Kuuluitko lapsen köhiin, työväenluokkaan, alempaan/ylempään keskiluokkaan vai yläluokkaan?

vanhemmat akateemisia, mutta pienehkö- tai keskituloisia. Kaikkeen tarpeelliseen oli varaa, mutta ulkoisesti aika vaatimatonta. Ei omistusasuntoa tai autoa ja asunto pieni ja vaatimaton, mistä silloin jollain tavalla "kärsinkin", mutta nyt myöhemmin arvostan kotoa saatua henkistä pääomaa.



Ilmeisesti kuulun edelleen alempaan keskiluokkaan, vaikka tulotaso on parempi ja on nuo ulkoiset asiat, joita ei lapsuuden kodissa ollut.

Mutta silti varmaan keskiluokkaa, en tiedä, ylempää vai alempaa. Akateemiset vanhemmat (diplomi-insinööri ja humanisti), omakotitalo ja jokunen ulkomaanmatka. Se oli kai aika paljon 70-80-luvulla?

nyt ollaan varmaan jotain keskiluokkaa koulutuksen puolesta mutta duunareita tulotasoltamme ja elämäntyyliltämme.

Nykyään johonkin keskimmäiseen keskiluokkaan :)

Kierrätettyjä vaatteita, ei syöty koskaan ravintolassa, ei käyty ulkomailla eikä muutenkaan tehty juuri mitään. Ruoka aina tyylin perunat ja makkarakastike tai jauhelihakastike.



Tästä syystä en ole aikuisena ikinä pitänyt käytettyjä vaatteita, enkä lapselleni sellaisia hanki. Jonkun ne uudetkin on kuitenkin ostettava. Ei olla rikas perhe, mutta mukavasti toimeentulevia virkamiehiä.

makkarakastiketta jne, mutta kuuluimme kuitenkin ns hyvään perheeseen, eli suku oli arvostettu sillä paikkakunnalla.

Tänä päivänä kuuluun koulutukseltani ylempään keskiluokkaan, mutta rahaa on yhtä vähän kuin lapsuudenkodissa.

Vanhemmat ihan hyvätuloisia, saatiin merkkivaatteita, yksi etelän- ja lapinloma vuodessa, koti mm artekilla sisustettu.



Jotakuinkin samassa pysynyt.

Eli työväenluokkaa oltiin. Enpä ole perunoita keitellyt sen jälkeen kun muutin pois kotoa, jauhokastikkeista puhumattakaan.

Työläisiä, mutta isän pitkäaikais-sairaus teki meistä varmasti vielä hieman varattomampia.



Ruokana oli lähes 100 %:sesti perunaa ja ruskeaa jauhokastiketa.



Ulkona ravintolassa ei syöty koskaan, kertaakaan en muista etä oltaisiin syöty, tuskin söimme. Ei siis edes Hesellä.



Autoa ei ollut, ei videota ei mikroaaltouunia ja elettiin sentään -90 lukua.



Vuokralla oltiin, ei kuitenkaan katastrofi ahtaasti, vaikka veljeni kanssa jaoin yhteisen huoneen.



Lomamatkoja ei juur iollut. Suvun mökillä (ei omalla) käytiin kerran vuodessa kesäisin. Korkeasaaressa ja linnanmäellä kävin lapsuudessani kerran. Siihen liittyy myös ainoa lomamatkani, eli junalla Helsinkiin (ellei mökki katkoja huomioida). Mökkimaktkoille vuokrttiin joskus auto ja joskus saatiin sukulaisilta niiden kakkosauto lainaksi viikoksi.



Käytettyjä vaatteita tuli jonkin verran käytettyä, mutta uusiakin saatiin. Tai lähinnä minä isoveljenä sain. Harraastuksia ei ollut, jos ne olisivat vaatineet rahaa. Jalkapalloa kyllä sain harrastaa. Laskettelusta ei puhettakaan tai mistään jalkapalloa kalliimmmasta.



Mopoa en luonnollisesti saanut.



Nykyään perheemme on akateeminen ja kohtuu hyvissä ammateissa, niin taloudellisesti kuin muutenkin.



Tällä hetkellä siis luokittelisin perheemme keskiluokkaiseksi. Juuri tasan tarkkaa tämän hetken tilanteen mukaan, jopa ylemmäksi keskiluokaksi, mutta kuluneen vuosikymmenen huomioiden, se olisi liiottelua.

Ja, edelleen yrittäjiä - mieheni yksityisyrittäjä.

Barbit ei kehittäviä leluja, kierrätetyt vaatteet, mutta kausiliput teatteriin ja aika kalliit harrastukset kustannettiin silmääräpäyttämättä. Tämä 70-luvulla.



Nyt ostin lapsille barbit ja vehkeet ja eivät rontit ole niillä leikkineet...ja vähän ehkä ostelen liikaa vaatteita ja muotituotteita mm. Nomination-korut.

muistan kun ala-asteella anottiin sosiaalihuollosta rahaa uuden talvitakin ostoa varten. Oli tosi nolo, kun se piti anoa opettajan kautta ja muut eivät hakeneet sitä.

Uusia vaatteita saatiin tosi harvoin, koskaan, edes yläasteella mulla ei ollut omaa rahaa.

Polkupyörä oli rämä, sukset samoin, luistimia ei ollut ollenkaan.

Kotona oli ulkohuussi ja ulkosauna, kylmä vesi tuli vain sisälle ja talvella sekin haettiin kaivosta, kun putket jäätyi.



Nykyään kuulun ammatin puolesta työväenluokkaan, mutta rahallisesti hyvätuloisiin.

Ei ainakaan köyhiin eikä yläluokkaan.



Työväenluokkaiset ammatit (sähköasentaja ja erikoisliikkeen myyjä) mutta varsinkin isällä hyvä tulotaso. On ollut auto, ollaan käyty ulkomaillakin ja omakotitalo ja oma huone.



Ennen kaikkea meillä arvostettiin lukemista ja opiskelua ja niitä tuettiin. Mulla oli kielipäätä: pääsin kielikurssille, vaihto-oppilaaksi, sain harrastaa hevostelua, veljeni lasketteli jne. Meistä lapsista 2/4 on akateemisia ja 2/4 amk-tutkintoisia. Ja kaikki aika keskiluokkaisia, sanoisin jopa ylempää keskiluokkaa. Ja kaikki toisen akateemisen kanssa aviossa.



Mieheni on työläisperheestä, ja paljon köyhemmistä oloista (kaupungin vuokratalosta, ruoka heikkoa, ei harrastuksia jne.). Hänen mielestään mun lapsuus oli hyvin keskiluokkainen ja suuttuu jos sanon olevani työväenluokkaa. Hän on ainut ylioppilas ja akateeminen oikeasti koko suvustaan. Perheestään (5 lasta) yhdellä ei oo mitään ammattitutkintoa (kansakoulu), 2 on selkeästi suorittavissa ammnateissa (ammattikoululaista) ja 1 merkantti.



Olen syntynyt -70 ja sisarukset vanhempia, 60-luvulla syntyneitä. Mies syntynyt 67.

ja samaa edelleen, luultavasti.



Vanhempani akateemisia ja kulturelleja, asuimme keskutassa 1800-luvun kerrostalossa.



Nyt mieheni kanssa akateemisia ja kulturelleja, asumme lähiössä rivarissa.

vanhemmat akateemisia mutta opinto- ja asuntovelkaisia, harvoin uusia vaatteita, ei hienoa autoa. Nyt ollaan parempituloisia, vähän enemmän rahaa on käytössä kuin vanhemmillani silloin, mutta ei juuri törsättäväksi asti, ison perheen takia.

Eletty aina hyvin ja totuttu varmaan liiankin hyvään tasoon. Edelleen jatketaan samanlaista elämää.

Köyhiä olimme, ja osa perheestä keski- ja osa työväenluokkaisessa ammatissa. Mutta tietty sivistyksen eetos meillä oli kotona, koulutusta ja taidetta arvostettiin.



Nyt olemme tulotasoltamme lähes köyhiä, mutta koulutustaso ja ammattiasema on ylempää keskiluokkaa. Tulojen ja aseman ristiriita johtuu siitä, että teemme hyvin vähän töitä, siis "tuottavia" eli palkkatöitä.

oli 2 autoa, iso omakotitalo, 2 venettä, ulkomaanmatkoja (laskettelua ym.), kalliita harrastuksia, ravintolassasyöntiä, kulttuurimenoja



nyt ihan sama juttu.

vanha omakotitalo, ulko wc, ei saunaa. Nyt tullaan toimeen mieheni kanssa ihan hyvin, ei ole tosin omakotitaloa, kesämökkiä tai muutakaan omaisuutta. Nyt ei ole pulaa mistään, ruokaa on kaapissa, pystyyn shoppialemaan halutessani, ihan ok koti ja ennen kaikkea tärkeimpänä rakkautta piisaa ja ihana vauveli. Vaikka vanhemmat köyhiä niin rakkautta on riittänyt, naimisissa yli 50 vuotta ja onneksi vanhempien tulotaso paranutunut, asuvat nykyään kerrostalossa vanhuudenpäivinä.

Taustoistani johtuen kannatan voimakkaasti suomalaista hyvinvointivaltiota, enkä tahdo sen rapautuvan mutten jämähtävän paikoilleenkaan.



juu, demareita äänestän