Olen huomannut inhoavani lapsia ketkä ovat liian villejä eivätkä

Jotkut eivät osaa opettaa lapsilleen mitään käytöstapoja ja lapsi saa yliotteen vanhemmistaan.



Eivät vaan yksinkertaisesti osaa kasvattaa.

Susta tulee mummona semmonen ihmisiä sateenvarjolla mäiskivä "nykyajan nuoret ei osaa mitään oikein"- persoona.



Taidat puhua aika eri-ikäsistä lapsista kun yhdessä esimerkissä ne riehuu ja toisessa sitten sanallisesti naurattaa äitiään.

lapamatolapsukaisia, jotka eivät saa suutaan auki ikinä ja ovat kaikessa tolkuttoman hitaita ja jähmeitä.

Siis villit lapset on saatava kuriin ja lapamatoja on osattava kannustaa niin että niistä tulee rohkeampia!!



Lasten oikea kasvatus kunniaan. Ja villi saa olla, mutta ei huonokäytöksinen!!!!

missä vanhempi sitten kai "osaa" kasvattaa. Tällöin lapset eivät uskalla tai osaa tehdä yksin ja itsenäisesti mitään, kun äiti on aina "päällepäsmäröimässä" ja neuvomassa ja tekemässä puolesta, eli eivät saa minkäänlaista vapautta tehdä itse. Sitten he eivät luotakaan itseensä ja arastelevat yleisillä paikoilla äitinsä jalkojen juuressa.

Läheltä olen seurannut yhtä tällaista 4-v tyttöä, joka osaa jo muita lapsia kätevästi komentaa (jos uskaltaa) että "ei saa tehdä sitä, ei saa tehdä tätä". Kyllä tämmöiset lapset ovat ulkopuoliselle paljon rasittavampia kuin vilkkaat. Koko ajan saa olla tukemassa ja se vie paljon energiaa.

kun kuitenkin inhoamisen syyt näytti olevan täysin vanhemmissa. Että mitä se lapsi sitten tekikään, että ansaitsi ap:n inhon? Syntyi huonoille vanhemmille?



Mutta kyllä minäkin sitten inhoan niitä vanhempia, jotka ei edes yritä kasvattaa lapsiaan. En kuitenkaan ihan heti pienestä huonosta hetkestä ala ketään inhoamaan, epähuomiossa voi jäädä jokin moite lapselle sanomatta. Mutta jos toinen lapsi lyö tai riehuu silmittömästi eikä vanhemmat reagoi mitenkään. Tai jos käytös on lievempää, mutta jatkuvaa, ja vanhemmat johdonmukaisesti jättävät kasvatustyönsä tekemättä, niin silloin koen, että mulla on riittävästi syytä inhota niitä aikuisia.

kun eivät pysty täyttämään äidin vaatimuksia. Eikä se ole ihmekään, sillä äidiltä tulee ohjetta koko ajan ja kovalla äänellä. Muutkaan lapset eivät enää tiedä mitä pitäisi tehdä, kun komentoa on koko ajan. Ja onhan se kieltämättä rasittavaa kuunnella, ja säälittää ne lapset.

Kyllä tämmöiset lapset ovat ulkopuoliselle paljon rasittavampia kuin vilkkaat. Koko ajan saa olla tukemassa ja se vie paljon energiaa.

Mutta eivät ne lapset kyllä ole samalla tavalla rasittavia kuin vilkkaat, sillä vilkkaiden kanssa saa olla koko ajan sydän sykkyrällä, että ketä sattuu seuraavaksi: riehujaa itseään vai viatonta ulkopuolista.

Itse en voi sietää AIKUISIA, jotka kuvittelevat että omat lapset ovat jotenkin parempia, tai ainakin paremmin kasvatettuja kuin toisten.

Tänään metrossa eräs äiti-ihminen mulkoili tosi vihaisesti 3v. poikaani. Eikä vain mulkoillut, vaan huokaili ja jopa melkein irvisteli! Poikani sai uhmakohtauksen, jostain syystä olisi välttämättä halunnut yhtäkkiä lähteä kotiin. Uhmaikä valitettavasti on totista totta, ja kuuluu eräisiin ikäkausiin. Lapsen on kokeiltava rajoja, ja opittava mitä voi tehdä ja mitä ei. Pienestä lapsesta olemattoman pieni asia voi tuntua kamalan suurelta asialta, ja aikuisten velvollisuus on asettaa rajat. Vaikka se miten muita ihmisiä ärsyttäisi (se lapsen huutaminen, jonka saisi helposti PERIKSIANTAMALLA loppumaan).

Huolissaan voisi olla sellaisesta lapsesta, joka ei koskaan kyseenalaista rajoja. Sitä paitsi, uhmakohtauksen aikana vanhemman on ihan turha hyssytellä "älähän nyt...", koska lapsi kokee saavansa käytöksellään huomiota, jolloin meteli vain yltyy;)

Onneksi mulla ei ole kuin yksi kaveri joka ei oikein ole osannut lapsiaan kasvattaa kuin myötäilemällä antamalla perikki. Niin tyttö kuin poikakin on mahdottomia ja varsinkin poikaa mun on ollut todella vaikea edes sietää. Nyt sai ADHD-diagnoosin kesällä, mutta mun sympatioita ei vieläkään ja tuskin tulee saamaankaan.



Ymmärrän että lapset juoksee ja välillä riehaantuu, mutta en sitä että aina pitää juosta ja riehua, ei uskota mitään ja aikuisia ei kunnioteta tippakaan. Yök!

kaikkien lapset räpsyttää kylässä valoja(puhun n.1-3v) niin kauan kun jaksaa.

lääppiä ikkunoita ja peilejä?

eikä kukaan sano että ei saa paukuttaa ikkunaa tms.

ja tavarat taarvii siirtää piiloon tai ylös kun lapselle ei tehoa mikään, tai oikeastaan ei niitä kielletä yhtään.?

tiedän myös lapsia jotka sanoo että mä katson vaan, eikä edes yritä ottaa käteen.

aroista, hiljaisista, rauhallisita lapsista. Tulee tunne, että niitä pitäis potkaista persuksille, että ne saisi vauhtia itseensä. Ovat tylsiä ja niiden seuraan nikehtyy.

Tykkään enrgisistä,luovista, kekseliäistä ja nokkelista lapsista,jotka nauravat paljon.

Niin mielummin vilkas, kuin rauhallinen.

Vaan heidän odotetaan olevan kuin pikkuaikuisia. Tai lapset jotka yrittävät miellyttää vanhempaa kaikin mahdollisin keinoin.



Tuntuu että näiltä lapsilta viedään minuus, koska aikuiset haluavat heidän olevan tietynlaisia täydellisiä lapsia.



Ihailen tietyllä lailla suoria ja rehellisiä lapsia, jos osaavat sanoa asiat suoraan, mutta ilman ilkeilemistä ja komentamista.



Eloisat ja liikkuvat lapset ovat ihania. Ihana että lapsilla on lasten energia, kunhan sitä puretaan oikeisiin kohteisiin.



Kaikenlaisia yrmyniskoja tällä palstalla onkin... Tuleekohan teidän lapsistanne samanlaisia?

Ja koen hyvin epämiellyttäviksi osan sellaisten vanhempien lapsista. Osasta kasvaa ihan ihmisiä ilman vanhempien avustustakin, onneksi.



En inhoa vanhempia uhmakohtauksesta tai muusta yksittäisestä tapauksesta, mutta usein näkee kyllä heti mikä on meininki. Kaikkein ärsyttävintä on se, kun vanhemmat eivät puutu, kun lapset terrorisoivat kavereitaan tai hajottavat kylässä paikkoja ja tavaroita.



Itse tykkään vilkkaista lapsista kovasti, kunhan käytöstavat on muuten hallussa. Mutta ei minulla ole mitään rauhallisiakaan lapsia vastaan. Meilläkin asuu molempia, mutta kaikki osaavat käytöstavat.

siis tiedän oikein veikeitä ja jopa ovelia lapsia, mutta silti niillä on jotkut käytöstavat. tai ainakin kun äiti sanoo että laita se kaukosäädin takaisin niin toimii, toisen lapsen tiedän että äiti ei sano mitään ja se säädiin lentää pitkin taloa. niin kylässä.

t:11

Sellaisia suoria ja rehellisiä, iloisia, vilkkaita, ja joskus vintiöitäkin. Mutta joista huokuu se että ovat niin kivoja reiluja muille. Ja jotka rakastavat omia vanhempiaan, ja ovat hieman varautuneita muita aikuisia kohtaan. Sellaisia ovat minun lapseni.

Vaan heidän odotetaan olevan kuin pikkuaikuisia. Tai lapset jotka yrittävät miellyttää vanhempaa kaikin mahdollisin keinoin. Tuntuu että näiltä lapsilta viedään minuus, koska aikuiset haluavat heidän olevan tietynlaisia täydellisiä lapsia. Ihailen tietyllä lailla suoria ja rehellisiä lapsia, jos osaavat sanoa asiat suoraan, mutta ilman ilkeilemistä ja komentamista. Eloisat ja liikkuvat lapset ovat ihania. Ihana että lapsilla on lasten energia, kunhan sitä puretaan oikeisiin kohteisiin. Kaikenlaisia yrmyniskoja tällä palstalla onkin... Tuleekohan teidän lapsistanne samanlaisia?

että mikä on syytä ja mikä on seurausta. Jos lapsella sitten kuitenkin on jokin neurologinen häiriö, niin sekin on otettava kasvatuksessa huomioon. Ja uskon, että moni äiti osaa toimia intuitiivisesti oikein jo ennen diagnoosia, vaikka ulkopuolelta kyllä tulee painetta vaan laittaa se lapsi ruotuun vaikka kovillakin otteilla, jos muu ei auta.



Enpä usko, että te kaikki tunnette kaikkien häiriöiden vaatimukset niin hyvin, että on varaa yleistää ihan näin.



Ja tietenkään en silti väitä, että kaikki huono käytös johtuu jostain häiriöstä. Itsestä vaan aina tuntuu pahalta lukea näitä, kun sitä sitten väistämättä miettii, että kuinkahan moni ajattelee meidänkin pojasta noin, vaikka me vasta haetaan niitä sopivia toimintamuotoja, jotta pojan käytös saataisi yhteiskuntakelpoisemmaksi.

Sama juttu täällä. Pojalla on luokalla yksi kaveri jota en siedä. On taatusti adhd. Äitinsä ja isänsä eivät välitä mitään lapsistaan, tekevät mitä sattuu. Päätin että en ota edes kylään tätä kaveria, on niin rasittava tyyppi. Kun komennan ei usko millään vaan saa jankuttaa koko ajan samaa. Siis aivan järkyttävää tämä on. Kaikenlisäksi poikani on rauhallinen tyyppi niin ei oikein sovi että toinen on tommoinen apina - järkeä vailla oleva.

Muttei se tarkoita sitä,ettei niille silti pitäis opettaa käytöstapoja.

Ihan turha sanoo et lasten kuuluu juosta tai riehuta ei todellaka ainaka sisällä.Joku järki pitää olla lapsien kanssa olemisessa.

Mun oma tyttäreni on täystuho isoin kirjaimin,helpommaalla pääsisin ku en komentais jatkuvasti,mut mistä se oppii mitää jollen mä oo se joka neuvoo.

Ja ei todellaka oo eskarin tai koulun tehtävä opettaa perussääntöjä lapsille.

kasvattaa ne lapset.Itse ei tarvi tehdä mitään.

ja lapsen joka on villi ja jota ei saa kuriin. Itsekin pidän että lapset saavat näkyä ja kuulua, mutta heidän pitää osata myös rauhoittua ja ottaa käskyt vastaan, ja suuri osa osaakin. Mutta sitten on osa niitä joita ei saa millään kuriin, ei äiti ei isä eikä vieraskaan. Mun kaverilla on lapset joilla ei ole oikeastaan mitään tapoja eikä niitä saa mitenkään kuriin. Äiti komentaa mutta antaa lopulta periksi kun ei vain jaksa, niin pääsee helpommalla.

Mä olen tehnyt niin että meillä me ei enää nähdä, mä en yksinkertaisesti halua niitä lapsia meille. Paljon kertoo varmaan sekin että mun lapsetkaan ei heidän seuraa kaipaa. Katsovat ihmeissään kun nämä kaksi koheltaa. Mun vanhempi lapsi joskus silloin vielä kun he meillä kyläilivät, lähti aina pakoon niitä kun kuuli että ovat tulossa, puki päällensä ja lähti ulos tai kavereille.