miten lapsi reagoi muuttoon

että lapsi asuu samassa paikassa ensimmäiset 10 ikävuottaan

muutos on todella suuri ja voi olla hyvinkin traumatisoiva pienelle

onko ihan pakko muuttaa?

ilman traumoja. Mihin 2 perustaa mielipiteensä?

oli sellainen tilanne, että 1,8 vee poikamme oli anopilla ja apella hoidossa viikon verran (ihanaa saimme pakata ja purkaa ja hiukan levähtää!) Haimme pojan uuteen kotiin, hän itki ovella että haluaa kotiin.. Kannoimme hänet omaan huoneeseensa, mikä oli tehty lähes identiseksi vanhan huoneen kanssa. Poika hymyili ja rupesi leikkimään oli kuin emme olisikaan koskaan muuttaneet. Hän ei ollut päivähoidossa. Eli loistavasti meni muutto

Meillä on kokemuksia vajaa 2-vuotiaan muutosta sekä vajaa 3-vuotiaan ja molemmat ovat sopeutuneet todella hienosti. Pari ekaa päivää lapsi selvästi ihmetteli ympäristön muutosta, mutta kun lähellä oli tutut aikuiset sekä tutut tavarat, niin uusi koti oli nopeasti lapselle tuttu ja turvallinen.

ei saisi muuttaa. Sittenhän se vasta vaikeaa on, kun pitää koulua vaihtaa ja kaikki kaverit jää!



Meidän lapsi oli 2-vuotias, kun muutettiin ja mitään ongelmia ei ollut. Tutut lelut, sänky ym säilyi niin ei hän kaivannut mitään vanhasta kodista.

alle yksivuotias ei juuri noteerannut muuttoa. 3-vuotias oli kolme kk ihan vimmainen ja ikävöi vanhaa kotia, vaikka uusi olikin parempi ja leikkipaikatkin mukavampia.



2-vuotias on nyt uusimman muuton jälkeen päivisin ihan jees, mutta öisin herää 3 tunnin välein huutamaan kauhukohtauksia. eli vähintään 3 kertaa joka yö :-(

1-vuotias ei välittänyt ollenkaan. Oli vain innoissaan, kun uudessa kodissa oli portaat.



2,5-vuotias sen sijaan ikävöi kovasti vanhaa kotia ja oli tosi huolissaan olemmeko muistaneet ottaa kaikki tavarat mukaan, vaikka kävimme hänen kanssaan tyhjässä kodissa. Muutimme aika lähelle ja varmaan puolen vuoden ajan lapsi rupesi aina itkemään, kun menimme vanhan kodin ohi. Lisäksi jo kuivaksi oppineena pissaili housuun muutaman kerran.



Omalla hurjalla kahden lapsen kokemuksella siis sanoisin, että riippuu lapsesta.

Miten hiton herkkiä lapsia teillä onkaan? Muutto on traumatisoiva VARSINKIN JOS kerran ap pysyy samoilla kulmilla?! Voi elämän kevät.



Itse pähkäilen täällä sellaisen ongelman kanssa, kun pitäisi muuttaa kokonaan toiseen kaupunkiin ja on jo koululaisia ja päiväkotilaisia perheessä, enpä usko heillekään mitään _traumoja_ tulevan, mutta kivaahan se muutto kokonaan toiseen kaupunkiin ei varmasti ole. Jos voisimme vain muuttaa samalla asuinalueella eri taloon, niin hyppisin riemusta!

tuossa iässä muutto ei ole mitään, lapset sopeutuu tosi hyvin. Kouluiässä on enemmän sitten sopeutumista, varsinkin jos koulut yms vaihtuu.

eikä se traumatisoinu yhtään, vaikka muuten vähän sellanen herkkä tyyppi olenkin.

Poika 6v. ja mua häiritsee asia suunnattomasti.

Lapsi ei puhu mitään muutosta, vaikka kysyisinkin.

Musta aiheuttaa levottomuutta, perustunteen turvallisuus heikko, ihmissuhteiden huono pysyvyys.

Jokainen muuttaa joskus, mutta muuttojen pitää olla harkittuja ja niitä pitää olla vähän.

Taaperoille se käy, kun kavereita ei vielä ole.

Pysyvyys on tärkeä asia lapsen elämässä.

puhui usein miten ihanat portaat oli vanhassa kodissa ja kyseli sanoi et mennään takaisin. Ja uusi asunto oli paljon mukavampi ja paremmalla paikalla:-). Varmaan lähes vuoden puhui välillä vanhasta kodista

useampaan kertaa ja poika on 3,5 vuotta. Asiasta on puhuttu, hoitopaikkakin on muuttunut. Ei ole traumoja. Viimeisen muuton aikana hoitopaikka ei muuttunut. Hyvin on lapsi pärjännyt. Olemme tietenkin jutelleet asiasta monta kertaa.

mitään ihmeempää kun muutettiin vauvan, taaperon, leikki-ikäisen ja ekaluokkalaisen kanssa.Vähiten muutto vaikutti vauvaan ja taaperoon. He eivät reagoineet mitenkään. Leikki-ikäinen kaipasi jonkin aikaa pihan kavereita sillä muutettiin rivarista omakotitaloon. Kouluaiselle muutto oli suurin muutos kosk joutui vaihtamaan koulua. Silti kaikki olivat parissa viikossa kotiutuneet. Muutost nyt kaksi vuotta eikä taapero edes muista vanhaa kotia enää ja leikki-ikäinenkin unohtanut suurimman osan.

Meidan 3 v oli lahinna huolissaan etta tuliko varmasti kaikki lelut mukaan.



Muutimme myos vajaa 1-vuotiaan kanssa, ei reagoinut mielestani mitenkaan (herkka lapsi muuten kyseessa).



Muutimme ulkomaille 3 & 5 vuotiaiden kanssa. Sekin meni suht helposti vaikka kaikki muuttui ja kohdemaan kieli oli lapsille ihan vieras. Muutosta helpotti etta oma perhe oli mukana ja ei tullut heti kerho, tarha, koulu ym. kuvioita vaan olimme muutaman kuukauden ihan vaan kotona. Siella lapset kyselivat lahinna suomen-kodistamme, kuka siella asuu seka niista tavaroista jotka eivat tulleet mukaan.

Minusta se oli vain positiivista, viihdyin paremmin kaupungissa. Enemmän kavereita, harrastuksia yms.

kun muutettiin Vantaalta Kuusamoon kesällä 2008. Monta kuukautta oli pojalla vaikeaa, kaverit jäi Vantaalle ja täällä Kuusamossa oli vain yksi kaveri, häntä 4v vanhempi serkku. Kuukausi muuton jälkeen syntyi toinen lapsemme ja hänellä paha ympärivuorokautinen koliikki. Kotosalla jouduttiin olemaan pienemmän takia, ei päästy mihinkään seurakunnan- tai mammakerhoihin. Kovin oli yksinäinen poika.



Olisiko ollut 2009 maalis- tai huhtikuuta kun poika ensimmäisen kerran sanoi että haluaa asua täällä Kuusamossa. Siihen asti oli puhunut että muutetaan takaisin Vantaalle. Alkoi kulkemaan seurakunnan kerhossa ja sieltä sai kavereita. Nykyään välillä kyselee ajasta kun asuttiin Vantaalla, muttei kaipaa takaisin.

Minä olen aivan paniikissa toukokuun alussa tapahtuvasta muutosta. Muuttaisimme Helsingistä 300 kilometrin päähän pienelle paikkakunnalle, missä on serkkuja ja isovanhemmat. Tarkoitus olisi viettää siellä kesä, eli ei päiväkotia tms. Syksyllä olisi sitten tarkoitus siirtyä vielä pohjoisempaan päätämään omat yliopiston opinnot. Tässä kaupungissa lapsi menisi päiväkotiin. Asuisimme siellä 2,5 vuotta ja palaisimme hyvällä tuurilla Helsinkiin. Onko ihan hullu suunnitelma??



Tytöllä on täällä ihana päiväkoti, jossa paljon rakkaita ystäviä. Olen ihan hukassa, kun en tiedä muuttaisinko, vai jäisinkä ilman ammattia Helsinkiin...



Sen vielä uskon, että uudessa kaupungissa löytyisi kavereita jne, mutta se uusi muutto Helsinkiin silloin kun koulut alkaisi ja taas uudet ystävät. Voi mitähän sitä tekisi!? :(

Koskaan ei ollut pienintäkään ongelmaa.



Sen sijaan kun kesällä ennen 4. luokkaa muutimme, se oli kova paikka. Tuntui rankalta jättää taakseen paras kaveri ja tuttu koulu. No, hyvin meni muutto ja sopeuduin uuteen kouluun.



En tiedä johtuuko sitten lapsuuden muutoista, mutta olen hieman "levoton", en halua asettua pysyvästi jonnekin. Parhaillaan asun toisella puolella maapalloa ja olen aina valmis lähtöön. Miehen ei tarvitsisi edes neuvotella mun kanssani, senkus sanoo vain "kyllä" työtarjoukselle ja sitten menoksi.



Mutta nyt kun taapero on kasvamassa ja on ihanasti kotonaan tässä asunnossa, en haluaisi muuttaa. Nautin katsella taaperon hyörimistä ja pyörimistä ympäriinsä ja kuinka hän on oppinut, miten hissiltä kävellään kotiovelle ja missä kukin esine on. En halua viedä tätä häneltä pois, mutta olosuhteiden pakosta muutto on taas ennemmin tai myöhemmin edessä.

ja vanhempi sitten vielä eskari-iässä uudelleen ja sanoisin kyllä, että taapero sopetuuu tosi hyvin. Tärkeintähän on, että tutut tavarat ja ihmiset seuraavat mukana. Alkuun meillä lapset ovat vierastaneet uutta kotia ehkä viikon, mutta tosi nopeasti ottaneet sen omakseen.