Pohjaton viha - mitä tehdä jos sisin on täynnä sellaista? :-(

Oman itsensä tähden, siksi että pääsisi elämässään eteenpäin. Pitää ymmärtää, että ihmiset jotka sulle ovat tehneet väärin, ovat tehneet siksi, koska he ovat olleet heikkoja, valinneet väärän tien. Eivät tahallaan. Kun antaa anteeksi ja ymmärtää tämän, päsee itsekin eteenpäin. Unohtaa ei tarvitse, eikä voikaan.

Eihän heikkous mitenkään tee teosta tahatonta. Se heikkous ilmenee juuri niin että yrittää pönkittää itseään toisen loukkaamisella. Heikoin tuntemani ihminen on juuri tällainen; hirveän onneton elämänhistoria, ja heti kynnelle kyettyään alkoi rakentaa identiteettiään muita tallomalla.

kanssa. Paras keino, minkä tiedän, on olla olematta tekemisissä niiden ihmisten kanssa, jotka jatkuvasti alistavat ja kohtelevat kaltoin. Jatkuva "uhrina" olo ylläpitää vihaa ja katkeroittaa. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuinka katkaiset välit, eroon on vaikea päästä, kun toinen osapuoli on päättänyt tuhota kaiken onnen elämästäsi.



Jeesus ja Jumala ovat avuksi. Mutta aina tämäkään tie ei ole nopea. Kaikki ei muutu yhdessä yössä. Uskossa kasvaminen vie aikansa. Silti kannattaa pyytää Jumalalta Jeesuksen nimessä apua. Hän kyllä auttaa ajallaan.



Tuntuu pahalta, kun niin monet vaativat elämään kaikkien kanssa sovussa. Tämä on myrkkyä väärinkohtelun uhrille ja vain lisää hänen tuskaansa, vihaansa ja katkeruuttaan. Viha, kosto ja katkeruus on tuhoavaa uhrille. Niistä pitäisi päästä eroon anteeksiantamisen kautta. Mutta miten voi antaa anteeksi, jos elää yhä väärinkohtelun kohteena?



Itse toivon, että pääsen kiusaajistani eroon. Ja toivon, että Jumalan avulla kykenen antamaan heille anteeksi.



Psykoterapiaa olen saanut. Mutta siitä ei ole minulle ollut apua. Terapeutti osaa kummasti alkaa etsimään uhrista itsestään vikaa joka asiaan. Tottakai minussa on vikaa. Mutta se, että minussa on vikaa, ei tarkoita sitä, että minä olisin vastuussa toisten minua kohtaan käyttämästä väkivallasta tai että minun tarvitsisi suostua väkivallan uhriksi.

Mutta eri syystä.



Sain pidettyä vihan piilossa niin kauan, kun en ollut parisuhteessa. Yksin asuessa saatoin pitää kotipäivän, jolloin kieriskelin vihassa ja kielteisissä tunteissa, itkin ja terapoin itseäni. Sitten taas jaksoi vähän aikaa eteenpäin.



Kun sain perheen, luulin, että se rakkaus olisi poistanut vihan. Mutta ei se kadonnut mihinkään. Sen sijaan kotipäiviä en voinut enää pitää. En voinut enää sulkeutua päiväksi muilta ja viettää eläimellistä päivää vain omaa itseäni varten. Joten nykyään pärjään mielialalääkkeillä.



Keskusteluapua ja terapiaa olen joskus kokeillut. Tuntuu ihan pöläjältä selittää omia asioitaan jollekin täysin ulkopuoliselle ihmiselle, joka kuuntelee mua vain maksusta. Ei sellaisesta ole ollut mulle juuri apua. Ja kaikki pitää vielä selittää juurta jaksaen alusta alkaen!



Ystävät eivät nykyään kestä multa pienintäkään valituksen sanaa. Palaute on aina, että mene terapiaan. Olen aatellut, että kummallista, onko muiden elämä muka niin helppoa, että kaikki on aina hyvin eikä mikään koskaan huonosti. Mutta kai he ovat saaneet tarpeekseen musta. Ymmärrän, jos hekin kertoisivat omista ongelmistaan ja jos voisimme puhua avoimesti asioista. Mutta en tajua sellaista, että pitää ystäville esittää sitä, että muka menee hyvin. Eihän elämässä voi aina mennä hyvin, vai voiko?



No, tämä oli vähän sekava kirjoitus. Mutta siis, mulla tuohon vihaan on auttanut toistaiseksi vain lääkkeet. Olen joskus ajatellut, että ehkä mut oli tarkoitettu jonkinlaiseksi erakoksi. Luonto rauhoittaa, ja se, ettei ympärillä ole ihmisiä, jotka koko ajan odottavat multa jotakin.

Elämäni on täynnä helvettiä, lapsuudestani asti.

Olen aina vain halunnut tehdä itesemurhaa mutta jotenkin en vain voi thedä sitä. Mitä oikeasti haluaisin tehdä on että, tappaisin isäni olen aina vihanu sitä äijää. Hän on aina pahoinpidellyt

äitiäni, ja mulla on veli joka on kärsinyt koko lapsuutensa mutta silti jaksaa hymyillä. Minä en.

Ehkä joskus tapan itteenikin...

Kun olen poissa kotoa olen ihan toinen ihminen, eli olen kärsinyt koko elämäni läpi. Mutta miksi elämän täytyy olla niin "helvettimäistä" ????! Life is hell, minun mieleastäni. Aina olen yksin, aina, aina, aina yksin, viikonloppuisin, äiti jätti minut aina kun meni jonnekkin, minulla ei ole ihan ollut paljon kavereita, en jaksa hymyillä maailmalle enää, ja en ole koskaan halunnutkaan, voin sanoa että pelkään maailmaa.

En tykkää maailmasta, en ole kai koskaan tykännytkään.. Miksi olen olemassa? Miksi elämäni on täyttä tuskaa ja pelkoa? näitä ja tämmöisiä kysymksiä kyselen itseltäni aina kun mulla on paska päivä, voi sanoa että jok päivä, joka ikinen sekunti on tuskaa minulle, kohta en enää jaksaa ja sitten en enää ole olemassa ja luulen että ehkä otankin isäni mukaani, kuolemaan.!!

Niin ! sama juttu mulla! en haluaisi olla olemassakaan!, mulla onb ihan sama story!

Mulla on adhd+uhmakkuushäiriö+psykopaattilapsi joka ajoi mut vuosien helvetin jälkeen täydelliseen hermoromahdukseen ja psykoosiin. Jouduin mielisairaalaan. Vihaan siksi lastani yli kaiken, enkä halua olla enää missään tekemisissä sen pikkupaholaisen kanssa.

Ja narsistinen adhd-ex joka kiusaa minkä kerkeää. Mutta en vihaa lastani. Ymmärrän kyllä tunteesi, olin vuosia kotona ja väsyin aivan totaalisesti, masennuin ja välillä tunsin vihaakin. Mutta en minä enää vihaa. Vihani purkautui vuosien aikana, kävin terapiassa, näin kauheita ahdistavia unia jossa purin vihaani kovasti, kuristin mm. lastani, ex-miestäni, puukotin ahdistelijoita jne. Kauheaa tarantinoa kaikki yöt. Mutta kai se jotenkin prosessoi sitä tuskaa mikä sisällä oli.

Nyt olen taas eroamassa, erehdyin narsistin jälkeen naimisiin ihanan miehen kanssa joka muuttuikin parissa vuodessa pahoinpiteleväksi ja hengenvaaralliseksi "kultaseksi". Häntä kohtaan tunnen välillä vihaa, sillä usea vakava pahoinpitely on jättänyt minuun fyysiset ja henkiset jäljet.

Mutta mikä auttaa vihaan? Aika kai, terapia, kriisikeskuksessa keskustelu, kauheat unet. Jokin lääkityskin voi auttaa, mutta en suosittele valdoxania, se lisää vihaa kymmenkertaiseksi, jouduin lopettamaan sen aika nopeaan kun agressiot kasvoivat yli sietokyvyn.

sellainen vihavartti, jolloin annoin vihan tulla. En ajatellut ketään ihmisiä tai mitä he ovat tehneet tai mitä heidän pitäisi tehdä tai ei pitäisi tehdä, tai mitään ulkopuolisia asioita. Annoin vaan vihan tulla ulos, puhtaana tunteena. Tässä muodossa se ei ollut raastavaa vaan tuntui suorastaan tavallaan hyvältä. Sitä kesti mulla noin vuoden. Sitten se vaan loppui, eikä mun ole juuri tarvinnut enää taistella vihan kanssa sen jälkeen. En tiedä sopiiko tämä kaikille.

sinulle pahoja fyysisiä oireita, niihin auttaa betasalpaaja (esim. juuri sydämentykytykseen), aika vaaraton lääke.

Se on tietysti tosi vaikeaa kautta mahdotonta jos joutuu nykyhetkessä kaltoinkohtelun uhriksi. Mutta jos viha kohdistuu vanhempiin juttuihin. Voi opetella ikään kuin katselemaan itseään vihaamassa. Sen sijaan olisi itse kokonaan vihan tunteessa sisällä, ottaakin havainnoijan asenteen. Että tässä olen minä. Minussa liikkuu voimakas vihan tunne. Hyväksyn että vihan tunne liikkuu minussa. Se on vain tunne, se ei tee pahaa. Se on suurelta osaltaan muisto.



Tällä lailla kun pikku hiljaa opettelee hyväksymän ja havainnoimaan tunteitaan, huomaa pian että voi samanaikaisesti olla sekä voimakkaan tunteen vallassa että havainnoija yhtä aikaa. Voi kokea vaikkapa vihaa, ja havainnoiva osa on sitä mieltä että mielenkiintoista. Tällainen kokemus on todella voimakkaasti vanhoista tunnelukoista parantava ja tuntuu hassua kyllä tosi hyvältä kun sen kokee.

vihaa jotain asiaa tai ihmistä vuosien takaa, tarkoittaa että on vielä kiinni siinä. Ja ikäänkuin vaan kovasti toivoo, että kaikki olisi mennyt toisin, että kelloa voisi kääntää taaksepäin ja muuttaa menneisyyden. (puhun kokemuksesta!!)



jos onnistuu jonkin (jo päättyneen) asian suhteen hyväksymään sen väistämättömyyden, että niin oikeasti kävi (sitä ei silti tarvitse pitää moraalisesti oikeutettuna), niin saa ikään kuin sen luukun kiinni. Saa etäisyyttä ja se etäisyys tuo tyyneyttä.



Hyväpä minäkin olen neuvomaan, tämä on minullekin vaikeaa.

vihaa jotain asiaa tai ihmistä vuosien takaa, tarkoittaa että on vielä kiinni siinä. Ja ikäänkuin vaan kovasti toivoo, että kaikki olisi mennyt toisin, että kelloa voisi kääntää taaksepäin ja muuttaa menneisyyden.

Itselläni viha on patoutunutta turhautumisen, avuttomuuden ja uhriutumisen tunnetta, joka ei ole päässyt purkautumaan vielä pois. Se ei roiku missään ihmisessä kiinni. Lisäksi vihaan sisältyy itselläni myös vahvasti häpeä, joka lisää sen tuskallisuutta.

Avaa tunnelukkosi

vapaudu elämään täydesti



Janet S. Klosko, Jeffrey E. Young



siinä puhutaan juuri näistä vihan ja kaltoinkohtelun aiheuttaman ristiriitaisen tunnetilan hallitsemisesta. Itselleni tästä on ollut todella paljon apua.



Löytyy parilla kympillä mm. nettikirjakaupoista, kuten bookplus.

sisälläsi. Ymmärrän sinua olen ollut pitkään pettynyt ihmissuhteisiini ja täynnä katkeruutta ja väkisin sisinpääni padottuja tunteita. Ne purkautuvat lopulta vihana.

viha kasvaa mitä enemmän käytät sitä ja se syö sisältäsi suuren palan omenaa eikä jätä sydäntäkään jäljelle.



Pian se leviää iholle ja ilmeille. Olet pahanilmanlintu. Tee se. Jonkun on tehtävä.

Oletko kuullut psykodraamasta? Todella tehokas tapa varsinkin vihan purkamiseen. Saa huutaa hakata sanomalehtikääröllä sahapukkia ym. Minulle oli ainoa josta oli apua pohjattomaan vihaan. Jopa kela kustantaa psykodraama terapiaa, tarvii lääkärin lausunnon. Suosittelen.

Olet pahanilmanlintu. Tee se. Jonkun on tehtävä.

Huokaus. Voi kun joku opettaisi Suomen kansalle että tunteet itsessään ei ole vaarallisia! Hirveän monella on myös se väärä käsitys että tunne on sama asia kuin toiminta.

löysin ihmisen, joka rakastaa minua ihan aidosti ja pyyteettömästi. Varmaan jotkut enkelit lähetettiin luokseni ja sitten löysin vielä uskonkin uudestaan, jonka olin 6-vuotiaana löytänyt ja sitten hukannutkin jonnekin...



Usko suojelee juuri noilta ja opettaa kasvamaan itse ja antamaan anteeksi...mitä jos kokeilisit vaikka alkamalla katsoa TV7:n ohjelmia?

ja sen löytää tuolta TV7:n kanavalta, jos ei muualta.



Itse kävin kaikki mahdolliset muut asiat läpi, mutta ne tuntuivat vain yhteen asiaan keskittyviltä ja koulukirjatyyppisiltä, mutta usko on oikeasti se, joka poistaa kaikki ongelmasi!



Usko tai älä!

siitä pääsee eroon.

Ekaksikin, pitää miettiä mistä se on tullut.

usko on oikeasti se, joka poistaa kaikki ongelmasi! Usko tai älä!

Camoon. Eikö pedofiiliskandaalit riitä todistamaan päinvastaisesta? Ja uskontojen uhrien tuki ry?