Pidättekö isompien sisarusten talvipukuja pienemmillä?
Ja ihan ainoana tai ykköspukuna?
Meillä siskojen ikäeroa on reilut neljä vuotta. Ensi vuodeksi olisi isosiskon puku, mutta nyt mietityttää, että onkohan se liian ohut (varsinkin jos talvi on kylmä). Puvuthan ohenevat pestessä eivätkä ole niin lämpöisiä kuin uusina. Pari kolme kertaa pesty. Toisaalta tykkäsin tämän hetken puvuista värien puolesta ehkä enemmän. Meillä on vain mies töissä ja täytyy miettiä rahankäyttöä, mutta kai uudenkin hennoisin ostaa alennusmyynnistä, jos vaan vielä löytyisi. Lähiostoskeskuksesta ei edes lööydy enää. Siksi mietinkin, että pitäisikö vielä jostain kauempaa etsiä. Leutona talvena tuo vanha pukukin menisi ihan hyvin.
Kommentit (18)
Lapsilla on kokoeroa vain sen verran, että kun toiselle jää pienekis, niin toinen voi ottaa saman tien käyttöön.
Useimmiten on käynyt kuitenkin niin, että nuoremmalle on jouduttu ostamaan uudet ulkovaatteet, koska esikon vaatteet ovat ohentuneet sen verran, että pakkasilla niillä ei enää tarkene. Alesta on sitten haettu kuopuksen haalarit.
ensinnäkään juuri sen takia, että kun ohenevat, eivät ole enää yhtä lämpöisiä sitten toisella lapsella ja toisekseen, kerkee aina joku maku muuttua, eli tykkään ostaa uusia siksikin kun tulee uusia malleja ja värejä.
johan on. Tottakai käytetään. Jopa niitä vaatteita, jotka on esikoisellekin ostettu käytettyinä. Niitä käytetään, jotka on käyttökunnossa.
Meillä lapset kasvavat niin hitaasti, että vauvavuosien jälkeen ovat käyttäneet samaa haalaria kaksi talvea. Näin ollen osa haalareista on ohentunut niin paljon, että niitä ei edes toppahaalareiksi tunnistaisi. Lähinnä niitä on siis käytetty syksyllä ja keväällä. Noinkin kaikki haalarit on saatu käytettyä lähes puhki.
tykkään että on useaapi ulkovaatekerta jos pääsee kastumaan.
toinen on tyttö, toinen poika. Tosin talvivaatteet ostetaan muutenkin uutena molemmille, juuri tuon lämpimyyden (ja värien) vuoksi. Hyödynnän alet. Yhtenä vuonna sain yhden uuden Reimatecin hinnalla molemmille haalarit ja kaksiosaiset toppapuvut!
isompi lapseni on tyttö ja pienempi on poika. ikäeroa heillä on 7 vuotta. pojalle mahtuu vielä viimetalvinen haalari. muuten kyllä käyttäisin jos olisivat molemmat esim. tyttöjä ja haalarit eivät olisi ohentuneet liikaa
Meillä 3 lasta 2 vuoden ikäeroilla ja kuopuksella tällä hetkelläkin käytössä esikoisella ja kakkosella ollut toppahaalari.
Ei mitään ongelmaa sen suhteen etteikö tarkenisi. Villaa alle jos on -10 tai enemmän, muuten riittää pelkkää toppapuku. Meillä tosin vain laadukkaita kosteussuojahaalareita joita ei tarvitse pestä 100 kertaa talven aikana, joten eivät pahemmin kärsi mistään ohentumisesta...
Meillä lapset kasvavat niin hitaasti, että vauvavuosien jälkeen ovat käyttäneet samaa haalaria kaksi talvea. Näin ollen osa haalareista on ohentunut niin paljon, että niitä ei edes toppahaalareiksi tunnistaisi. Lähinnä niitä on siis käytetty syksyllä ja keväällä. Noinkin kaikki haalarit on saatu käytettyä lähes puhki.
Kuinka usein peset talvessa keskimäärin?
Nyt pikkukoululaisten kanssa tuntuu, että saavat kamppeet todella huonoon kuntoon jo yhdessä talvessa. Meillä esim. syksyllä ja alkutavlven kamalissa mutakeleissä oli ekaluokkalaisen ulkovaatteet joka ikinen päivä niin kauhean näköisiä, että oli pakko niitä pestä melkein päivittäin. Ei paljon suihkuttelut auttaneet. Ostin toiset housut olosuhteiden pakosta ettei tarvinnut odotella hiki päässä kuivuuko housut aamuksi. Päiväkodissa kurahousukäytäntö suojaa vaatteita ja isommat osaavat olla jo ihmisiksi, mutta nuo ekaluokkalaiset on kyllä ihan hulvattomia takaa-ajohippoineen, pusuhippoineen ja "mä vähän oikasin sen yhden polun kautta" -selityksineen.
Toinen syy on se, että ostin aikaisemmin paljon Reimateciä, mutta parina viime vuonna kangas on jotenkin muuttunut ja muutenkin laatu on huonontunut, housujen polvet eivät ole kestäneet kunnollisina edes yhtä talvea, saati että niistä olisi jäänyt ykköshousuiksi jollekulle. Nyt kuopuksella oleva Ticket puku menisi varmaan vielä kolmella lapsella, se on yhä kuin uusi. No saanhan sen sitten myytyä.
Meidän tytöillä tosin niin iso ikäero, ettei oikein suoraan ole voinut kierrättää.
Mutta esikoisen vaatteet on laitettu aikanaan kiertoon ja osa on jopa palautunut kuopukselle :)
Meillä lapset kasvavat niin hitaasti, että vauvavuosien jälkeen ovat käyttäneet samaa haalaria kaksi talvea. Näin ollen osa haalareista on ohentunut niin paljon, että niitä ei edes toppahaalareiksi tunnistaisi. Lähinnä niitä on siis käytetty syksyllä ja keväällä. Noinkin kaikki haalarit on saatu käytettyä lähes puhki.
Kuinka usein peset talvessa keskimäärin?
2x2v=4v Kyllä neljännen vuoden keväällä ovat jo kovan käytön jälkeen aika kamalassa kunnossa. Hoitopaikassamme ei edes käytetä kuriksia keväällä tai syksyllä, eli haalarit hinkkaantuvat aika inhottavasti. Pikkusisarus siis käyttää kovimmilla pakkasilla uutta haalaria.
Mieluumin ostan kalliilla käytetyn Reiman huutonetistä.
Se on varmaan paljon lämpimämpi, kun sitä on käyttänyt vieras lapsi!
esikoispoika on nyt 9v ja musta oli ihanaa kun hänen puku meni 1 vuotiaallemme, toki oki uusikin ostettu, mutta sillä puvulla on jo tunnearvoa, ollut siis toisellakin lapsellamme tässä välissä =)
Mieluumin ostan kalliilla käytetyn Reiman huutonetistä. Se on varmaan paljon lämpimämpi, kun sitä on käyttänyt vieras lapsi!
mutta kuopus käyttää kyllä serkkunsa vanhoja pukuja :)
Lapsia neljä: kolme poikaa ja yksi tyttö ja kaikki pienemmät ovat käyttäneet isommilta lapsilta jääneitä ehjiä, siistejä ja toimivia haalareita. Enemmistö meidän vaatteista on luonnolisesti ns. poikien väreissä, mutta esim tänä vuonna tytöllä on isonveljen vanha kokonaan tummansininen haalari, johon ostin kanerva & vaalenaharmaan värisen hatun ja rukkaset. Ihan tarpeeksi tyttömäiseltä näyttää :-)
Kunnolliset villavaatteet vaan alle, niin mikäs siinä?