Loukkaako muita jos ystävä ei pidä yhteyttä?

mutta ei koskaan kutsu kylään. He käyvät meillä keskimäärin neljä kertaa vuodessa perheenä syömässä ja viettämässä iltaa. Tulevat aina mielellään, koskaan vaan ei kuulu vastakutsua... Jokaisella näyttää siis olevan murheita "ystäviensä" kanssa. Taitaa olla viisasta vaan tyytyä niihin, jotka osaavat olla vastavuoroisia kaikessa.

eikä ystäväni ota useinkaan minuun yhteyttä.



Elämä on pitänyt priorisoida. Sääli, että olemme priorisoineet sen näin.

Kaksi lasta ovat vieneet mehut ja ajan niin tarkkaan, että kun kaaos vähän hellittää, en enää jaksa tarttua puhelimeen, vaan olen itsekseni. Toivon tosiaan, että ystäväni ymmärtää, että tämä "mulla on niin kiire" ei ole pelkkä fraasi, vaan totuus. Tuntuu, että ystäväni on joka kerta ollut se, joka soittelee mulle päin ja siitä taas tulee huono omatunto itselleni, kun mä en koskaan soita sille. Onneksi edes joku soittaa.

on varmaan sekundääritunne, ja primaaritunne on ehkä tunne siitä, että ystävä ei arvosta yhtä paljon kuin itse häntä arvostaa. Ja sitten tuntee itsensä huonoksi. Eli en loukkaannu jos muhun ei pidetä yhteyttä, se on lähinnä masentavaa.

ehdin ja pystyn olemaan ystävien kanssa tekemisissä, kun olen muuttanut toiselle puolelle Suomea. Kuitenkin yritän kirjoitella ne tärkeimmät kuulumiset sähköpostitse, en ole ikinä tottunut kuulumisia vaihtamaan puhelimessa.



Vähän on jääny vaivaamaan, kun eräälle ystävälle kirjoittelin pitkät pätkät jotain tosi henkilökohtaisia juttuja viime toukokuussa, eikä tuo "ystävä" ole yhtään mitään vastannut. Ja on saanut varmasti viestin. Tulee sellainen olo, että ei oikein haluaisi olla enää tekemisissä. Tai sit hänellä on niin vaikeeta, että ei jaksa kirjoittaa? Mut itelle tulee sellanen olo, että enpä taida esim. uudesta perheenjäsenestä ilmoitella, kun ei tunnu yhtään olevan enää kiinnostunut.

Lapset ja arki uuvuttaa niin, että ei jaksa soittaa/nähdä niin usein kun olisi mukavaa...