä se lähtee ihan omasta asenteesta se miten teitä kohdellaan.

Kaikki eivät tosin ehkä myöskään ole kateellisia. Mä en ole kateellinen, mutta en vaan viihdy paikassa mikä vaikuttaa barbin ja kenin maailmalta, siitä puuttuu jokin, en tiedä mikä? Ja sellanen paikka missä en viihdy, siellä en myös käy.