Lue keskustelun säännöt.
vauva-ajasta nautiminen???
26.01.2010 |
Miten muut koliikkivaivoista kärsivien vauvojen äidit olette löytäneet nautinnon vauva-ajasta? havahduin tänään itse siihen, että koetan vaan pärjätä "valvomisjaksojen" yli ja toivon taas ja odotan seuraavaa nukahtamista. Meillä elo yhtä helvettiä tällä hetkellä, kotona 7 viikkoinen joka huutaa/kitisee lähes kaikki hereilläoloaikansa. Hyvin harvassa on ne hetket että olisi tyytyväinen. lisäksi nukahtaminen on yhtä tuskaa, ainoastaan vaunuihin ULKONA lenkittämällä saa pidemmät päikkärit nukuttua tai auton istuimessa. no minkäs teet pakkasilla? ei auta sisällä vaunuihin "huijaaminen" ei mikään.
Meidän elo on tällä hetkellä sitä, että vauva nukkuu 3-20 min, huutaa 5-30 min. syö ja nukkuu taas. uudelleen nukahtaminen on lähes mahdotonta.
lääkäri sanoi vaan, että ohi menee 3kk mennessä ja vyöhyketerapia ei auttanut (3krt käytetty). Lisäksi talossa uhmaikäinen, joka kyllä vie kaiken huomion, kunhan vauva nukkuu kerrankin. Joten mistä nautinnot?
Mielestäni vauva ei huuda varsinaisesti vatsaansa, jotenkin tuntuu, että on enemmänkin ns. vaativa vauva, eli vaatii täydellistä 100% läsnäoloa koko ajan. jos häviän näköpiiristä vähäksikin aikaa/laitan sitteriin hetkeksi alkaa mahdoton huuto, joka voi lopahtaa kun syliin otan. iltaisin mennään kunnon raivareilla, joita juuri nytkin kuuntelen, isännän vuorostaan rauhotellessa. Yleensä mennään näin tuonne 12-2, jolloin vauva nukahtaa (onneksi) vähän pidemmille unille viereen. Omaa aikaa ei ole ollenkaan, jos en lähde pois kotoa.
muita? loppuuko tämä seinään vai onko odotettavissa vielä pahempaa? mistä löytää jutut vauva-ajasta nauttimiseen?
Kommentit (6)
Mutta, ei viihtynyt vaunuissa ollenkaan, mutta liinassa onneksi. Liinailinkin sitten ahkerasti ekat 4 kuukautta. Onneksi oli kesä. Hikoiltiin vaan kamalasti. Ja oli myös sisällä kuuma. Muistan, kun meillä miehen kanssa hiki virtasi, kun heijasimme vauvaa yöunille puolen yön jälkeen. Reilu 2kk ikäisenä alkoi kuin ihmeen kaupalla nukkua sydänyön yhdellä syötöllä. Päivät meni kantaessa ja heijatessa, mutta onneksi oli selkeä päivä ja yö! Pahin hellitti siinä 4kk tienoilla, kun lääkärin kehotuksesta aloitin kiinteät ruoat. Kaiken kaikkiaan hankalaa oli n. 7kk ikään, jolloin sain lopulta "opetettua" rattaisiin ja nukkui hiljaisissa olosuhteissa lenkillä niissä. Hupaisaa, että haaveilin rauhallisista vaunulenkeistä ja kesäaikana jopa siitä, että voisin lukea tovin kirjaa tai lehtiä, kun vauva uinuu kevyissä vaatteissa vaunuissaan varjossa. Ei meillä.
Lapsi on nyt 3v. ja tosi tempperamenttinen. Herkkävatsainen myös, ei allergioita.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse nautin välillä, mutta ei vauva-aika kokonaisuudessaan erityisen nautinnollisena aikana muistu mieleen. Ja siitäkin on varmasti aika kullannut jo puolet. Vaativien vauvojen vanhemmat harvemmin pääsevät nauttimaan vauva-ajasta. Epäreilua, mutta elämä on.
Voin nyt sanoa ihan oikeasti nauttivani ajasta lapsen kanssa lähes koko ajan, kun lapsi on jo lähes taapero. Ekat ainakin puoli vuotta menivät juuri kuten sanoit selviytyessä, mutta kyllä se siitä hiljalleen helpotti.
Meillä oli esikoinen nk. helppo vauva, mutta kakkonen erittäin vaativa ja itkuinen, ikäeroa heillä on 1v.10kk. Ekat 2kk olivat järkyttävät, koko ajan väsytti ja oli syyllinen ja riittämätön olo. Pikkuhiljaa elo helpotti, mutta en todellakaan voi sanoa nauttineeni tuosta vauva-ajasta.
Myöhemmin saimme kolmannen lapsen ja hänen vauva-ajastaan osasin eka kertaa todella nauttia (esikoisen vauva-aikana stressasin kaikkea mahdollista) ja siksi toivoimme vielä neljättä, jonka vauva-aika oli myös suloinen.
Mutta siis, mitään neuvoja en osaa antaa, yritä vaan jaksaa hetki kerrallaan, vaikka raskasta onkin. Joskus niin raskasta, että ajatus nukkumaan menosta itkettää, kun tietää, että aamulla pitää taas herätä ja että seuraava päivä on taas samaa huutoa ja itkua ja kotitöitä. Mutta yritä ajatella, että päivä päivältä menette kohti helpompaa.
niin 5 min. oli ok, sitten alkoi huutaa naama punaisena ja sille ei loppua tullut! Toki sen ajan kun söi, oli hiljaa. Aina oli joku vialla, en tiennyt, mikä. Pidin aina sylissä (heijasin ym.) ja on tuo 3v. edelleenkin sellainen sylikissa ja "kannettava". Että onko syntyjään jo jäänyt paitsi niin paljosta, että äiti niin tärkeä? Mutta mikä lohdullista, on päiväkodissa (juuri aloittanut), mummilla, kummien kanssa ym. äärimmäisen reipas ja "kehittynyt". Aina saa kehuja kaupantädeiltä ym. Kotona vaan uhmaa jatkuvasti ja kiukkuaa... en voisi kuvitellakaan haaveilevani toisesta lapsesta, tosin siinä on matkassa muitakin muttia.
jos lapsen huudot eivät ala helpottamaan, selvitä, ettei kyse ole allergioista. Meillä lapsi osoittautui allergiseksikin, jonka vuoksi mm. yöt ovat yhä rikkonaisia. En tähän päivään mennessä tiedä, olivatko alkukuukausien huudot koliikkia vai jo silloin allergiaa vai ehkä molempia.
Meillä oli aika samanlaista kuin teillä, mutta kun kyseessä on ensimmäinen lapsi, sitä varmaan jaksoi, kun ei tiennyt, että helpompaakin voisi olla.
nauttiminen on yksi suuria myyttejä, joka vaan ei kaikkien kohdalla toteudu. Tai ei toteutunut ainakaan meillä ja 4 v menikin ennen kuin uskallettiin toista ruveta yrittämään. Nyt olen ihan varma että taivas tippuu taas vauva-aikana päälle, vaikka jotkut koettaa lohduttaa että ehkä nyt sattuu helpompi lapsi. Mun on vaan niin vaikea uskoa, että asiassa olisi mitään nautittavaa, kun ei ole omakohtaista kokemusta, sen isomman taaperon kanssa uskon jo ihan eri lailla lapsen olevan elämän sisältö positiivisessa mielessä.
Jokaista joka tulee silloin vastaan, kun itse on viikon nukkunut 3 h vrk, ja kehoittaa "nauttimaan tuosta ihanasta vauva-ajasta kun se on niin lyhyt" tekee kyllä mieli tinttasta nenään.