3,5 ja 5,5 -veet, lähtisitkö yksin
heidän kanssaan kylpylään viikonlopuksi. Kumpikaan ei osaa uida. Nuoremmalla uhma ja kaikki on vaikeaa ja on sellainen minä itse kausi ja kiukuttelee aika herkästi.
Kommentit (9)
lasten altaassa sitten vaan polsittaisiin :)
Itse käyn uimahalleisa, Flamingossa ja rannalla neljän uimataidottoman lapseni kanssa ja ihan hyvin sujunut. Tosin meillä on kolmella nuorimmalla sellaiset kelluttavat uimapuvut niin eivät joudu upsukkeluksiin vaikka altaan reunalta tippuisivatkin.
Ja kyllä minä lähtisin ulkomaillekin 'yksin' lasten kanssa valmismatkalle. Ehken sentään millekään omatoimimatkalle.
olen käynyt aikoinaan 4 ja 1-vuotiaan kanssa paljon uimassa,kumpikin oli uimataidottomia.Mutta ovat rauhallisia lapsia eivät syöksy veteen yms.
Nyt kolme lasta isommat jo 10,7 ja kuopus 2 hyvin pärjään hallissa,kohta syntyy vauva ja voin mennä neljänkin kanssa=)
minä lähden kahden 6-vuotiaan kanssa tulevana viikonloppuna. Tarkoitus oli ensin yksin mennä rentoutumaan, mutta sitten ajattelin että otan esikoisen mukaan. En 3-vuotiasta, koska sitten ei kyllä mamma rentoudu lainkaan. ;)
Olettaen että molemmat pärjäävät hyvin vedessä kellukkeiden kanssa. Siis ettei tarvi pitää koko ajan sylissä tms. vaan riittää että pitää silmällä. Oltaisiin sitten lasten altaassa.
Uimahallissa kyllä käydään kolmisin samanikäisten kanssa.
mutta matkstanut olen heidän kanssa ulkomaille. eikä ole ollut mitään valmismatkaa. Ihan hyvin sujuu.
Minulla raja menee siinä, etten lähde ulkomaille.