Onko tämä tabu: sektiovauva ei tunnu omalta

Minullakin sektio ja vauva oli erittäin rakas heti ensisilmäyksellä (ja itseasiassa jo kohdussa). Kiintymyssuhde oli erittäin luja jo heti alussa ja siitähän se on vain kasvanut.



Toivottavasti saat apua, käsittääkseni tilanne voi aivan hyvin korjaantua ajan kanssa, älä panikoi turhaan.

ompas nämä sektioäidit kärkkäästi puolustelemassa itseään/sectiotaan... eri ihmiset kokevat eri tapahtumat erilailla ja ap:lla tuo asia voi juuri vaikuttaa siihen ettei vauva tunnu omalta, vaikkei jollain muulla vaikuttaisi. Pääasia että AP hankkii apua ja puhuu ongelmastaan esimerkiksi neuvolassa, josta toivottavasti osataan ohjata eteenpäin...

ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kyllä minä jännitin myöskin tuota kiintymistä vauvaan. Minun ja vauvani suhde on erilainen kuin isompien, en osaa sanoa kumpi on parempi. RAKASTAN KAIKKIA LAPSIANI, mutta sektiossa raskaus kuitenkin päättyy ihan erilailla kuin luonto on sen suunnitellut.

vaan sulla on synnytysmasennus tai babyblues... Olisikin noin helppo diagnoosi mitä ap esittää, mutta kyllä syyt on äidin päässä, ei vauvassa tai sektiossa. Varmaan kannattais hakea apua, tai toisinsanoen: jos olisit synnyttänyt alakautta, pitäisit itseäsi huonona äitin, koska synnytyt "väärin". Eli sulla olisi joku toinen syy tuohon tuntemukseesi. Nyt käytät tätä asiaa tekosyynä, ja se estää sinua pääsemästä käsiksi todelliseen ongelmaan.

Olen kyllä muuten aina luullut, että synnytysmasennus iskee niihin jotka synnyttää alakautta, mutta että sektiomammoihinkin?!?!?!

-tyyppi valloillaan.



Tältä anonyymipalstalta näkee erityisen hyvin, kuinka joillekin sellainen pieni vittuilu, ilkeämielinen vihjailu ja ilkeily on elämän suola.



ps. mun lapset syntyneet alakautta, ja aivan 100% varmasti olisin rakastunut heihin ihan yhtä täysin ja nopeasti, vaikka olisivat tulleet sektiolla. Pointti synnytyksissäni oli ehjänä ulos saatava lapsi, ei synnytystapa.

ja joka myös vieläkin puhuu, ettei vauva tuntunut omalta. "Vauva" on jo 10 v, mutta hän vieläkin muistelee sitä. Välillä ihan ihmetyttää, kun olen kuullut tuon niin monta kertaa, että miksi puhuu niin paljon siitä.



Joka tapauksessa, tämä vauva oli syntynyt alakautta, eikä synnytyskään ollut mikään helppo.



Minusta tuo on kyllä sellainen tilanne, että olisi hyvä saada apua jostain.



En oikein ymmärrä tuota logiikkaa - eihän se vauva vain tule humps jostain, onhan se ollut kohdussasi 9 kk ja olet tuntenut sen liikkeetkin puoli vuotta, ajatellut sitä ja suunnnitellut kaikkea, valmistautunut synnytykseen. Vai onko vauva jollakin tavalla erilainen kuin mitä kuvittelit? Tällainen tuli nyt mieleen.



Terkuin, sektioäiti

kyllä minulla on kavereita jotka sanovat että sektion jälkeen olo oli niin tyhjä. en tiedä mutta ei heillä sen kummempia ongelmia ja rakkaus kasvaa kun pientä hoitelee ja katselee.

se että vauva ei tunnu omalta ja jos kiintymys ei kehity voi taustalla olla kiintymisongelmia tai raskauden jälkeistä masennusta mutta se voi kyllä tulla ihan alatiesynnytyksen jälkeenkin.

tietty ei suunniteltu sektio on äidille aina huono ratkaisu siinä että henkisesti olet valmistautunut synnyttämään ja valmennuksessa käynyt ym ja sitten se jää kokematta mikä voi tuoda tyhjyyden tunteen. varsinkin moni ensikertalainen kokee että jos ei alapääsynnytystä ei ole oikein synnyttänyt, se on päässä se ajatus siitä tuskista ja urheudesta.

muutama äiti jolla alatie synnytys ja sektio ovat sanoneet et jos olisivat tienneeet kuinka helppo sektio oli eivät olisi ikinä ruvenneet alatiesynnytykseen...

Tuosta on ihan tutkimuksiakin että sektion jälkeen kiintymyssuhteen luomisessa menee pitempään. On ihan hormonaalinenkin juttu. Siinä on eroa onko synnytys jo alkanut sektioidessa vai ei. Jos ei ole lainkaan alkanut, on äiti tietyllä tapaa "epäkypsä" muutenkin kuin fyysisesti.

kaikki kolme alakautta.



Ekasta koin rakkautta ja kiintymystä heti ensi silmäyksellä.



Toisesta meinasin möläyttää, että "kenen tää on?!" kun nostettiin sieltä jalkovälistä rinnalle.



Kolmannesta taas tunsin heti täydet tunteet, mutta niin erilaiset kuin esikoisella.



Tuon toisen lapsen kohdalla rakkaus syttyi vasta pitkän ajan päästä. Kiintymystä koin siitä hyvästä, että huonon omantunnon takia huolehdin erittäin hartaasti hänen tarpeistaan. Myöhemmin syttyi rakkauskin, mutta se on aina tuon alun vuoksi syyllisyyden värittämää.



Eikä sektiolla ole mitään tekemistä tuon asian kanssa.

liity sektioon mitenkään, vaan on pääsi sisäinen ongelma. Minulla kaksi sektiolasta (elektiivinen sekä kiireellinen sektio) ja lapset olivat todella rakastettuja ensi hetkestä lähtien. Eikä vähiten siksi, että olin niin hilkulla heidät molemmat menettää, mutta sektio pelasti!

jossain muussa nyt mättää.

ja sitten kaksoset sektiolla. Kaikki kyllä tuntuu ihan yhtä omilta.

ei sillä syntymistavalla ole mitään väliä. Rakasta sitä siksi kun se on niin mahtava persoona, ei sitä tarvitse automaattisesti rakastaa siksi että se on sun oma lapsi. Osa lapsista "avautuu" hitaammin, ja tääkin voi olla sulla, pääasia että pidät siitä hyvää huolta, sillä ei ole ketään muuta, ja se rakastaa sua eniten maailmassa, aika ihmeellistä, eikö?

tosi mielelläni ottanut vauvat "humps vaan" kätilön käsivarsilta. Halusin lapsia, en synnytyskokemusta.

on adoptoitu lapsi ja ihan ensi hetkestä asti tuntui omaltani. Tunsin itseni äidiksi itse asiass siitä hetkestä, kun näin hänen kuvansa ensi kertaa.

Tuossa aikaisiemmin, numereroa en muista ....



Jos minua ei olisi sektioitu, olisimme kuolleet kaikki! äiti ja kaksi lasta. Siinäpä olisi isällä ja vanhemmilla lapsilla ollut Luojaa kiittäminen kun oli syynytyksen suunnitellut päättyväksi toisin!



Miettisitte vähän mitä sylki suuhun/näppikeen tuo!

heti. Toiset vasta parivuotiaaseen rakastuvat. Ei se johdu synnytystavasta.

ja koko ajan on jotenkin vieraampi kuin itse synnytetyt. Älkää ny vetäkö herneitä nenään, tää on mun tuntemus!

olisivat vaikka alakautta syntyisikin. En usko että sektio on syypää.

lapset, en mä vaan mitään eroa ole huomannut.