8-vuotias tyttö sai eilen rukousvastauksen :)

että en oikeasti jaksa alkaa vääntää sun kanssa. Ehkä mä olen työssäni joutunut tekemään sitä liikaakin. Jos mä johonkin olen kypsä, niin kapeakatseisiin mustavalkoisiin ihmisiin jotka vaativat todisteita muilta sen sijaan että etsisivät niitä itse. Toivottavasti mä saan sen anteeksi Jumalalta, ihmisten anteeksiantoa en tässä asiassa kaipaa. Käy oikeutta Jumalan kanssa, ja jos teet sen tosissasi voin vannoa että saat vastauksen. Ja juu, siirsin TAAS vastuun sulle. Voi kamala.

Ja siis KUKA täällä onkaan kapeakatseinen ja mustavalkoinen? Anteeksi, mutta nyt mua alkoi naurattaa tää jo todella paljon...

ajatelleeks että maailma EI ole reilu eikä oikeudenmukainen?? Sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa kai sinänsä?? On se yhtä epäreilu uskovillekin, niillä tuntuu vaan olevan joku mihin turvata tai jotain. Vierestä seuranneena vaan mietin.

Myöskin on aika kohtuutonta vaatia uskovalta totaalista asketismia ja itsensä ruoskimista kaikkien maailman kärsivien puolesta, varsinkin kun itse toteaa ettei ole siihen lainkaan valmis. Mutta ei tarttekaan, kun ei oo kato uskis. Sitten voi vaan huudella mitä sattuu ja hyökkäillä toisten kimppuun.

Menkää vähän itseenne ihmiset. Maailman epäoikeudenmukaisuus on jokaisen asia, ei vain uskovaisten.

Maailman vääryyden perusajatushan on se, että ihmisille on annettu vapaa tahto. Me olemme tehneet tästä maailmasta tällaisen, me voisimme muuttaa sen päivässä jos haluaisimme, mutta emme halua. Tästä maailmasta ei ole luvattu paratiisia kenellekään. Jumala ei ole luvannut kenellekään, ettei elämässä olisi kärsimystä, mutta on luvannut olla mukana, kulkea samaa matkaa. Joten voitaisko tämä Jumala ei antanut mulle Audia tai Jumala antoi mun koiran kuolla- keskustelu nyt jo haudata?

Joten voitaisko tämä Jumala ei antanut mulle Audia tai Jumala antoi mun koiran kuolla- keskustelu nyt jo haudata?

tämän aloituksen kuvaamasta lastenkasvatusmetodista. Jumala antoi sinulle kaulahuivin -ihastalusta seuraa loogisesti kysymys, miksi jumala ei antanut minule merkkitakkia vaikka sitä rukoilin seuraavaksi? Tai kysymys miksi Jumala antoi mun koiran kuolla. Toista ei saa ilman toista.

Jossittelu ja mitä-teen-väärin-ahdistus ja miksei-jumala-tee-mitään?!!-ahdistus vaan häiritsee ja hidastaa normaalia elämän kolhuista toipumisen prosessia. Jotka menee jotenkin sillä kaavalla että kieltäminen - viha - suru - hyväksyntä.

sairauksista toipumisen prosessia, vrt. tuo tutkimus.

"Prayers offered by strangers had no effect on the recovery of people who were undergoing heart surgery, a large and long-awaited study has found.

And patients who knew they were being prayed for had a higher rate of post-operative complications like abnormal heart rhythms, perhaps because of the expectations the prayers created, the researchers suggested."

Miksi ette arvosta ap:n lapsen tapaa uskoa Jumalaan? Voin kuulkaa kertoa ihan pitkästä kokemuksesta, ettei vanhempien tarvitse "syöttää" lapselleen uskoa siihen, että Jumala lahjoittelee kaulaliinoja. Lapsi löytää uskosta tällaisia ulottuvuuksia ihan itsekin.



Meillä on ollut vähän vastaavia juttuja: lapsi on kertonut esim. rukoilleensa, että joku tavara löytyisi ja se on löytynyt. TÄLLAISTA KOKEMUSTA EI PIDÄ VÄHÄTELLÄ. Se on lapselle tärkeä, täysin riippumatta siitä, ajattelevatko aikuiset jutun olleen sattumaa. Itse olen kuitannut tilanteet hymyilemällä ja sanomalla esim. että mukavaa kun tavara löytyi. Ei Jumalasta tai hänen olemassaolostaan/sen puutteesta tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa.



t. tavallinen riviluterilainen

TÄLLAISTA KOKEMUSTA EI PIDÄ VÄHÄTELLÄ.

keittäneensä taikajuomaa ja nauttineensa sen ja kas, tavara löytyi. Pitäisikö sitä vähätellä vai ei?

kuin terapiaistuntoon. Ei kukaan odota terapeutinkaan ostavan itselleen kaulaliinaa, mutta silti helpottaa jutella kaulaliinanhimosta terapeutin kanssa.

mieleen uusia keinoja yrittää itse hankkia kaulaliina.