Jos eroaisimme -lapset miehelle?
Lapset saisivat:
Huomattavasti paremman huolehdinnan:
-säännöllinnen, rutiininomainen arki
-takuuvarmasti ruuat
-takuuvarmasti joku katsoisi läksyt ja keskustelun niistä heidän kanssaan
-auktoritäärisen kasvatuksen
-kurin ja järjestyksen
-Turvallinen koulu -ja kotiympäristö-> mikään ei muuttuisi
En pystyisi vastaamaan lastemme huolenpidosta itse paremmin kuin mieheni.
Hoivaa kyllä pystyisin antamaan paremmin, mutta sen voi tehdä muullakin tapaa.
Kommentit (9)
jäisivät lapset miehelle. Juurikin ne mainitsemasi syyt puoltaisi sitä.
niin sitten se varmaan on niin. Onko lapsilla vahvempi tunneside isään vai sinuun, siitä lähtisin eteenpäin.
vahva tunneside vanhempiinsa. Mies huolehtii meillä em. asioista joista kerroin esimerkiksi.
-ap
Sen sijaan että tekisi mieli lynkata, tekisi mieli nostaa hattua ihmiselle joka on niin epäitsekäs että on valmis antamaan lapsensa exälleen jotta lasten paras varmasti toteutuisi.
Itse en tiedä kykenisinkö vastaavaan. Meidän tapauksessamme (emmekä siis ole eroamassa) on kyllä täysin selvää että minä huolehdin lapsista enemmän ja paremmin, mutta vaikkei se olisikaan yhtä päivänselvää, taistelisin silti huoltajuudesta ihan siksi etten kestäisi olla se kaukaisempi vanhempi.
mutta ap:n listalta tämä kyllä pisti silmään. Jos äidin luona ei takuuvarmasti saa ruokaa, sitten se on todellakin väärä paikka lapsille. Autoritäärisestä kasvatuksesta jne. en niin perustaisi, mutta tämä on kyllä se kaikkein alkeellisin huolenpidon taso.
-takuuvarmasti ruuat
yllättävä kommentti!! ainoastaan surisin sitä, että en olisi täällä "hengaamassa" himassa ja läsnä lasteni elämässä. -Tosin olisin kuitenkin kännykän päässä!
Lapset 10, ja 6 vuotta nyt
he todellakin saavat ruokaa! kellon tarkkuudella vielä. Vien heidät harrastuksiin ja kaikki pelaa!
He eivät siis olisi heitteillä!
Voin pistää pääni pantiksi, että lapseni saavat ravintorikkaampaa, terveellisempää, LUOMUA, lähellä tuotettua ruokaa paremmin kuin kenenkään toisen samalla seudulla asuvan perheen lapset! Näistä asioista on turha käydä keskustelua! HUOM! mieheni ansiosta!.
Liha on tietyltä tilalta mistä kasvikset ja juurekset!
Puhuinkin HOIVASTA, mitä annan paremmin kuin tunneköyhä mieheni! Ymmärrätkö?
että olen varma, ettei kukaan osaa laittaa samalla tavalla lihaa kuin minä osaan! Kiitos mieheni!!
mitään kommentoitavaa??
Nyt kommenttia, mitä?
Lynkatkaa minut, kiitos!!