Lue keskustelun säännöt.
Levottomuudesta: mikä on vielä normaalia? (5-v. poika)
27.01.2010 |
Tänään taas mietin, että mikä on normaalia levottomuutta, ja mistä pitäisi huolestua? Oma viisivuotiaani on aina ollut todella nopea liikkeissään, sellainen lapsi jolle sattuu ja tapahtuu. Pukemiset, lähtemiset jne on aina yhtä sirkusta ja kaikki muutokset ottavat koville. On todella tunneherkkä, menee helposti tuliseen raivoon ja sitten taas positiivisetkin tunteet on potenssiin kymmenen. Tuntuu että pojan kanssa saa aina tapella ihan kaikesta. :(
Neuvolasta sanoivat aikanaan, että niin kauan kuin lapsi pystyy olemaan aloillaan ja keskittymään johonkin, levottomuus on normaalia. Ja kyllähän tuo poika keskittyy, kun saa tehdä täsmälleen omaa juttuaan ja omassa tahdissa.
Poika on myös vieraampien ihmisten seurassa ilmeisesti hyperasiallinen ja hyperkorrekti, eikä esim. pk-hoitaja tahtonut uskoa, kun sanoin, että pojan kanssa on vaikeaa, kun on niin temperamenttinen ja kovatahtoinen. He olivat nähneet vain todella hyvin käyttäytyvän, muut huomioon ottavan, joskus hajamielisen pojan.
Perheen lähipiirissä olevat taas ovat nähneet pojan luonteen kaikki puolet ja ovat olleet myöskin ihmeissään välillä lapsen toiminnasta ja herkkyydestä. Ihana lapsi hän on, fiksu ja toimelias ja luova. Mutta niin vaikea kasvattaa, että epätoivo iskee!
Kommentit (12)
En osaa oikein edes kuvailla kaikkea hänen käytöstään.
On todella vilkas, levoton ja omapäinen. Kaiken pitäisi mennä juuri kuin hän haluaa, itkee noin kerran tunnissa milloin mistäkin ja saattaa aivan itkuraivota niin kauan että asia menee kuten hän haluaa esim. jos on väärin riisuttu tai lapaset on kädessä väärin.
Saattaa sanoa läheisille ihmisilleen rumasti, itse ei sitä ymmärrä, väsyy siihen, että on juhlissa ja paljon ihmisiä, haluaa kotiin tai että muut lähtevät kotiin jos meillä vieraita.
Käytös on todella negatiivista mutta on sitten niin ihana ja puuhasteleva, osaa tosi hyvin asioita ja auttaa pikku puuhissa mielellään. Silloin meneekin hyvin kun antaa auttaa ja ottaa mukaan kaikkiin hommiin. Huomioi siis mahdollisimman paljon.
Mutta ei jaksa keskittyä esim. kerhossa laululeikkiin yhtä tiiviisti kuin muut lapset. Ei jaksa odottaa vuoroaan.
On omista tavaroistaan tosi tarkka varsinkin tietyistä itselleen tärkeistä, niihin ei muut saa koskea.
Onko tämä kaikki vain temperamenttia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan samanlaista kun meillä....
Pukeminen ja syöminen ( sen aloittaminen) tuottaa hankaluuksia väännetään kättä milloin mistäkin... ja sitten on päiviä kun kaikki menee aivan loistavasti ja mitään huolia ei edes olisikaan :) toivon että tuon eskarin aloitus viimeistään saisi pojan "rauhoittumaan" ja luulenpa että myös ajan kanssa asiat parantuu...
Meillä pk:ssa poikaan suhtaudutaan yksilönä ja esim.ohjataan leikkimään näitten rauhallisten lapsien kanssa jolloin kaikki sujuukin loistavasti... sitten kun on "samanlainen" kuin poikani menee äkkiä hulinaksi... oppinut jollain tavalla elämään pojan "luonteen" kanssa ja toimimaan ehkä vähän eritavalla :)
jaksamisia kiukkupussien kanssa :)
Meillä 7-vuotias poika, joka on ihan samanlainen! Pahin tähän asti oli mielestäni eskarivuosi, jolloin sanotaankin olevan jälleen yksi uhmakausi, mutta ei tämä ekan luokan aloituskaan herkkua aina ole ollut..!
Meillä uhmaillaan nimenomaan kotona, päiviksessä ja koulussa ollaan ihmisiksi. Jostain luin, että mikäli uhmaa ja vaikeuksia esiintyy vain kotona, on normaalin rajoissa, mutta jos alkaa kyseenalaistaa auktoriteettejä harrastuksissa tai koulussa, on kyseessä isompi ongelma. En tiedä olisiko näin.
Meillä siirtymät vaikeita ja poika unohtuu leikkimään omia juttujaan, kun pitäisi pukea ja mennä jo. Meillä myös tunteet potenssiin 10 joka suuntaan, niin hyvässä kuin pahassa. Todella raskasta välillä. Poika on kuitenkin selvästi älykäs ja pohtii asioita syvällisesti. Toimintatarmoa ja energiaa on vain tuhottomasti eikä itsehillintä ole vielä kovin kehittynyttä. Uppoutuu todella itseään kiinnostaviin asioihin, mutta läksyjen teko ei aina motivoi ja ajatus karkailee. Missään vaiheessa ei kukaan kuitenkaan ole vihjannutkaan ADHD:n suuntaan, vaikka itse olen siitä vähän kysellyt. Kirjasta "Tulistuva lapsi" voi saada jotain vinkkiä siirtymävaiheiden vaikeuteen. En muista tekijää.
Eka luokka on kuitenkin alkanut koulun suhteen hyvin. Poika on englanninkielisellä luokalla ja läksyjen kanssa valittelee usein, että niitä on paljon ja tekeminen saattaa kestää monta tuntia, kun välissä pitää unelmoida ja hörheltää. Häiriintyy herkästi melusta, mutta haluaa olla meidän muiden lähellä läksyjä tehdessään. Parina päivänä ollaan pistetty kuulosuojaimet pojalle päähän ja silloin on läksyjen teko ollut helpompaa. (Meillä touhukas 1-vuotias, joka melskaa ja puuhaa jatkuvasti.)
Kiva todellakin kuulla, että muitakin on, mutta on tämä raskasta välillä. Toivottavasti joskus helpottaa.
8 tässä vielä:
Pojan itsetunnon kehittymisestä olen huolissani, kun saa meiltä niin paljon negatiivista palautetta. Monta kertaa päivässä tapahtuu jotain, joka saa meidät vanhemmat älähtämään, vaikka joka ilta päätetään, että nyt otetaan rauhallisesti ja kannustetaan ja jätetään negatiiviset asiat vähemmälle. Onko muilla tällaisia tuntemuksia?
joka on kotona ihan fiksu. Vähän vauhdikas, mutta yleensä suht helppo. Koulussa taas ei ole. Psykologi sanoi, että pahimmat adhd:tkin osaavat kyllä keskittyä mielenkiintoiseen tekemiseen, mutta koulussa ongelmaksi muodostuu se pitkänpitkä aika, jolloin ei tehdä mitään järkevää. Pitäisi osata odottaa hiljaa siirtymätilanteissa, tehtävien valmistuttua yms. Eli kannattaa harjoitella tylsistymistä johdonmukaisesti, jotta koulussa ei käy aika pitkäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä alla olevaa olen miettinyt minäkin tosi paljon! Joka päivä melkein tulee älähdettyä pojalle aivan liian kovaa (siitä tämäkin aloitus sai alkunsa...), kun se meno vaan yltyy ja jatkuu ja lapsi tuntuu menevän sellaiseen älyttömyyden tilaan, ettei häneen saa enää kontaktia. Kuten sanottu: ihana, rakas lapsi, mutta miten tämä taisteleminen vaikuttaakaan itsetuntoon? :( Tuntuu että kaikki kehuminen jää sen tappelun alle.
Ja minkälaisen mallin minä annan itsehillintään, kun menetän se lapsen kanssa vähän väliä!?
8 tässä vielä:
Pojan itsetunnon kehittymisestä olen huolissani, kun saa meiltä niin paljon negatiivista palautetta. Monta kertaa päivässä tapahtuu jotain, joka saa meidät vanhemmat älähtämään, vaikka joka ilta päätetään, että nyt otetaan rauhallisesti ja kannustetaan ja jätetään negatiiviset asiat vähemmälle. Onko muilla tällaisia tuntemuksia?
Eli siis tärkeä taito, jonka yhteiskunta haluaa lapsille opettaa. Minusta taas tuo älyllisesti virkeän lapsen lytistäminen hiljaiseksi robotiksi on suorastaan rikos ihmisyyttä vastaan. Sääliksi käy kaikki vikkeläjärkiset lapset tässä maassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä.
Vierailija - 27.01.10 11:09 (ID 9893060)
Ovatko teidän lapset olleet aina temperamenttisia?
Mitä tarkoitat kysymykselläsi? Kaikki ihmiset ovat temperamenttisia, jokainen omalla, yksilöllisellä tavallaan.
Ilmeisesti et ole juurikaan perhetynyt aiheeseen, josta kirjoitat.
( Kannattais ehkä joskus ottaa selvää asioista ihan itsekin...)
samanlainen kotona! On ihana ja maailman kamalin yhtä aikaa... Just aamulla huudettiin toisillemme kuin pienet eläimet ja sitten hetken päästä taas hirmu halit ja suukottelut. On tämä tosi kummallista.... Kai kuitenkin ikään kuuluvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkodista tule pelkästään positiivista palautetta, on reipas ja iloinen "kaikkien kaveri". Kotona paiskotaan ovia ja tavaroita, huudetaan pienistäkin pettymyksistä niin että ikkunat helisee.
Kuulostaa hyvältä, että on muitakin. Joskus vaan tuntee itsensä niin huonoksi äidiksi, kun tämän yhden kanssa väännetään hampaat irvessä. :(
Ovatko teidän lapset olleet aina temperamenttisia? Millaisia uhmaiät ovat olleet? Meillä nimittäin uhmaikä on ollut jotain aivan kammottavaa! :O
Meillä tosin tullut päiväkodistakin ajoittain negatiivista palautetta käytöksestä. Kotona saattaa pitkiä aikoja keskittyä leikkeihinsä tai kirjoihin tms. joten ADHD tuskin on kyseessä. Mutta temperamentissä löytyy ja taistoa on yksi jos toinen asia. Juuri nuo siirtymiset tuottavat tuskaa. Välillä itseäkin ihmetyttää, että onkohan tämä käytös normaalia. Mistähän sen saisi selville? Ainakaan päiväkodissa ja neuvolassa eivät ole asiaan puuttuneet.