Lue keskustelun säännöt.
5 vuotiaan uhma
26.01.2010 |
Onko teillä 5-vuotiaiden kanssa kaikki yhtä tappelua? Meillä on jotenkin uhma nyt taas voimistunut, ja tuntuu, että huonoina päivinä mikään ei suju. Lapsi on päiväkodissa ja vieraissa aina tosi kiltti ja helppo, mutta kotona kaikkea muuta. Kiukkuaa ihan kaikesta! Ja jos mikä vaan pikkujuttu ei mene hänen pillin mukaan, alkaa todellakin ihan kamala huuto! Hänellä on tosi kova ääni ja hän todellakin käyttää sitä. Ja jos homma alkaa mennä hänen mielestään pieleen, sitä ei korjaa enää mikään. Esim. pukeminen on yksi riidan aihe jatkuvasti. Mikään ei kelpaa, jos on huono päivä. Eilen tehtiin lähtöä ja se oli taas yhtä huutoa. Asiaa ei tietysti auta yhtään, jos itse hermostuu, mutta joskus menettää malttinsa, kun lapsi vaan raivoaa ja ei halua tehdä yhteistyötä lainkaan. Me asutaan kerrostalossa ja eilen sitten rappuun tuli oikein naapurin täti kattomaan, että mikä hätänä, kun kuuluu niin kauhea huuto, kyllä nolotti... Hän luuli varmaan, että mä pahoinpitelen lasta tai muuta vastaavaa.
Kommentit (7)
Välillä huutaa, että ootte tyhmiä ja pamauttaa oven kiinni, sitten kyllä myöhemmin halailee ja sanoo rakastavansa :) Mutta käyttäytyy tosiaan kuin murrosikäinen. Huoh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suuttuu lähinnä enää silloin kun väsynyt tai nälkäinen, tai molempia. Mutta jo tätä on kesästä kestänytkin. Eniten siihen auttaa se että ottaa syliin ja rauhoittelee. Ja toisaalta ennakoi. Kun tiedän että pukeminen on se ongelma, varsinkin jos on kiire, varaan siihen tarpeeksi aikaa. Ja ennenkuin ongelma syntyy käännän huomion muualle.
Lapsia on erilaisia, eikä nämä tietty kaikille sovi. Mutta meillä toimii harhautus tämän lapsen kanssa parhaiten. Ja se hellyys :) Pieni tyttö haluaisi olla iso, mutta vastuu ja maailma pelottaa kuitenkin!
varsin "ihastuttava" vaihe, jolloin kaikki oli vähintään mustavalkoista ja maailma kaikkineen niin epäreilu kuin olla ja osaa.
Tyttö tahtoi olla iso ja itki sitä iltaisin, kun ei vielä oo. Mutta halusi olla pieni ja tulla syliin. Pienestäkin komentamisesta tai vastaavasta meni pellollinen palkokasvia nenään ja ryntäsi huoneeseensa ulisemaan, kun KUKAAN ei enää välitä hänestä, ÄITIKÄÄN ei enää rakasta YHTÄÄN, KAIKKI pitää häntä tyhmänä, hän ei osaa MITÄÄN, ei opi mitään, KUKAAN ei IKINÄ edes leiki hänen kanssaan (oikeesti tytöllä on hirmu liuta kavereita)... Voi sitä itsesäälissä kieriskelyn määrää, eikä muuten auttanut lohduttelu, ei puhuminen, ei yhtään mikään kun kaikki menee vaan pieleen ja äitikin on hyljännyt ja maailma on vaan ihan surkee paikka...
Olihan muuten rankka vaihe... Mutta onneksi se on jo ohi ja 7-vuotias esikoiseni on taas varsin mukavaa seuraa enimmän osan aikaa kun ei tappele pikkuveljensä kanssa tai näsäviisastele :D
5-vuotiasta murkuksi. Ihmeellistä äyskimistä nykyään: "en minä jaksa puhua", "älä kysele", "sinä et taaskaan kuuntele", "minä en jaksa taas olla sinun kanssa" jne. Niin, ja pillahtaa verisesti loukattuna itkuun kaikesta komentamisesta. Ensin itse äksyilee ja sitten, kun asiasta sanotaan nätisti ja selvästi, niin itkee lohduttomana...
"Miten sun päivä meni", saattaa saada 5-vuotiaalta vastaukseksi "ei kuulu sulle"...
Ihmeellistä murkkumaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulla että muillakin :-) Meillä poika aloitti tämän 4,5-vuotiaana (kakkonen syntyi) ja jatkaa nyt täytettyään 5v. Kyllä neuvolassa ja tututkin on sanoneet, että 5-vuotiaat pojat on tällaisia, mutta joskus tuntuu silti, ettei tää voi olla normaalia. Mutta ihan samanlaista tunteiden vuoristorataa on täällä kuvailtu.
Suuttuessaan painelee huoneeseensa ovet paukkuen ja huutaa "Jätä mut rauhaan", "Älä tule tänne" jne. Todella kovaääninen tapaus myös. Käytös ihan kuin murrosikäisellä. Vastapainoksi osaa kyllä sitten olla tosi ihana ja kilttikin, taitaa olla melkoista tunteiden vuoristorataa elämä tuonikäisillä..