Lue keskustelun säännöt.
Viisivuotias ja kummitusten pelko... :(
04.02.2010 |
Meidän viisivuotiaalla on tosi vilkas ja eläväinen mielikuvitus. Nyt on saanut päähänsä, että meidän talossa ja ulkona pihalla on kummituksia. Näitä kuvitelmia on varmaan kaikilla, mutta tämä rajoittaa meidän lastamme jo aika tavalla. Ei voi mennä talossa esim. yläkertaan, jos kaikki muut on alakerrassa, eikä voi kulkea lyhyttä matkaa naapurista kotiovelle jos on jo pimeää. Tänään lapsi viivytteli pukeutumisen kanssa niin, että olimme pikkusisaruksen kanssa jo valmiita ja menimme ulos. 5-v tulee aivan hysteerisenä ovelle, koska ei voi kuulemma eteisessä olla yksinään pukemassa, kun haamut tulee! :O
Onko muilla samaa ja miten tähän pitäisi oikein suhtautua? En minä haluaisi lapsen pelkoa väheksyä, mutta tuntuu jo ihan pakkomielteiseltä tuo käytös!
Kommentit (11)
ettei kummituksia ole olemassakaan... Että ne ovat satuolentoja ihan kuin möröt ja tontut ja keijukaiset...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta, pakko kyllä tähän kertoa yksi juttu: me asuttiin ennen asunnossa, jossa tapahtui ihan outoja. Esim. keskellä yötä ovikello soi, vaikka ei oikeasti soinutkaan, kuului vaan sellainen outo kilahdus. Joku käveli portaita öisin. Välillä kuului outoja ääniä, ihan kuin jotkut olisi puhuneet. jne. Ja, me molemmat mieheni kanssa näitä kuultiin, eli tuskin tultiin yhtäaikaa hulluiksi... No, sitten muutettiin ja juteltiin lapsemme (10v) kanssa siitä miten kiva uusi asunto on. Lapsemme sitten sanoi, että "joo, on jotenkin levollisempi ja rauhallisempi". Ihmettelin että mitä oikein tarkoittaa, niin sanoi, että "kun täällä ei ole niitä kummituksia, siellä oli öisin niin rauhatonta". Olin ihan että täh??? Hänkin siis oli vaistonnut nämä "olennot" siellä vanhassa asunnossa, vaikka ei ollut koskaan mitään sanonut (emmekä me tietenkään hänelle puhuttu niistä ikinä mitään). Hänellä oli siellä tosi usein painajaisia, heräsi keskellä yötä ja huusi jne. Täällä ei ole kertaakaan tapahtunut niin, nukkuu yöt täysin levollisesti. Joo, tiedän, että tämä kuulostaa ihan hölöpölö-jutulta, mutta näin vaan oli. En oletakaan, että tähän uskotaan, ja sen takia en tästä kenellekään tutullekaan viitsi kertoa. Mutta kyllä täällä maailmassa vaan jotain muutakin on kuin tämä mitä me nähdään.
Luetiin tuollaisia kirjoa kummituspelkoisen 5-vuotiaan kanssa. Nyttemmin ei enää niin pelkää kummituksia. Juuri kertoi nähneensä kummitusunen ja kysyin, että pelottiko. "Ei kun se oli oikein kiva kummitus, siitä tuli mun kaveri..."
Nukkumaan mennessä on tullut usein sängystään könyämään syliin että makkarissa on mörkö jne.
Olen yrittänyt selittää että möröt on mielikuvitusta. Että koska ne on olemassa vain mielikuvituksessa, ne ei pääse sieltä oikeaan maailmaan koskaan. Olen sanonut että mörköjen avulla mielikuvituksesi harjoittelee pelottavien asioitten kohtaamista ja että onpa sinulla tosi tosi rohkea mielikuvitus, kun se keksi noin pelottavia harjoituksia.
Yksi ilta tehtiin mörköä vastaan turvallinen luola, jota yhdessä aseistettiin. Laitetiin sen suojaksi tiikerilaumoja jne. Näistä mielikuvitusleikeistä lapsi tykkää tosi paljon. Toisena iltana mietittiin että mitä syötetään mörölle jos se yrittää tulla. Syötettiin sille tuhat tonnia suklaata niin että sillä meni koko viikko sen syömisessä eikä sitä kiinnostanut pelotella lapsia. Syötettiin niin kamalan makuisia asioita, ettei se uskaltanut tulla.
En tiedä onko maailman tyhmintä mennä mukaan näihin mielikuvitusjuttuihin. Joka tapauksessa nyt lapsi ei ole vähään aikaan tullut valittamaan ettei voi nukkua koska mörkö pelottaa. Eilen hänellä oli miekka ja hän selitti että jos mörkö tulee, otan tämän miekan ja mätkäisen sitä mutta en tapa sitä. Mörkö varmaankin pelkää tätä miekkaa niin että se juoksee pakoon eikä yritä enää pelotella. Kehuin kovasta että joo oletpa fiksu kun annat mörön mennä jos se lopettaa pelottalemisen yrittämisen.
Olen sanonut että mörköjen avulla mielikuvituksesi harjoittelee pelottavien asioitten kohtaamista ja että onpa sinulla tosi tosi rohkea mielikuvitus, kun se keksi noin pelottavia harjoituksia.
Täytyypä sanoa noin lapselle seuraavan kerran. Tuota huumorilla vähemmän pelottavaksi tekemistä mekin ollaan harrastettu, ja se toimii vähän aikaa. Mutta ne kummitukset tulee aina vaan takaisin. Tätä on jatkunut nyt muutaman kuukauden. Täytyy kaiketi vain jatkaa samalla tyylillä ja toivoa, että menee ajan kanssa ohi. :/
Mukava kuulla, että muillakin on samaa!
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoin tytölleni että aaveet onkilttejä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tapahtui vaikka ja mitä kun lapsi oli 10v. En itse uskonut ollenkaan juttuihinsa kuinka tavarat vaihtavat paikkaansa jne kunnes yks yö heräsin hirveään rysäykseen jossa vaatekaappien koristelauta oli lentänyt lapsen päälle sänkyyn 4 metrin päähän.
Tämän jälkeen lensi myös eteisen koristelauta lapsen päähän kun oli laittamassa kenkiä jalkoihin.
Tämän jälkeen tuli pappi jka siunasi kotimme ja huusimme kaikki ettei tänne tarvi kenenkään enää tulla. Eikä ole tullut. 6 rauhallista vuotta 😊
Olen ollut täysin samanlainen lapsi. Minulla asia auttoi se, että isäni "otti tosissaan" asian ja pyysi kertomaan kun näen näitä kummituksia. Kuvailemaan tarkkaan millaisa ovat ja ovatko pahoja /kiusaavat. Ja sitten teki syäksylikkeitä näitä kummituksia kohti ja hah, tämänhän alkoi naurattaaa ja kunnitukset katosivat noiden seurauksena. Siihen loppui tai ainakin huomattavasti väheni kummitusten näkeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanon lapselle ettei kummituksia ole, vaikka uskon niihin oikesti. Toivon ettei lapsi oikeasti näe niitä.
on ihan katkonaisia, kun lapsi näkee painajaisia ja juoksentelee paniikissa ympärin taloa. :(
Mitään kummallista lapsen elämässä ei ole tapahtunut, on enemmänkin pumpulissa kasvanut.
AP