Arvot?

Ovat niin syvälle rakennettuja, ettei niiden olemassaoloa edes oikein huomaa...



1. Kunnioitus. Toista ei satuteta, tallata eikä kohdella rumasti. Sama eläimiä kohttan, mutta eläimen skaalassa. Sisältää myös itsensä kunnoituksen, ja sen, että vaatii kunnioitusta muiltakin: saa ja pitää sanoa, jos joku käyttäytyy epäkunnioittavasti.



2. Hyväntahtoisuus. Oletetaan ihmisistä hyvää ja ollaan välittämättä pahasta, jos mahdollista. Ollaan ystävällisiä ja yritetään auttaa kohtuudessa.



3. Välittäminen: ympäristöstä, muista ihmisistä. Vaikka se vaatisi vähän vaivaakin. Menee osin 1- ja 2-kohtaan, mutta on aktivisempaa.

Hitaasti, mutta onneksi löytyy arvojaan pohtimaan kykeneviä ihmisiä. Arvotyhjiöhän on todettu ja todellinen kansantauti tässä maassa.

Todella harmi.

arvoja ovat se mikä ärsyttää ja esim martinan äitiys. Siinä sitä onkin jälkikasvulle kasvupohjaa ja arvoja tulevaisuuden varalle.

1.suoraselkäisyys - jos jokin on väärin, siihen pitää puuttua, vaikka se aiheuttaisi hankaluuksia. ei vääryyksiä saa katsella sivusta - yleensä vääryyden mahdollistavat ihmiset eivät ole ne pahantekijät sinänsä vaan se sivusta seuraava hiljainen massa.



2. onnellisuus - jos on onnellinen, niin kaikki on hyvin, kunhan ei ole polkenut muita matkalla. asema, taloudellinen tilanne ja tavoitteet ovat kaikka vähemmän tärkeitä.



3. välittäminen - lähimmäisistään pitää aina pitää huolta, vaikka mikä olisi. toivon meidän olevan turvaliset vanhemmat, joihin voi aina tukeutua araselematta. mutta tämä on myös yleinen arvo: kaikki me olemme ihmisiä ja jokaisella meistä on ihmisarvo, jota pitää kunnioittaa. tämä liittyy myös kohtaan yksi: hädänalaiselle ei saa kääntää selkää, koska se "ei kuulu mulle".



4. sivistys - ehkä pahin pelko on se, että lapsista kasvaa aikuisia, jotka eivät arvosta sivistystä (ja tällä en tarkoita koulusivistystä tai akateemisuutta - voi se putkimieskin pohdiskella asioita, lukea kirjoja, arvostaa taidetta ja seurata maailman menoa)



5. avoimuus - emme halua luoda tabuja, varsinkaan lasten suhteen. kaikesta pitää kyetä kertomaan, kysymään ja keskustelemaan (ei julistamaan!) avoimesti sekä kotona että maailmalla. tässä pitää toki pitää mielessä se, minkä ikäiset lapset voivat ottaa mitäkin vastaan.



Ja kyllä, sekä mies että minä ollaan vanhoja kirkassilmäisiä idealisteja. Vanhemmiten tuntuu vähän kyynistyvän, mutta toivottavasti sitä jaksaa kuolemaansa saakka yrittää...

Vaikka yritykseksihän se osin jää: ostan suklaata, kauniita kenkiä, kalliita lastenvaatteita ja leluja, kirjoja ja kaikenmoista muuta, vaikka niitäkin rahoja tarvitsisivat enemmän ne, joilla ei ole ruokaa, kattoa pään päällä eikä juurikaan mahdollisuuksia muuttaa tilannetta. 17 täytettyäni en ole kuitenkaan jaksanut olla askeetti vaan turhamaisuus ja mukavuus on ohittanut totisimmat pyrkimykset ola hyvä ihminen. Onnekseni mies on lepsuuntunut samalla tavoin, muuten emme varmaankaan olisi yhdessä ollenkaan.

Mua taas vanhemmuus (ja ikääntyminen muutenkin) on muokannut paitsi rennommaksi, myös sillä tavalla itsekeskeisemmäksi (tämä itsekeskeisyys sisältää siis perheeni) että mä en enää viitsi vaivatua miettimään millaisia arvoja me noudatamme. Mä olen elänyt sen idealistisen kauden, eikä siitä ollut mitään hyötyä minulle eikä kenellekään muullekaan - päin vastoin minulle idealismi oli realismin puutetta, jonka vuoksi mm. koulutuksellani ei vaan saa töitä.



Sen lisäksi mä koen rasitteena sen, että oma lapsuudenperheeni oli hyvin idealistinen. On hankala sosiaalistua ensin voimakkaasti arvotettuun maailmankuvaan, ja yrittää sitten sumplia tosielämässä, joka harvemmin on mustaa ja valkoista.

vaan mennä virran mukana- meni minne meni. MUutokset, vastuullisuus yms vaativat arvoja. JOiden ei tarvitse olla mitään marginaalisia. Mä koen taas niin että lasten kasvattaminen nimenomaan vaatii arvojen miettimistä; nykyään on niin valtavasti valinnanvaraa- ja monet valtavirtavaihtoehdot johtavat ongelmiin ja pahoinvointiin- että on rakkautta lapsiaan kohtaan suorittaa pientä valintaa ihan perheen puolesta. Jos ei jaksa niin omassa elämässäkään ei silloin kyllä ole virtaa.Eli joku mättää.

-Kunnioita elollisia olentoja. Ei tarkoita että pitäisi olla tiukan linjan vegaani, vaan että vältetään turhan kärsimyksen tuottoa ja että esim. joka aterialla ei tarvitse vetää pihviä, puista ei revitä kaarnaa ja itseä ei ole hyvä laihduttaa luurangoksi. Eli tämä koskee sekä luontoa, muita ihmisiä kuin itseäkin.

-Liittyy edelliseen: oikeudenmukaisuus. Ei saa kiusata, pitää ottaa muut huomioon ( ei siis runnoa väkisin omaa tahtoa läpi muista piittaamatta), ei saa kahmia hulluna tavaraa itselle muista piittaamatta jne.

-Ajattele itse, ja kriittisesti. Kaikkea ei saa tai pidä uskoa, ei totella sääntöjä/ihmisiä sokeasti vaan miettiä itse mihin asiat perustuvat ja miksi, ja onko niissä mitään järkeä. Tällä ei siis ole tarkoitus kasvattaa mitään kriminaalia anarkistia, vaan estää se että sokeasti uskoisi johonkin auktoriteettiin (esim. joku ääriliike)



Siinäpä ne taisi ollakin. Ei ainakaan tule nyt muita mieleen. Tavoitteena siis muita kunnioittava, oikeudenmukainen ja omilla aivoillaan ajatteleva yksilö.