Eilen lääkkeellinen keskeytys,

Tuollaisesta vihasta ei voi päästä yli.



t. saman kokenut

Olemme kokeneet paljon yhdessä, iloa ja surus, mutta koskaan en ole näin paljon miestäni vihannut.

hurjaa tekstiä. Olemme olleet yhdessä 9 vuotta, syvä luottamus ja rakkaus. Ensimmäinen abortti nyt siis takana, ja omat tunteet pysäyttävät ja pelottavat.

Musta jotenkin tuntuu, että yksin tämän fyysisen ja henkisen kivun kannoin/kannan. Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu, ettei mies ymmärrä minua.

Musta jotenkin tuntuu, että yksin tämän fyysisen ja henkisen kivun kannoin/kannan. Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu, ettei mies ymmärrä minua.

Ei ne miehet tajua, mutta kyllä siitä yli pääsee.

Ja omalla kohdalla toivon että parempi tuuri tällä kertaa.

t: rv 8+4

mutta nyt musta tuntuu, että se on vaan paskapää. Paskapää, joka ei ymmärrä minun henkistä kärsimystä. Se ihmettelee, miksi kärsin, jos itsekin keskeytyksen kannalla olin? Mutta kun kärsin ja henkinen tuska ja suru on valtava. Tekis mieli vaan huutaa miehelle.

Olet surusta ja pettymyksestä suunniltasi, väsynyt ja kipeä ja ehkä tunnet myös syyllisyyttä. Itke ja raivoa rauhassa, hae ammattiapua, jos muutaman viikon kuluttua sinusta tuntuu, ettet selviä yksin. Miehelläsi voi olla oma tapansa surra eikä hän oikeasti voikaan tietää, miltä sinusta tuntuu.



Voimia.

Sinä olet nainen ja vastuussa kropastasi, myös siitä elämästä mikä sisälläsi kasvoi. Jos sinä olet halunnut raskauden keskeyttää, mitä mies sille olisi voinut tehdä? Sinähän sen päätät. Hän tuki sinua päätöksessäsi. Nytkö haluat että hän itkee sinun kanssa menetettyä lasta???

Ei hän voi ymmärtää sinun tekojasi. Sinä otit pillerit suuhusi/vaginaasi. Sinä olet vastuussa. Sinä teit päätöksen. Hän vain puolsi. Elä sen kanssa.



Käy asia nyt päässäsi läpi. Mennyttä ei voi muuttaa. Opi elämään itsesi kanssa. Ukkosi on ihan se sama ukko joka oli 2 kk:tta sitten!

että nainen on vain suostunut miehen tahtoon, eikä ole uskaltanut kunnolla miettiä, mitä oikeasti itse haluaa.

niinhän se sama mies on. Ja tiedän, että nämä tunteet on omituisia ja itsekkäitäkin, mutta tunnen niitä silti. Raskasta, ja kai sen sellaista kuuluukin olla.

Ja aion myös lapsilleni puhua että tarvittaessa vaikka hoidan heidän lapsensa, mutta abortin aiheuttamaa tuskaa en heille halua.

Tuo on varmaan ihan normaalia ja toivottavasti menee ohi. Kun meidän vauva syntyi kuolleena rv 34, vihasin sen jälkeen miestäni. Vaikkei se kuolema tietenkään ollut kummankaan syy. Vihasin koko maailmaa, paitsi elävää lastamme. Nuo vihantunteet on ihan normaaleja ja oletettavasti menevät aikanaan ohi. Älä nyt kuuntele noita jotka sanovat, että jätä se mies.