Espoossa pahoinpidellystä 14v pojasta

siksi joutunut hankaluuksiin.

Lisäksi suurin ongelma taitaa olla lapsen äiti.

Rajattomuus ja välinpitämättömyys nyt ensiksi tulee mieleen.

Lapsi saa luuhata missä vaan ja kyllä näitä vanhempia riittää.

Järkyttävää että tuollaista voi tapahtua lapselle, ja järkyttävää myös tuo äidin huolehtimattomuus lapsestaan.

Siis että 14-v. oli ostamassa sovittua erää huumeita ta tapasi pahoinpitelijät. Ei tainnut olla rahaa, millä maksaa tai jostakin syystä tuli sanaharkkaa ja pariskunta muilutti pojan autoon ja hakkasi pelottelumielessä. Siksi poika ei halunnut olla viranomaisten kanssa tekemisissä.



Voisiko olla näin?

kaikkia kakaroita ei saa kuriin vaikka päällään seisoisi. Olen itse elävä esimerkki.



Äitini yritti hyvällä, pahalla ja kaikella siltä väliltä. Ei tehonnut mikään. Lopulta muutti pääkaupunkiseudulta maalle, jotta kaveripiirini jäi. Se rauhoitti tilanteen, mutta joutui jättämään loistavan työpaikan ja koko muun elämän taakseen.

kaikkia kakaroita ei saa kuriin vaikka päällään seisoisi. Olen itse elävä esimerkki.

Äitini yritti hyvällä, pahalla ja kaikella siltä väliltä. Ei tehonnut mikään. Lopulta muutti pääkaupunkiseudulta maalle, jotta kaveripiirini jäi. Se rauhoitti tilanteen, mutta joutui jättämään loistavan työpaikan ja koko muun elämän taakseen.

kaveripiirin vaihdos auttoi itsestään. Tulihan sitä säädeltyä senkin jälkeen, mutta poliisijutut jäi ja kouluakin kävin.

et kidutus on lapsen vika. On tää hieno palsta. Syyllinen löytyi ja jopa kaksi, äiti ja poika. Haaskat!

Äidin tulee kuitenkin katsoa peiliin vakavasti ja miettiä miten jatkossa toteuttaa vanhemmuuttaan.

mä en ikinä menis nukkumaan jos tyttö ei olis tullut kotiin, mutta mun tyttö ei saa olla ulkona 21 pidempään yhtenäkään päivänä.

Hän on sen verran fiksu että soittaisi ambulanssin itse, onhan soittanut sellaisen satunnaiselle ohikulkijallekkin.



Eikä myöskään hänellä ole poikaystävää, jos olisi niin varmasti hän viimeistään soittaisi minulle tai ambulanssin.

Se ei tee tapahtuneesta pojan tai äidin syytä, mutta kyllä itse koen vanhempana yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi lasteni suojelemisen ja varjelemisen. Ja siitä syystä en esimerkiksi mene nukkumaan ennen kuin 15-vuotiaamme on kotona tai että tiedän, missä hän on, jos on sovittu, että hän ei vietä kyseistä yötä kotona. Tai menen vain siinä tapauksessa, että mieheni jää valvomaan ja odottamaan teiniä tai jos poika poikkeustapauksessa on kotiutumassa hyvin myöhään (tai minun pitää herätä poikkeuksellisen aikaisin ja siksi on mentävä hyvin ajoissa nukkumaan), laitan herätyskellon soimaan sovittuna kotiintuloaikana ja tarkistan, että poju on kotona ja kunnossa.



Yleensäkään tuo meidän teinimme ei vietä kovin pitkiä aikoja niin, että minulla (tai miehelläni) ei olisi vähintään summittaista käsitystä hänen olinpaikastaan. Joskus se käsitys voi olla todella summittainen (kaupungilla, lenkillä, jollain kaupungin uimarannoista tms.), mutta yleensä kuitenkin näen pojan muutaman tunnin välein ja soitan aika äkkiä perään, jos poikaa ei esim. töistä tullessani ole kotona, eikä mitään viestiä ole jätetty. Tosin tyydyn useamman tunnin alkuillasta siihen, että keittiön pöydältä löytyy esim. lappu, jossa lukee "höntsäämässä, söin jo." Muutenkin meidän perheessä on sääntö, että ei vain kadota johonkin, vaan kerrotaan mihin ollaan menossa ja koska tullaan suurin piirtein takaisin.



Ensimmäinen tyttöystävä meidän pojalla oli jo viime vuonna eikä ollut aivan ensimmäisiä seurustelevia poikia luokallaan, joten seurusteleva 14-vuotias ei ole harvinaisuus. Ja en voi oikein kuvitella tilannetta, jossa en saisi poikaa sairaalaan tai jättäisin tarvittaessa ambulanssin soittamatta sen takia, että poika itse ei halua. Sellaiset asiat eivät ole lapsen harkintakyvyn piirissä, eikä hänelle niissä anneta vaihtoehtoja.