Mitä teet / sanot kun lapsi sanoo ruokaa pahaksi ja vaan pyörittelee sitä lautasella?

jos ei ole mitään positiivista sanottavaa toisen laittamasta ruuasta. Toki, jos olisi oikeasti pahaa (esim. palanutta), en laittaisi edes pöytään. Pakko ei ole kaikkea syödä, mutta maistaa täytyy, ja jonkin verran syödäkin jos ei ihan oksennusrefleksi tule. Enkä tosiaan ole kiinnostunut mistään lapsen esittämästä "makutuomaroinnista", ruoka on ruokaa, ja meillä yleensä ihan riittävän hyvää, niin että normaali ihminen sitä pystyy syömään.

Taas tätä. Opetetaan lapsille ettei pahaa ruokaa ole olemassa ja sitten lapset kasvettuaan tunkee itseensä kaikkea sontaa kun mikään ei ole pahaa. Tässä maassa tarjotaan varsinkin joukkoruokailussa niin paljon pahaa ja huonoa ruokaa ettei mitään rajaa. Ja lihovat ja saatuttavat itsensä ala-arvoisella ruoalla. Parhaat vielä opettavat että lautanen pitää syödä tyhjäksi vaikka nälkä meni jo.



Mutta näinhän se on Suomessa. Sitten vielä ihmetellään miksi Suomessa on niin paljon lihavia. Meillä on vahva traditio pakkosyönnistä ja se totta vie näkyy. Kun lapsi oppii (tai siis hänen annetaan pitää se tunne) lopettamaan syömisen silloin kun tuntee että nälkä loppuu, hän pystyy toimimaan näin aikuisenakin. Aikuiset syövät liikaa, koska eivät enää tajua milloin ovat kylläisiä.



Miettikääpä tätä.

Sanon aina että ei saa sanoa että on pahaa, se on epäkohteliasta. Lisään, että voi toki sanoa että ei siitä ruoasta oikein pidä. Kukaan ei pidä kaikista ruoista.



Jos ruoka on vierasta (siis ensimmäistä kertaa tai pitkästä aikaa tarjolla) sanon että pitää maistaa yksi haarukallinen. Usein lapsi itsekin sanoo, että voi maistaa yhden palan. Jos ruoka on tuttua, ja kelvannut ennenkin, sanon että pitää syödä puolet. Lapsi usein itsekin ehdottaa että syö puolet.



Meillä on nirso ja pieniruokainen poika, mutta nykyisin syöminen ei ole enää taistelua ja säännöt ovat selvät.



(Herkkupalat syön itse pöytää korjatessani.)

ruoka on ruokaa, ja meillä yleensä ihan riittävän hyvää, niin että normaali ihminen sitä pystyy syömään.

Esim. minusta tekemäni tonnikalavuoka on todella herkullista. Myös tyttäreni pitää siitä kovasti. Sen sijaan mies ja poika eivät kerta kaikkiaan saa sitä kurkustaan alas. Mies ei todellakaan ole nirso, mutta kuulemma jo haju tuo oksennuksen kurkkuun. Siksi en todellakaan heitä pakota tuota ruokaa syömään. Kokeiltu on ja poika oksensi lautaselle.

Eli joskus ruoka voi toisen mielestä olla syömäkelvotonta, vaikka ei olisikaan mitenkään pilaantunutta tms.

Taas tätä. Opetetaan lapsille ettei pahaa ruokaa ole olemassa ja sitten lapset kasvettuaan tunkee itseensä kaikkea sontaa kun mikään ei ole pahaa. Tässä maassa tarjotaan varsinkin joukkoruokailussa niin paljon pahaa ja huonoa ruokaa ettei mitään rajaa. Ja lihovat ja saatuttavat itsensä ala-arvoisella ruoalla. Parhaat vielä opettavat että lautanen pitää syödä tyhjäksi vaikka nälkä meni jo.

Mutta näinhän se on Suomessa. Sitten vielä ihmetellään miksi Suomessa on niin paljon lihavia. Meillä on vahva traditio pakkosyönnistä ja se totta vie näkyy. Kun lapsi oppii (tai siis hänen annetaan pitää se tunne) lopettamaan syömisen silloin kun tuntee että nälkä loppuu, hän pystyy toimimaan näin aikuisenakin. Aikuiset syövät liikaa, koska eivät enää tajua milloin ovat kylläisiä.

Miettikääpä tätä.

Kyse on lapsen huonosta käytöksestä, ei siitä ettei lapsi jaksa syödä. Se on eri asia. Mielestäni lapsen ei tule arvostella ruokaa, mutta voi sanoa että "ei kiitos". Suorastaan vitutti, kun 7v kummityttö sanoi ruokapöydässä, ettei tykkää kastikkeesta, jolloin ruokapöydän uhmaikäiset otti mallia. Uhmikset sitten jauhoivat "en tykkää" kuukauden verran kaikista kastikkeista, joita ennen syötiin mallikkaasti.

Tämän olisi voinut välttää opettamalla lapselle "ei kiitos".