Onko lukion äidinkielenopettajan työ paljon rankempaa kuin yläkoulun äidinkielenopettajan työ?
Kommentit (4)
Yläkoulussa joutuu jatkuvasti pitämään kuria ja "perustelemaan" oppiaineen tärkeyttä. Osa oppilaista on tosi haasteellisia ja joukossa saattaa ainakin pk-seudulla olla paljon maahanmuuttajaoppilaita, joilla on ihan eri lähtökohdat opiskella suomea, vaikka olisivat pitkäänkin täällä asuneet. Toisaalta peruskoulussa voi soveltaa enemmän kuin lukiossa ja opetus saattaa siten olla monimuotoisempaakin.
Lukiossa ainakin periaatteessa pitäisi olla työrauha keskittyä opettamiseen. Tavoitteet ovat ihan eri luokkaa, ja opettajalla on siten myös kovemmat vaatimukset aineenhallinnan ja asiantuntemuksen osalta. Opettajan moka kun pahimmillaan siirtyy oppilaan yo-kirjoituksiin virheeksi, ja sehän nyt on tietenkin "maailmanloppu".
Lukiossa on kotitöitä hurjasti enemmän ja lisäksi siellä on ihan aidot tulospaineet. Oppilaat on usein vaativia ja vähän nirppiksiä.
Yläasteella taas on enemmän hurlumhei-meininki. Siellä ei tulospaineet paina ja suurin haaste on tulla toimeen murkkujen kanssa. Lapset on vielä kuitenkin lapsia ja heiltä puuttuu lukiolaisten "kriittinen" asenne.
Lukiossa olin kaksi vuotta sijaisena, ja paineet olivat aivan hirvittävät! Totta toki on, että siellä sai keskittyä itse asiaan eli opettamiseen, mutta kotona tehtävän työn määrä oli valtava. Ja kevään yo-kirjoitusten aika oli todella rankkaa.
Nyt olen peruskoulussa enkä vaihtaisi enää takaisin lukioon. Työ on erilaista, sillä nyt aika menee usein muuhun kuin opiskeluun, mutta toisaalta, nuorten kanssa on mukavaa ja paineet eivät ole niin kovat. Kotihommia on edelleenkin paljon, mutta ei lainkaan sellaisia määriä kuin lukiossa.
lukiossa tulee todella paljon enemmän mm. kirjoitelmia joten korjattavaa on koko ajan.