Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita äitejä, joille on todella tärkeää olla välillä yksin?
20.01.2010 |
Tarvisin nyt vertaistukea.
Mä olen aina tykännyt olla yksin, jo hyvin nuoresta(mitä siis itse muistan). Silloin, kun olin sinkku, viihdyin hyvinkin yksinään kotonani, vaikka kyllä tietysti ystävienkin kanssa olin.
Nyt tämä perhe-elämä rajoittaa tietysti sitä yksin olemista, kotona siis. Mä niin toivoisin, että saisin vaikka viikonlopun olla ihan yksin! Viimeksi olin kesällä ja nyt ihan selvästi tuntuu että sen tarve todellakin olisi.
Ongelma on se, että harvoin hennon mieheltä pyytää lähtemään lasten kanssa kotiinsa, jonne matkaa noin 300km. Mies käy kuitenkin töissä.
Jos teitä muita samanlaisia äitejä ylipäätänsä on, niin kuinka usein olette yksin? Ja riittääkö se teille?
Kommentit (26)
Olisi tärkeää joo. Lapset käy parina päivänä hoidossa, joten se jo vähän helppaa. Mutta kerran vuodessa jätän lauman kotiin ja menen itse hotelliin vuorokaudeksi (kun en saa kotona koskaan edes nukkuakaan kunnolla). Onnistuisiko sullakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on helpompaa, kun on työmatkat. työssänikin olen kyllä lasten kanssa tekemisissä.
Silloin kun olin hoitovapaalla, niin kolmisen kertaa viikossa vein lapsen puistoon, jotta sain olla yksin.
Ota puheeksi miehen kanssa. Voithan sinäkin lähteä, ettei miehen tarvitse.
Onko teillä, lähipiirillä tai ystävillä esim talviasuttavaa mökkiä, jota saisi lainata? ei tulisi kuluja?
Ei bussissa (silloin ei ole yksin), ei illalla kotona (ei edelleenkään yksin). Ei ketään muita, kuin minä.
Kolmonen, hotellikin kävisi, mutta mies kyllä käy kuitenkin ainakin sen kerran vuodessa lasten kanssa vanhempiensa luona. Silloin saan olla yksinään.. Tuntuu vaan, ettei se riitä!
ap
Kaikkein parasta olisi olla yksin viikonloppu tai pari päivää kotona! Hotelliyökin kelpaisi. Joskus luuhaan ostoksilla yksin koko lauantain, mutta sitten kotiin tullessa pitää taas tehdä ruokaa yms.
Mä en ole ollut yksin kotona puolta päivää kauemmin ekan lapsen syntymän jälkeen. Kakkosen ollessa vauva mies oli isomman kanssa reissussa viikonlopun. Ihan vielä mies ei ole halukas lähtemään molempien kanssa reissuun.
Ärsytti tänään kun olin ollut koko päivän vauvan kanssa, ja en tahtonut saada sitä päikkäreille ja koko ilta oli sitten yhtä kitinää...
Pakko saada edes hetki hiljaisuutta, niin menin yksin keittiöön (vauva miehen kans olkkarissa) syömään voikkaria akkarin kanssa, niin eikö miehen ole pakko tulla sen muksun kanssa keittiöön kans...
Tää tilitys nyt ei varsinaisesti vastaa kysymykseen... :) En oikeastaan kaipaa omaa aikaa sillain että haluaisin koko viikonlopun olla yksin tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisithan ehdottaa vaihtokauppaa, että hän saa sitten seuraavan viikonlopun vapaata. Ymmärrän sinua täysin, minäkin olen samanlainen, että tarvitsen yksioloa. Mies käy onneksi mieluusti lasten kanssa mummolassa 200 kilometrin päässä.
Ei siinä ole mitään pahaa, ja jos viimeksi olit kesällä yksin, niin jo on korkea aika!
Kiitos kasi, mä taidanki alkaa miehelle puhumaan, että nyt ois taas aika.. =)
Mä tiedän, että se kyllä lähtee, ja ihan mielelläänki. Se ymmärtää kyllä minua, tuntee jo sen verran, että tarvin sitä omaa aikaa oikeasti.
Ehkä mulla on vaan omassa päässä se, etten tohi pyytää.. =/
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä eri rytmi. Mies haluaa mennä aikaisin (viim 22) nukkumaan, eli vie lapset ja menee itsekin.
Minä nautin kun saan olla yksin, syön jotain hyvää, katselen tv.tä tai netissä... lakkaan kynsiä tm.
Mutta tuntuu kyllä usein, ettei tää riitä. Siis todellakin arvostan sitä, että mies hoitaa lasten iltapesut ja sadut. Mutta, meillä ei ole mummuja tai kummeja, joilla olisi aikaa tai halua joskus tulla lasten kanssa, joten kahdestaan päästään tosi harvoin mihinkään. Siksikin ainainen lasten kanssa olo uuvuttaa.
Johtuisko toi yksinäisen ajan kaipuu siitä?
10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä johtuuko se siitä, että olen ainut lapsi ja tottunut lapsesta lähtien olemaan paljon yksin, mutta musta on ihanaa olla yksin. Tällä hetkellä vuorotyö mahdollistaa oman ajan ottamisen silloin tällöin, vaikka ne tuntuvatkin liian lyhyiltä hetkiltä. Eli jos menen iltavuoroon, niin vien lapset hoitoon jo aamusta/aamupäivällä, jolloin saan pari tuntia aikaa itselleni ennen töihin menoa. Toki yleensä se menee kotitöihin tms. mutta kuitenkin. Nykyään on myös luksusta se, kun mies ja lapset lähtee mummolaan (400 km päähän) viikonlopuksi ja minä en "pääse" mukaan, koska olen usein viikonloppuisin töissä. Hävettää tunnustaa, mutta nekin viikonloput menevät ihan liian nopeasti!
Olen joskus jopa miettinyt, en kuitenkaan tosissani, että jos tulisi ero, että mulle kävisi varmaan hyvin vuoroviikkosysteemi eli lapset olisi viikon mulla, viikon miehellä. Saisi joka toisen viikon itselleen! Tosin oikeasti en siis halua erota ja olisi varmasti tosi raskasta olla yksin vastuussa lapsista se oma viikko. Tätä ajatusta en kyllä kehtaisi kenelläkään tutulle kertoa, kuulostan ihan kauhealta äidiltä!
Mutta joo, pointtini oli kuitenkin se, että oma aika on hyvin tervetullut! Mulla vielä lapset on tosi pieniä, niin niiden kanssa on oltava ihan koko ajan.
Ja ymmärrät täysin, mitä tarkoitan.
Olen minäki miettinyt sitä eroa joskus, että kuinka ihanaa oli se, kun saisi olla yksin! En ole eroamassa minäkään.
Meille jaksamisia, mä odottelen kovasti aikaa, että lapset ei ole niin riippuvaisia meistä. Sitten ihan varmasti helpottaa..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ollut lasten kanssa matkoilla niin että mies sai esim. viime vuoden aikana olla yksin yhteensä 12 viikkoa! Ja vaikka kuinka pyydän niin en saa rauhaa edes tunniksi esim viikonloppuna (mies veisi lapsia ulos tms). Ainoa mahdollisuus taitaisi olla tehdä jotain radikaalia ja lähteä johonkin yksin esim viikonlopuksi. Toisaalta en haluaisi pienempää lasta jättää isälleen pitemmäksi aikaa kun lapsi vierastaa.
kaipaan yksinoloa ihan hirveästi. Tuntuu että vaan yksin ollessa ajatukset selkiytyy ja pystyn rentoutumaan. Meillä lapset ovat niin pieniä, että tarvitsevat hoivaa ja jatkuvaa perään katsomista, ja päivät on yhtä mekastusta, itkua, huutoa, riehumista ja rutiineista toiseen menemistä.
Oon (salaa) haaveillut yksinolosta viikonlopun ajan (ja nimenomaan kotona yksin) mutta en ole edes kehdannut miehelle asiasta mainita. Mitään sellaista paikkaa ei ole mihin voisin miehen ja lapset lähettää edes päiväksi, saati koko viikonlopuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ollut lasten kanssa matkoilla niin että mies sai esim. viime vuoden aikana olla yksin yhteensä 12 viikkoa! Ja vaikka kuinka pyydän niin en saa rauhaa edes tunniksi esim viikonloppuna (mies veisi lapsia ulos tms). Ainoa mahdollisuus taitaisi olla tehdä jotain radikaalia ja lähteä johonkin yksin esim viikonlopuksi. Toisaalta en haluaisi pienempää lasta jättää isälleen pitemmäksi aikaa kun lapsi vierastaa.
kaipaan yksinoloa ihan hirveästi. Tuntuu että vaan yksin ollessa ajatukset selkiytyy ja pystyn rentoutumaan. Meillä lapset ovat niin pieniä, että tarvitsevat hoivaa ja jatkuvaa perään katsomista, ja päivät on yhtä mekastusta, itkua, huutoa, riehumista ja rutiineista toiseen menemistä.
Oon (salaa) haaveillut yksinolosta viikonlopun ajan (ja nimenomaan kotona yksin) mutta en ole edes kehdannut miehelle asiasta mainita. Mitään sellaista paikkaa ei ole mihin voisin miehen ja lapset lähettää edes päiväksi, saati koko viikonlopuksi.
Ihanko totta? Ehkä heidän olisi tosiaan syytä jäädä keskenään? Tuo 12 viikkoa kuulostaa jo tosi hurjalta...
ekan lapsen laskettu aika helmikuussa. Nyt jo ahdistaa hieman oman ajan tulossa oleva vääjäämätön menetys. Itse asiassa ottaa toisinaan jo päähän se, että mies on niin paljon kotona, enkä saa nauttia juuri alkaneesta äitiysloman ihanuudesta omassa seurassani. Ja olen muuten minäkin horoskoopiltani kauris..
en ole ollut ainakaan 15 vuoteen yhtään tuntia yksin kotona, enkä yli 20 vuoteen yhtään yötä yksinäni, kotona enkä muuallakaan. Olisi ihanaa olla joskus yksi ilta ja yö yksinäni kotona, tuskin hotellissa keksisin tekemistä.
enkä ole ollut kuuteen vuoteen puolta päivää pitempää aikaa yksin kotona. Olisi ihanaa saada olla yksin edes muutama tunti joskus, koko viikonlopusta en uskalla edes haaveilla! Mies on ihan erilainen, eikä ymmärrä lainkaan, että viihdyn yksin - suorastaan loukkaantuu, jos sanon sen ääneen.
työmatkalla bussissa kirjan kanssa, iltaisin kun lapset menee nukkumaan jne. Joskus olisi kyllä ihana saada olla koko päivä itsekseen, mutta tässä elämäntilanteessa mahdoton ylellisyys.