Lapset on niiiin tyytyväisiä : ) ..ja äiti kans.
Laiton tänään iltapalaksi mielijohteesta lettuja. Sotkin pikaisesti 3dl:n taikinan ja paistoin - aikaa ei mennyt juur enempää kun voikkareiden laittamiseen.
Nyt pienet mussuttaa tuossa posket hillossa ja minä tunnen itseni hyväksi ihmiseksi.
: )
Kommentit (40)
ja lettujakin usein, ja voi parahdus, ihan pelkällä sokerilla ne syödään!! Ja teen ne punaseen maitoon ja laitan ihan aitoa voita. hyi minua.
vohveleita : D Kermavaahtoo on kans. Ja hilloa.
Rasvaa ja etenkin sokeria just ennen nukkumaanmenoa. Meilläkin on joskus lettuja, mutta enempikin välipala-aikaan viikonloppuisin.
kuivatun sein, maustamattoman tofun ja jonkin 30-prossasen terveysmargariinin seurassa. Kannattaa muistaa, että näkkileipää on syytä käyttää kohtuudella !
jos mä paistaisin lettuja 3 dl:n taikinasta niin kaikille ei riittäisi edes sitä yhtä lettua - ja pannaria meillä paistetaan aina kaksi pellillistä eikä jää pakastettavaksi. Eikä myöskään seuraavalle päivälle :)
Mutta joo, kivan iltahetken ap järjesti lapsilleen, eipä siitä mitään haittaa ole jos silloin tällöin on rasvainen ja sokerinen iltapala :)
iltapalaa. Leivoin poitsun kans sämpylöitä (rouheista sämpyjauhoa, kaurahiutaleita, ruisjauhoa) ja laitettiin lämpimien leivonnaisten päälle OIKEIN PALJON Oivariiniä =)
Sit tein vielä mustikkakiisseliä, josta sihtasin "roskat" pois, koska muuten muksut ei syö sitä jos siinä on ylimäärästä. Ja harmittelin kun ei ollu kermavaahtoa laittaa kiisselin päälle :(
Silloin kun herkutellaan niin ei pihistellä voissa eikä kermassa :)
Mä tiedän kyllä useampiakin perheitä, joissa lapset syö iltapalaksi jogurtin ja voileivän. Noissa on yhteensä taatusti yhtä paljon sokeria ja rasvaa kuin lätyssä. Harvemmassa perheessä syödään iltapalaksi pelkkiä kuitupellettejä, mikä ilmeisesti ois sitten se ainoa oikea terveellinen iltapala. :)
Oma lapseni oli yhteen aikaan todella huono syömään ja laiha kuin mikä.Jos vuorokauteen ei ollut mennyt alas mitään, mä paistoin aina iltapalaksi lättyjä. Voi sitä riemua, kun lapsi haukkasi lättyä, edes kerran! Mä otin sitä lätynsyöntiä videolle ja meillä oli ihan juhlatunnelma. Nykyäänkin lättyhetket on ihania juhlahetkiä, on kodikas tunnelma kun paistellaan niitä yhdessä.
Kun syötiin lettuja, vohveleita tai leivottiin korvapuusteja tms. Ah, se tuoksu, innostunut odotus ja kuinka herkut lopulta suli suuhun ja kaikki onnellisen autuaina ruokapöydän ääressä. Ja kyllä, illalla.
Kiitoksia vain vanhemmilleni näistä ihanista muistoista!
Rasvaa ja etenkin sokeria just ennen nukkumaanmenoa. Meilläkin on joskus lettuja, mutta enempikin välipala-aikaan viikonloppuisin.
iltapalaksi! Ja päällä oli vielä iso lusikallinen mansikkahilloa ja kermavaahtoa!!! Lapset ja mies kehuivat, että oli tosi hyvää. Lapset menevät ihan keskikäyrällä painosta tai vähän alle ja minä olen 174/57. Läskejä kuin mitkä!
Mä en vielä voi hemmotella lastani, koska hän on vasta 9kk vanha, mutta varmasti sitä teen sitten, kun ikää on tarpeeksi.
Mulle on ihanana muistona lapsuudesta jäänyt se, kun joskus äiti paistoi pöytägrillissä grillimakkarat iltapalaksi. Ajatelkaa! Makkaraa! Kamalaa sitä suolan, rasvan ja nitriitin määrää! :D Mä en lapsena tykännyt letuista, joten niitä ei tullut.
Aatelkaa miten ihanat ja lämpimät muistot myös teidän lettu ja pannarimammojen lapsille jää lapsuudesta. Iteki muistan kuinka mummolassa aina saunan jälkeen saatiin jäätelöä. Kyllä elämässä pitää olla nautintojaki. Liialla kurillisuudella ei saa kuin pahaa aikaseksi. Maalaisjärki toimii tässäkin asiassa.
Meillä ostetaan herkkuja kaupasta harvoin, sipsejä ei juuri koskaan, ruuat tehdään itse (vähän eineksiä), pasta ja riisi on tummaa, suositaan ruista ja käytetään marjoja, kasviksia, hedelmiä jne.
Joskus herkutellaan letuilla ja kesäkuumalla muurikkaletut korvasi meillä joskus jopa lounaan :D. Etkö tiennyt että päivittäiset valinnat ratkaisee, ei satunnainen herkuttelu ketään tai ruokavaliota pilaa?
Meillä paistetaan muuten aina vähintään litran taikina, usein enemmänkin, on iso perhe.
Rasvaa ja etenkin sokeria just ennen nukkumaanmenoa. Meilläkin on joskus lettuja, mutta enempikin välipala-aikaan viikonloppuisin.
Parhaat ja mieleenpainuvimmat letut syntyy täysmaidosta ja voista ei mistään vesilitkusta tai öljystä, yäks!
lettuja sokerin tai omenahillon kera tai sitten riisipuuroa lounaaksi, hyvin maistuu kaikille.
Rasvaa ja etenkin sokeria just ennen nukkumaanmenoa. Meilläkin on joskus lettuja, mutta enempikin välipala-aikaan viikonloppuisin.
jälkiruokana. Ei missään tapauksessa aamupalalla eikä illalla. Kyllä joku roti olla pitää, nih.
(mitä hemmetin väliä sillä on että mihin AIKAAN syö jotain???)
tein maailman parasta pannaria, jossa on sekä makeutta että rasvaa - tosin meidän versiossa vain noin puolet reseptin mukaisesta rasvasta, ja makeus tulee hitusesta makeutusainetta. Pannarin kanssa itse tehtyä mansikkahilloa. Aaah!!! (Tiukkapipoille kerrottakoon, että ennen pannaria syötiin itse tehtyjä kaurasämpylöitä kasvimargariinin ja kevytjuuston kera)
Meidän lapset eivät syö juuri koskaan sipsejä, limua, mehua, jäätelöä tai karkkia. Herkut ovat rahka, pannari, letut, kotitekoiset leivonnaiset silloin tällöin. Ja ovat onnellisia ja tyytyväisiä lapsia - ja sitä paitsi hampaat ovat täysin terveet ja paino normaali!
Ja hei, letut silloin tällöin iltapalaksi ei vahingoita ketään!
meilläpä oli eilen iltapalaksi Mäkkärin lastenateriat ja vanhemmille juustohampurilaisia... ja lapset 4 ja 2 vee!
Ihan lähdettiin varta vasten hakemaan iltapalaa!
Eihän pannaritaikinaan edes ole pakko laittaa rasvaa ollenkaan.