Millasta aluetta Viikki on lapsiperheele?
Kommentit (5)
on pihateitä eli autoton. Harrastusmahdollisuuksia löyttyy laidasta laitaan ja lasten on hyvä liikkua, paljon puistoja ja metsää.
Pikkuvauvavaiheessa hankalaa, kun neuvola sijaistsee Pihlajamäessä. Ja iiiiiso miinus tulee surkeatakin surkeammasta päiväkotitilanteesta.
Aiemmin oli kiva, mutta nykyään ihan liikaa väkeä.
Moniongelmaisia perheitä,ikävä kyllä.
Terveyskeskuksen lähtö oli huono juttu, Pihlajamäestä ei tahdo saada lääkäriaikoja. Siellä usein ulkomaalaisia kielitaidottomia lääkäreitä:(
Muutetaan ensi kuussa pois.
ja kasvukipuinen nuoriso. Mamuja pesiytynyt ihan liikaa. Palvelut aika heikot ja tosiaan Pihlajamäki on monen palvelun osoitteena.
Siitä kertoo jo nyt pahoinpitelyt yms.
Yläasteikäinen tyttöhän sieelä kiusattiin ja pahoinpideltiin melkein hengiltä vain vähän aikaa sitten.
En muuttaisi.
ainakin on, olisiko että ovat rakentaneet jo liikaakin. Aikaisemmin oli viihtyisää.