Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En saa koskaan suurperhettä :(
14.01.2010 |
Meillä on kaksi lasta, tyttö (4v) miehen edellisestä liitosta ja meidän yhteinen poika 2kk. Poikamme syntyessä minulta repesi kohtu ja se jouduttiin siksi poistamaan. Tiedän, että pitäisi olla kiitollinen (ja olenkin kyllä), että minä ja vauva selvittiin, se oli tosi täpärällä, mutta silti usein ahdistaa, etten enää saa kokea koskaan vauva-aikaa enkä saa aina kaipaamaani/haluamaani suurperhettä.
Poika on mitä ihanin, vaikka välillä myös todella itkuinen, muttei kait normaalia enempää. Silti välillä tuntuu, etten osaa iloita hänen vauva-ajastaan kun ajatus siitä, että tämä on myös viimeinen kerta ahdistaa.
Kommentit (34)
ja kun ap:lla on kuitenkin periaatteessa kaks lasta, vaikkei toinen olekaan biologinen, niin vaikka sopisivat adoptiovanhemmiksi niin adoptiolapsen saanti olisi epävarmaa.
Samaa mieltä siinä, että tosi törkeitä vastauksia oot saanut, ihan kun sinulla ei olisi oikeutta surra kun sinulla on jo lapsi. Ihme ajatusmaailmoita täällä joillain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ei ole? Jos hän on aina halunnut suurperheen, eikä se nyt ole mahdollista, totta kai täytyy tehdä surutyötä, että asian pystyy työstämään itselleen.
Itse olen kärsinyt lapsettomuudesta, ja tunnustan, että silloin oli välillä katkeria ajatuksia kun joku väsynyt äiti vaikka valitti tms. En silti koskaan sanonut kenellekään että älä valita vaan ole iloinen kun sulla on lapsi! Ja nyttemmin, kun olen onnistunut kaiken jälkeen kaksi lasta saamaan, tiedän mitä se äidin väsymys on, ja olen itsekin siitä valittanut...
Minulta poistettiin endometrioosin takai kohtu, ja vaikka olimme molemmat sitä mieltä, että lapsilukumme on täysi, silti minun piti tehdä päässäni jonkinlainen surutyö siitä, että lapsia ei todellakaan enää tule. Vaikka siis joskus myöhemmin tulisinkin toisiin ajatuksiin. Joten ymmärrän täysin ap:ta, kun hän joutui yllättäen tähän tilanteeseen. Itse sentään sain valmistautua ajatukseen.
Joten sure surusi rauhassa ap, mutta yritä tosiaan nauttiakin tästä vauva-ajasta, joka on niin nopeasti ohitse!
adoptioneuvontaan pääsevät aivan kaikki.
Tilanne elää koko ajan, joten ei se kaksi lasta vielä mitenkään poissulje adoptiolasta.
Tiedän miltä sinusta tuntuu, minäkin aina haaveilin suurperheestä, mutta me saimme vain yhden vauvan, koska sitten minulta jouduttiin kasvainten takia poistamaan kohtu ja munasarjat. Ja koska kasvaimet saattaa uusia niin se evää meiltä mahdollisuuden olla sijaisvanhempia tai adoptoida lapsi.
Tosi lohdullista tarinaa kirjoitat... kyllä sitä saa olla silti murheellinen vaikka ihana pieni lapsi olisikin...ei se yhtään vähennä tämän lapsen arvoa.Joo on totta että me ihmiset helposti ollaan ei tyytyväissiä elämään ja aina on joku huonosti...emme vaan muista olla kiitollisia. Mutta melkoisen tuomitsevaa ja julmaa että alat siellä selittämään että kyseinen äiti ei ole tyytyväinen omaan lapseensa...jotain rajaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
edellinen siis kuitti keskustelun ekaan vastaukseen...
ja kun ap:lla on kuitenkin periaatteessa kaks lasta, vaikkei toinen olekaan biologinen, niin vaikka sopisivat adoptiovanhemmiksi niin adoptiolapsen saanti olisi epävarmaa.
Tuttavat adoptoi kahden biolapsen jälkeen yhden lapsen ja sitten myöhemmin vielä toisen. Heillä on neljä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei muuta kuin uutta perheellistä ukkoa kehiin ja hämmentämään lisää uusperhekuvioita. Pakkoko niitä pentuja on ite synnyttää.
Miten kehtaat sanoa ihmiselle, jolla on muutenkin vaikeaa niin noin julmasti!?!
Sairaita ja törkeitä kirjoituksia olet saanut! Minä ymmärrän surusi, vaikka samassa tilanteessa en ole ollut. Aivan uskomatonta kuinka jonkun typeryydellä ei ole rajaa! Älä ainakaan syytä itseäsi. Ilman muuta suru on surtava. Hanki ihmeessä keskusteluapua. Ja tuollaisetkin ääliöt saavat lisääntyä, kun niin moni ihana ihminen ei saa lapsia. Kuinka voitte olla noin julmia? Entä jos itse olisitte samassa tilanteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään löytyy paljon vähemmän maita, joista saa lapsen jos on kolme lasta ennestään.
ymmärrän oikein hyvin!
itsekin olen aina haaveillut suurperheestä ja ei saatu kuin yksi.
ja toki olin todella onnellinen suloisesta tytöstäni, mutta silti tunsin kärsiväni lapsettomuudesta. tuntui ettei kukaan ymmärrä itkuani ja kaipuutani koska "sullahan on jo lapsi". todella vaikea tilanne olla sekundäärisesti lapseton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään löytyy paljon vähemmän maita, joista saa lapsen jos on kolme lasta ennestään.
miksi ihmeessä näin?
maailmassa on niin paljon lapsia lastenkodeissa, minkä takia täytyy rajoittaa sillä perusteella että on jo lapsia. onko tuo vain suomessa tällainen käytäntö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on muutama vuosi sitten poistettu myös kohtu repeämän vuoksi synnytyksen yhteydessä. Oma henki oli samassa yhteydessä vaarassa. Repeämien vuoksi kärsin massiivisesta verenvuodosta.Arvio oli noin 9 litraa(ja viisastelijoille tiedoksi että tiedän varsin hyvin ihmisessä olevan noin 5 litraa verta, mutta onneksi sairaalassa lisäveren antaminen aloitetaan heti eikä ensin paikata kaikki vuotokohtia).
Minä jouduin viettämään 1,5 vuorokautta teholla, vauva oli hoidossa synnyttäneiden osastolla, imettää en voinut lääkityksen vuoksi heti alussa. Lääkärien mukaan pienemmässä sairaalassa olisi hyvin todennäköisesti menehtynyt, koska minulla oli myös kohdun repeämän lisäksi verisuonirepeämiä, joiden korjaus ei onnistu keneltä tahansa.
Tälläiseen äkilliseen tilanteeseen liittyy monenlaista surua. Vaikka tiedän, että jollain toisella asiat ovat vielä huonommin, niin kuitenkin minulla ja sinulla on oikeus mielestä surra tapahtunutta. Kuopuksemme syntymäpäivä lähenee, joka edelleeen aiheuttaa tietynlaista haikeutta. Kohdallani oli turhan lähellä se, etten enää voisi lapsistani nauttia.
Tsemppiä AP!
Voin todella ymmärtää ap:n surun ja se on täysin hyväksyttävää.
Mitä en ymmärrä onnäiden joidenkin vastaukset, olette todella törkeitä.
Yritä nauttia lapsestasi, sure niin kauan kuin surettaa, mutta älä käperry surun ympärille.
Kaikkea hyvää sinulle ja koko perheellesi.
Minulla on vauva 3,5kk ja hänen saamisensa kesti aika kauan. Vaikka varmaan vielä saadaankin lisää lapsia, olen jotenkin sydänjuuria myöten höykytetty pitkän yrittämisen vuoksi. Jossain pään sopukoissa ajattelen, että paras nauttia tästä lapsesta nyt todella kunnolla koska en voi tietää saanko ikinä lisää lapsia.
Olen tosi pahoillani puolestasi, ja sure rauhassa perheen pienuutta. On silti ihanaa, että saitte tuon pienen pojan, niinkuin itsekin totesit. Toivottavasti suru alkaa hellittää ja pystyt vain iloitsemaan hänestä! Mieheni on vanhempiensa ainut lapsi, ja olen aina ihaillut sitä miten hienosti ja ihanasti vanhempansa häntä tukevat. Teillä on nyt mahdollista panostaa enemmän näihin kahteen lapseen, nauttikaa siitä.
Koita löytää kultareuna, mutta vasta sitten kun olet haikeillut tarpeeksi. Niillekin tunteille on oikeutus.
Voihan löytyä muita keinoja, adoptio tai jopa sijaisperheys, jos lapset niin tärkeitä ovat. Mutta ymmärrän surusi ja sinun on se surtava. Ota asia esiin ja anna tunteiden tulla jonain hetkeänä päivästä, jos sitten muihin hetkiin riittäisi iloa vauvastakin.
Mutta kannattaako tuota surra?
2 lasta on ihan riittävästi, keskity iloitsemaan siitä mitä olet saanut ja lopeta itkeminen.
Eihän miehen lapsi ole ap:n "oma" ja tuskin on miehensä lapsen kanssa vauva-aikaa kokenut.
Eikä tunteille niin vaan sanota, että nyt loppu sureminen. Se on prosessi, joka on käytävä läpi. Minä olen haaveillut useasta lapsesta pienen ikäni ja vauvakuume välillä aivan älytön, mutta yhtään lasta en tule saamaan. Ei ole kohtua tai munasarjoja ja kun on olemassa riski, että kasvaimet uusii niin emme kelpaa adoptioon tai sijaisvanhemmiksi.
Mutta kannattaako tuota surra?
2 lasta on ihan riittävästi, keskity iloitsemaan siitä mitä olet saanut ja lopeta itkeminen.
Alue: Aihe vapaa
todella törkeitä vastauksia olet saanut. älä niistä välitä!
onko adoptio vaihtoehto?