Rakastan vauvaani. Elämäni on muuttunut niin paljon paremmaksi

Ihanaa lukea että muillakin on samanlaisia tunteita! Kavereille on vaikea hehkuttaa, kun heillä on "vaikeita" vauvoja, ja valittavat jatkuvasti. Jos yritän kertoa, miten onnellinen vauvani kanssa olen ja miten hyvin kaikki menee, on suhtautuminen sellaista katkeraa "odota vaan" juttua, että ei tämä onni kuulemma voi kestää. On kestänyt kuitenkin jo 5kk ja nyt olen uudestaan raskaana -ihanaa saada sisko tai veli esikoiselle ja näin pienellä ikäerolla! Sitäkin on kauhisteltu, mutta uskon että rakkautta ja voimia riittää molemmille vauveleille!!!

paljon niin esikoista kuin kuopustakin koko sydämmestäni!



Vauva vaihe on ihana mutta niin taaperokin kuin höpöti kallekin tai tuo murkku poika...

Nyt lapsi 3-vuotias ja myös monella tavalla ihana, mutta 1-2-vuotias oli mielestäni usein rasittava. Putosin siis vauva-ajan ihanuudesta lähes jonkinlaiseen, pieneen masennukseen taaperoajan jälkeen.



Haluaisin kokea vauva-ajan useamman kerran uudelleen, mutta en tiedä haluanko/jaksanko muuten lapsia lisää.

Vaikka lapseni on minulle tavattoman rakas, oli vauva-aika hirveintä, mitä olen elämässäni kokenut. Allerginen lapsi huusi tuntikaupalla ihan joka päivä ja vasta 10 kk iässä rauhoittui ensimmäisen kerran yöunille ennen puolta yötä. Itse kärsin vakavasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja olin todella ahdistunut.



Voi kuinka toivoisin, että saisin itse vielä kokea tuollaista vauvaonnea.

Kun esikoinen oli vauva. Se oli ihanaa aikaa. Rakastuin molempin lapsiini jo raskaus aikana ja se vahvistui heidän synnyttyään. En kokenut lapsiani vieraiksi heidän synnyttyään.

Nauti nyt täysillä joka hetkestä. Vauva aika on niin ihanaa aikaa ja se menee nopeasti ohi. Sitten on taas uudet ilot lapsen kanssa.

Ja aivan varmasti tulee niitäkin hetkiä, että et lapsesi käytöksestä pidä.

Tässä ohjelmassahan oli kyse siitä, että äidit eivät pitäneet lapsen hoidosta kotona ja lastensa käyttäytymisestä. Lapsiaanhan he rakastivat kuitenkin ja ei lapsi joka hetki ole hankala. Jotkut kokee esim. vauvan itkun kamalaksi. Itse en kokenut, mutta uhmaikäisen lapsen kiukuttelu rääkyminen on kamalaa kuultavaa ja sitä ei kestä kuunnella pitkään.

Hyvä, että osaat arvostaa. Ei sen tunteen tarvitse siitä mihinkään lakastua, se kasvaa ja syvenee vuosien myötä. Teille tulee yhteisiä kokemuksia ja opitte tuntemaan toisianne persoonina. Onnea sinulle ap!

lasten saannin jälkeen. Siitäkin huolimatta, että asun uusperheessä, joka ei ole mitenkään erityisen harmoninen ja nyt toinen (eka yhteinen) tulossa.



En haikaile sinkkuaikojen perään, vapaata on hyvä välillä pitää ja irroittautua. Mutta kai näin vanhalla haaskalla alkaa se perspektiivikin muuttua, väkisin.

Jotkut kokee esim. vauvan itkun kamalaksi. Itse en kokenut, mutta uhmaikäisen lapsen kiukuttelu rääkyminen on kamalaa kuultavaa ja sitä ei kestä kuunnella pitkään.

Mutta yksi oleellinen juttuhan on se, että jos perheessä on itkuinen vauva tai vauva joka itkee, niin kuinka paljon se tavallaan muuttaa dynamiikkaa ja kokemusta omasta elämästä. Onko se niin, että elämäni = itkun kuuntelu vai niin, että "tällä hetkellä raskas vaihe, koska vauva itkee".

Sama juttu ton uhmaikäisen kanssa, totta mooses sitä on raskasta kuunnella, mutta onnellinen se, joka pystyy sumplimaan itselleen myös rauhallista vapaa-aikaa.

Toki jotkut lapset ovat niin jumalaisen rasittavia vuodenkin putkeen, että mikä tahansa lepo korville ja päälle on kuin taivas, mutta lasten kanssa kannattaa (yrittää) muistaa, että väliaikaista kaikki on vaan... Miehen kanssa aina joskus vitsaillaan, että "saako palauttaa" ja "voiko vielä abortoida".

Mulla on yksi vähän pääle 1-vuotias lapsi ja välillä lapsen kanssa puuhatessa ja häntä katsellessa tunnen niin suurta onnea, että mietin, voiko tämä olla tottakaan. Lapsi on kieltämättä kai aika helppo tapaus :) Niin kiitollinen ja onnellinen olen, että saan olla tuon ihanan pienen ihmisen äiti.

kaikkein eniten tässä maailmassa ja en ikinä ole ollut näin onnellinen ja tyytyväinen elämääni.

ja kyllä niitä huonojakin päiviä on että lapsi vaan kiukuttelee ja mikään ei onnistu! väsyttää ja rahatkin on välillä aika vähissä ja mitään ei yksin pysty tekemään koska olen yh ja ei lastenhoitoapua!

mutta ne on niin pieniä juttuja siihen verrattuna minkä tunteen se lapsi saa sydämessä aikaan:)en kadu ollenkaan raskauttani vaan olen oikeastaan kiitollinen että sain tällaisen onnen elämääni. ja jos kuulostaa imelältä niin ei voi mitään:):)

Onnea vauvasta!

Itse olen neljän lapsen äiti, ja täytyy tunnustaa, että lapset ovat ihaninta elämässäni, sekä tietty oma rakas mieheni.

Olimme onnellisia jo aikana ennen lapsia, mutta lapset ovat kruunanneet onnellisen suhteemme.

Kuopusta yritimme pitkään, ja kun vihdoin toiveemme täyttyi, ei onnella ollut rajaa.

Nyt on jo 1 v taapero, mutta silti perheemme silmäterä, joka suloisuudellaan hurmaa kaikki :)

Elämä voi olla elämisen arvoista ilman lapsiakin, mutta kyllä mä väitän, että äitiys on ihaninta elämässäni.

Ja kyllä, lisää lapsia toivomme ;)