Miksi monelle ennen niin fiksulle naiselle iskee kumma koservatiivinen

tietyissä asioissa? Ei esm. perinteiden kunnioitus poista ihmiseltä älyä. Minusta ihminen saattaa olla jopa aikamoisen rasittava ja jopa typeryyteen asti vastahankainen, jos täytyy aikuisenakin kapinoida kaikkea mahdollista totuttua vastaan.

naimisiin meno turvaa ja helpottaa asioita vaikkapa puolison kuoleman jälkeen. Kun ikää tulee, alkaa miettiä sitäkin. Varsinkin jos on minun, sinun ja meidän lapsia.



Yhteinen sukunimi voi olla perheelle yhdistävä juttu, ehkä lapsille mukavaa, kun koko perheellä sama nimi.

Ennen niin itsenäinen ja pärjäävä nainen ei sitten miehensä tapaamisen jälkeen ole ollut enää lainkaan samanlainen. Ei ehditä tapaamaan, kun pitää lähteä miehen kanssa hakemaan jotain juttua. Miehen uran vuoksi jää oma työ. Ja niin edelleen. Ihan tossukka nainen nykyään.

Ehkä parisuhteen kannaltakin.



Se nyt on ihan sama kenen nimi on.

on sama sukunimi ja tykkään myös naimisissa olemisesta. Fiksuahan se on tehdä niin kuin parhaalta tuntuu, vai mitä?

ja ota aviomiehen sukunimeä? Mitenkäs sitten miehillä, onko naimisiin meno yhtä tyhmää? Mitä haittaa siitä on/ miten se tyhmistää?

Iän myötä ihmiset - miehet ja naiset - muuttuvat konservatiivisemmiksi. Se kuuluu asiaan: nuorison tehtävänä on kapinoida ja kyseenalaistaa.



Ja mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän ymmärtää, että vanhemmatkin olivat ihan järkeviä ja viisaita monessa asiassa, eivätkä kaikki, mitä he aikoinaan havaitsivat hyväksi, ole huonoja asioita vain siksi, että havainto tehtiin ennen nuorten syntymää...



Kuten tässä ketjussa moni on sanonutkin, naimisiinmenolla on hyviä taloudellisia ja juridisia perusteita. Ja yhteinen sukunimi on monelle tunnetason juttu: halutaan, että oma lapsi on samaa sukunimeä (juu, miehillekin se on tärkeää!). Sitä paitsi, käytäntö, jossa vaimo automaattisesti otti miehen sukunimen oli aika lyhyt vaihe historiassa, vielä 1900-luvun alussakin sukunimeksi saattoi tulla vaimon nimi tai sen maatilan nimi, jolla asuttiin. On siis aika luonnollista, että nyt, kun sukunimen voi valita vapaasti miehen tai vaimon nimestä, siitä häviää se feminismi-komponentti, joka asialla oli vielä jokin aika sitten, kun uudesta sukunimilaista oltiin taisteltu.



Eli: mielensä muuttaminen silloin, kun olosuhteet muuttuvat on sopeutumista ja ainoastaan fiksua!



MUTTA. Edellä sanottu on yksi puoli asiasta, ja toinen puoli asiasta on yleinen elämäntavan konservatiivisuus. Kun nainen menee naimisiin ja VARSINKIN kun hän saa lapsia, hän alkaa usein tavoitella hyvin keskiluokkaisia ja -ikäisiä asioita. Siinä missä hän aiemmin on tykännyt kasvissyönnistä ja leffakäynneistä, itsetehdyistä kierrätysvaatteista ja kovaäänisestä rock-musiikista - perheenäitinä tavoiteltavaa yhtäkkiä onkin mahdollisimman puunattu huusholli, vimpan päälle ulkoiluhaalari ja kylpyläloma.



Millä en tietenkään tarkoita, että jälkimmäiset olisivat huonoja asioita tai ettei kulutus/elämäntapamuutoksilla voisi olla ns. järkiperusteita.



Vaan että usein tuo muutos on hyvin nopea ja kiinni ainakin osittain siitä, että naisella on MIELIKUVA HYVÄSTÄ ÄITIYDESTA ja hän toteuttaa sitä prikulleen sohvaostoksia myöden...



Alkaa siis ponnella muokata itsestään Hyvää Äitiä ja Vaimoa ja kopioi median ja kotikasvatuksensa malleja orjallisesti, ilman suurempaa valikointia.



Ja se, se on aika hupaisa ilmiö.

Ihmisen, myös naisen, elämässä on vaiheita, joissa eri asiat nousevat tärkeiksi. Ei ole tarkoitus, että jäämme teinin tasolle, vaikka teininä sitä tiesikin kaikki maailman asiat paremmin kuin aikuiset ikinä. Konservatiivisuus kuuluu siihen ihmisen vaiheeseen jossa kehitystehtävänä on vastuun ottaminen seuraavasta sukupolvesta.



Mutta ei hätää, ei kehitys siihen jää. Toteutettuaan ensin tarpeeksi normeja useimmat rentoutuvat ja alkavat uudelleen elää myös omaehtoiseta elämää. Kumma juttu muuten, että sitten heistä aletaan valittaa täällä palstalla, kun eivät tanssikaan mammojen pillin mukaan. Ilkeitä keski-ikäisiä ovat :)

On siis aika luonnollista, että nyt, kun sukunimen voi valita vapaasti miehen tai vaimon nimestä, siitä häviää se feminismi-komponentti, joka asialla oli vielä jokin aika sitten, kun uudesta sukunimilaista oltiin taisteltu.

On patriarkaalista ja typerää ottaa automaattisesti miehen nimi, nyt kun omankin saa pitää. Naiset jotka niin tekevät, pelkäävät jotain. Jokaiselle annetaan syntymän jälkeen OMA nimi. On käsittämätöntä, miksi sitä pitäisi muuttaa. Okei, jos vanhemmat antavat tytölleen nimen Chiara-Tyyne, en ihmettele, jos haluaa vaihtaa etunimensä.

Sukunimen vekslailua en ymmärrä. Meidän perheessä jokaisella on oma nimensä, kukaan ei ole sitä keinotekoisesti muuttanut. Lapsillani on eri sukunimi kuin minulla, so what, jokaisella on omansa. Äitiyteeni se ei vaikuta millään tavalla. Olisi ollut epäiatoa ja teeskentelyä kummankaan meistä vaihtaa sukunimeänsä avioituessamme. En keksi yhtäkään syytä miksi pitäisi olla yhteinen sukunimi.

Lähinnä säälittävää olla joku omaa sukua se ja se, entinen se ja se, nykyinen se ja se. Ainoa järkevä tapa on pitää oma nimensä.

On siis aika luonnollista, että nyt, kun sukunimen voi valita vapaasti miehen tai vaimon nimestä, siitä häviää se feminismi-komponentti, joka asialla oli vielä jokin aika sitten, kun uudesta sukunimilaista oltiin taisteltu.

On patriarkaalista ja typerää ottaa automaattisesti miehen nimi, nyt kun omankin saa pitää. Naiset jotka niin tekevät, pelkäävät jotain. Jokaiselle annetaan syntymän jälkeen OMA nimi. On käsittämätöntä, miksi sitä pitäisi muuttaa. Okei, jos vanhemmat antavat tytölleen nimen Chiara-Tyyne, en ihmettele, jos haluaa vaihtaa etunimensä.

Sukunimen vekslailua en ymmärrä. Meidän perheessä jokaisella on oma nimensä, kukaan ei ole sitä keinotekoisesti muuttanut. Lapsillani on eri sukunimi kuin minulla, so what, jokaisella on omansa. Äitiyteeni se ei vaikuta millään tavalla. Olisi ollut epäiatoa ja teeskentelyä kummankaan meistä vaihtaa sukunimeänsä avioituessamme. En keksi yhtäkään syytä miksi pitäisi olla yhteinen sukunimi.

Lähinnä säälittävää olla joku omaa sukua se ja se, entinen se ja se, nykyinen se ja se. Ainoa järkevä tapa on pitää oma nimensä.

liittyen sukunimeen ja se kyllä kertoo siitä, että sulla on joku ongelma asian suhteen. Mulla ei ole ongelmaa vaikka on miehen sukunimi, ihan sama ihminen olen senkin sukunimen kanssa. Miksi tehdä kärpäsestä härkänen?

olenko fiksu vai en, mutta naimisiin olen menossa nyt kun on lapsikin syntynyt. Aiemmin ei menty naimisiin, koska ei saatu aikaiseksi. Nyt päätettiin mennä ihan laillisista syistä: Jos toiselle sattuisi jotakin, saisi leskeneläkkeen eikä olisi muutenkaan epäselvyyttä lähiomaisista yms. Ja jos sekä lapsi että puoliso sattuisi kuolemaan autokolarissa, niin jäljelle jääneelle jäisi edes asunto. Raadollinen syy, mutta ei mulla mitään erityistä syytä ollut olla menemättä naimisiinkaan. Ja saahan siitä hyvän syyn järkätä juhlat suvulle, minusta määrätyt perhejuhlat ja "siirtymäriitit" ovat tärkeitä yhteenkuuluvuuden luojia kulttuurissa, joten mielelläni pidän niitä yllä.



Minusta ihmiset saavat ottaa ihan minkä nimen tahansa. Otan miehen nimen ihan vain siksi, että se on kivemman kuuloinen ja sopii omaan etunimeeni. Oma sukuni on pääasiassa toisen nimistä eikä minulla ole ollut koskaan erityisiä henkisiä siteitä tuohon yleiseen sukunimeeni. Jos olisin konservatiivinen, pitäisin ennemminkin oman sukunimeni (tutki historiaa vaikka, se on vanhempaa perinnettä kuin miehen sukunimen ottaminen).

Hän pelkää muutosta. Ja sitä, että olisi jonkun toisen silmissä säälittävä. Järjellä on kaikki ratkaistava ja vain järkeviä tapoja noudattaa. Epätieteellinen pika-analyysini kertoo, että hän pelkää todella paljon rakkautta, etenkin rakkauden vastaanottamista, antautumista rakkaudelle :D

Että katselin juuri (fiksun, koulutetun, ja hiukan vaihtoehtoisen) kaverini FB-sivua: tiedän, että hän on naimisissa (itse kertonut hiukan häpeillen menevänsä naimisiin) mutta sivulla lukee "in a relationship" (kaverini ei ole suomalainen), ja tajusin, että hän ei ehkä ole koskaan kertonut monelle ystävälleen, että ovat partnerinsa (mies, jonka kanssa jo 2 lastakin) kanssa NAIMISISSA, koska pitää sitä jotenkin nolona... Että noinkin voi olla ;-)



Nimiasiasta sen verran, että minusta on yksi syy jonka takia ainakin minulla on lasteni kanssa (osin) sama nimi: jos matkustelee paljon eikä aina ole molemmat vanhemmat samaan aikaan mukana, on huomattavasti helpompaa, jos on sama nimi kuin lapsellaan, koska monissa maissa ei ymmärretä sitä, että äidillä ja lapsella voi olla eri sukunimi... Muuten kyllä sitä mieltä että tämä on minun nimeni (vaikka isältäni onkin) koska se on minulla vauvasta ollut, enkä siitä siis suostu luopumaan...

On siis aika luonnollista, että nyt, kun sukunimen voi valita vapaasti miehen tai vaimon nimestä, siitä häviää se feminismi-komponentti, joka asialla oli vielä jokin aika sitten, kun uudesta sukunimilaista oltiin taisteltu.

On patriarkaalista ja typerää ottaa automaattisesti miehen nimi, nyt kun omankin saa pitää. Naiset jotka niin tekevät, pelkäävät jotain. Jokaiselle annetaan syntymän jälkeen OMA nimi. On käsittämätöntä, miksi sitä pitäisi muuttaa. Okei, jos vanhemmat antavat tytölleen nimen Chiara-Tyyne, en ihmettele, jos haluaa vaihtaa etunimensä. Sukunimen vekslailua en ymmärrä. Meidän perheessä jokaisella on oma nimensä, kukaan ei ole sitä keinotekoisesti muuttanut. Lapsillani on eri sukunimi kuin minulla, so what, jokaisella on omansa. Äitiyteeni se ei vaikuta millään tavalla. Olisi ollut epäiatoa ja teeskentelyä kummankaan meistä vaihtaa sukunimeänsä avioituessamme. En keksi yhtäkään syytä miksi pitäisi olla yhteinen sukunimi. Lähinnä säälittävää olla joku omaa sukua se ja se, entinen se ja se, nykyinen se ja se. Ainoa järkevä tapa on pitää oma nimensä.

tuomitsemaan muita tyhmiksi sen takia, että he eivät ajattele samalla lailla kuin sinä (oletan sinun olevan ap).

Sinulle ISÄSI nimen säilyttäminen on tärkeä identiteettijuttu, mutta onkos se jotenkin vähemmän patriarkaalista?

Huomasit varmaan, että korostin sukunimen valinnan olevan nykyään vapaata. Voidaan siis valita myös vaimon nimi ja osa valitseekin. Yhteisellä perheen nimellä säästyy joiltain virhetulkinnoilta ja rakentaa identiteettiä yhteisenä yksikkönä - rakennathan sinäkin omaa yksilöidentiteettiä säilyttämällä ristimänimesi...

JOS miehellä on kivempi nimi ja asia on hänelle hiukan tärkeämpi, on minusta aika aikuista ja ymmärrettävää joustaa. Siihen en kyllä minäkään suostuisi, jos mies vaatisi ehdottomasti ottamaan oman nimensä, koska "se nyt vaan kuuluu niin ja mies on perheen pää...". Eli siinä minulla napsahtaisi feminismivaihde päälle, jos PERUSTELUT olisivat tuota tasoa.

-10 vai mikä se nyt oli-

menee tässä nuo järjestysnumerot sekaisin, kun ei näe vastatessaan koko ketjua...

Hän pelkää muutosta. Ja sitä, että olisi jonkun toisen silmissä säälittävä. Järjellä on kaikki ratkaistava ja vain järkeviä tapoja noudattaa. Epätieteellinen pika-analyysini kertoo, että hän pelkää todella paljon rakkautta, etenkin rakkauden vastaanottamista, antautumista rakkaudelle :D

Teen kärpäsestä härkäsen ja pelkään rakkautta, kun en nähnyt syytä muuttaa nimeäni ja osaa identiteetistäni mennessäni naimisiin.

Kerronpa teille: rakastan miestäni ja uskon liittooni niin paljon, että ulkoiset keinotekoiset yhteneväisyyden merkit eivät merkitse minulle mitään. Mieheni rakastaa minua omana itsenäni. Meidän perheessä jokainen saa olla se kuka on, eikä jengimme hajoa koskaan. Olen avioeroperheestä, ja olemme mieheni kanssa tosissamme sitoutuneet olemaan yhdessä niin hyvinä kuin pahoina päivinä, aina kuolemaan saakka. En voisi elää itseni kanssa, jos tekisin lapsillemme sen, mitä minä jouduin joskus kokemaan. Olemme onnellisia, ja näemme elämämme yhteisenä projektina.

Hän pelkää muutosta. Ja sitä, että olisi jonkun toisen silmissä säälittävä. Järjellä on kaikki ratkaistava ja vain järkeviä tapoja noudattaa. Epätieteellinen pika-analyysini kertoo, että hän pelkää todella paljon rakkautta, etenkin rakkauden vastaanottamista, antautumista rakkaudelle :D

Teen kärpäsestä härkäsen ja pelkään rakkautta, kun en nähnyt syytä muuttaa nimeäni ja osaa identiteetistäni mennessäni naimisiin.

Kerronpa teille: rakastan miestäni ja uskon liittooni niin paljon, että ulkoiset keinotekoiset yhteneväisyyden merkit eivät merkitse minulle mitään. Mieheni rakastaa minua omana itsenäni. Meidän perheessä jokainen saa olla se kuka on, eikä jengimme hajoa koskaan. Olen avioeroperheestä, ja olemme mieheni kanssa tosissamme sitoutuneet olemaan yhdessä niin hyvinä kuin pahoina päivinä, aina kuolemaan saakka. En voisi elää itseni kanssa, jos tekisin lapsillemme sen, mitä minä jouduin joskus kokemaan. Olemme onnellisia, ja näemme elämämme yhteisenä projektina.

ja ajatustavassasi että vain sinun tapasi on oikea. Ikäänkuin toisen sukunimen ottaminen jotenkin heikentäisi identitetttiä tai olisi keinotekoinen yritys pitää perhe kasassa, naurettavaa.

Kerronpa teille: rakastan miestäni ja uskon liittooni niin paljon, että ulkoiset keinotekoiset yhteneväisyyden merkit eivät merkitse minulle mitään.

huomaavan jo nimestä, että he ovat samaa perhettä, peräti naimisissa. Ihan luonnollisesti, eikä suinkaan keinotekoisesti.

Ensinnäkin, kaikille sukunimen vaihto ei ole automaatio, vaan sitä mietitään sekä yksin että yhdessä puolison kanssa. Itse vaihdoin sukunimeä mennessäni naimisiin koska

-miehen sukunimi on minusta kauniimpi (en olisi vaihtanut jos se olisi esim. Mälli. Mies oli myös valmis vaihtamaan sukunimeään)

-nyt ei ole enää ketään täyskaimoja

-minusta on mukavaa että ollaan perheessä kaikki saman nimisiä. Mitä eroamiseen tulee, niin kaikki eivtä sitä tee joten turha yleistää että ihmisillä tulee olemaan ties kuinka monta sukunimeä: kaikki eivät ole Tanja Karpeloita.

Tiedän muuten useampiakin miehiä jotka ovat vaihtaneet sukuniemä mennessään naimisiin, suunnilleen samoista syistä kuin minäkin. Mitähän he sitten ovat pelänneet ;)

On patriarkaalista ja typerää ottaa automaattisesti miehen nimi, nyt kun omankin saa pitää. Naiset jotka niin tekevät, pelkäävät jotain. Jokaiselle annetaan syntymän jälkeen OMA nimi. On käsittämätöntä, miksi sitä pitäisi muuttaa. Okei, jos vanhemmat antavat tytölleen nimen Chiara-Tyyne, en ihmettele, jos haluaa vaihtaa etunimensä.

Sukunimen vekslailua en ymmärrä. Meidän perheessä jokaisella on oma nimensä, kukaan ei ole sitä keinotekoisesti muuttanut. Lapsillani on eri sukunimi kuin minulla, so what, jokaisella on omansa. Äitiyteeni se ei vaikuta millään tavalla. Olisi ollut epäiatoa ja teeskentelyä kummankaan meistä vaihtaa sukunimeänsä avioituessamme. En keksi yhtäkään syytä miksi pitäisi olla yhteinen sukunimi.

Lähinnä säälittävää olla joku omaa sukua se ja se, entinen se ja se, nykyinen se ja se. Ainoa järkevä tapa on pitää oma nimensä.

moni kakku kaunis päältä mutta silkkoa sisältä. Minä luotan vanhoihin ja hyväksi todettuihin perinteisiin.