Kumpi väistää jalkakäytävällä, hiekoitustraktori vai jalankulkija?
Eilen meinasi tokaluokkalainen jäädä hiekoitustraktorin alle jalkakäytävällä =(
Traktori tuli "täysiä" kohti ja pisti vilkut päälle kuljettajan nähtyä lapsen. Ei hidastanut yhtään - saati väistänyt, onneksi lapsi ehti hypätä lumihankeen alta pois.
Kommentit (28)
Jos palaute ei mene perille, niin menen iltapäivälle tekemään poliisille tutkintapyynnön.
Vaikka kuinka ihmisten pitäisi mielestänne "antaa työkoneille työrauha", niin jalankulkija - varsinkin pieni koululainen - on se jalkakäytävän kingi kuitenkin. Ei kukaan täysijärkinen voi odottaa että lapsi siirtyisi jalkakäytävältä ajoradalle työkonetta pakoon - saati sitten korkeaan lumipenkkaan tai ojan pohjalle.
Työkoneen kuljettajalla pitää olla järkeä hidastaa tai jopa pysähtää, se täysi vauhti työssä ei voi olla tärkeämpää kuin ihmisen henki ja terveys.
Mielestäni näihin asioihin pitää puuttua ja kuljettajille pitää antaa palautetta siitä että riittävää varovaisuutta samoin kuin jalankulkijoiden oikeuksia pitää kunnioittaa.
Ettei todellakaan satu tuollaisia nro 12 kertomia tapauksia tai muita onnettomuuksia.
ja niin on ainakin tähän mennessä käynytkin.
Kumpikin vähän kattoo miten siinä mennään, mutta ensisijaisesti traktorin kuuluu väistää.
Aloittaja ei ole opettanut lapselleen perusasioita liikenteestä ja syyttää siitä muita. Kouluakaan ei voine syyllistää. Uskomatonta touhua.
jos joku on vaarassa jäädä alle. Mutta jalankulkijoilla on myös velvollisuus siirtyä sivuun kun työssä oleva ajoneuvo huomiovilkkuineen - ambulanssi tai hiekoitustraktori - tulee häntä vastaan.
Minä meinasin jäädä taaperoni kanssa lumiauran alle viime talvena, koska aura ajoi niin lujaa ettei meinattu ehtiä alta pois. Aura ei hidastanut edes huomattuaan meidät. Viime hetkellä pelastauduttiin lumipenkkaan. Auraa ajamassa oli nuori kloppi.
Soitin aamulla poliisille ja varmistin asian.
Hälytysajoneuvoja (siis niitä sinivilkullisia; poliisia, ambulanssia, paloautoa jne.) pitää väistää - ei keltavilkullisia työkoneita.
Ja tuo on juuri se ongelma, työkoneet ajavat järkyttävää vauhtia kuvitellen että ihmiset väistävät alta pois. Ja sitten kun joku on hitaampi tai väistämistarvetta ymmärtämätön lapsi niin onnettomuuksia sattuu =(
Aloittaja ei ole opettanut lapselleen perusasioita liikenteestä ja syyttää siitä muita. Kouluakaan ei voine syyllistää. Uskomatonta touhua.
hiekoitustraktorikaan kuljettaja oppia olla saanut :p
Eikä mun tänä aamuna liikennevaloissa kohtaama rekkakuski joka vauhdilla ajoi punaisia päin. Tosin se tuli niin kovaa ettei sillä olisi ollut mahdollisuuksiakaan saada autoansa pysähtymään. Onneksi ei ollut liikennevaloissa lapsia.
Kerrostaloalueemme pihaa aurasi iso lumikarhu(siis sellaisen valtavan lunta höyläävä laite) kovaa vauhtia. Siis ihan siinä piha-alueella, jossa autoja ei kulje. Pikkulapsi jäi lumikarhun alle. Tuloksena irronneita raajoja ja lihamössöä, jota pelastushenkilökunta noukki pusseihin.
Höyläkuskin olisi pitänyt väistää, mutta lapsen olisi kannattanut väistää. Tai tässä tapauksessa sen lapsen hoitotätin olisi kannattanut laittaa lapsi väistämään.
Kamala tapaus.