Mitä ajattelet, kun tuttusi kaupungilla teeskentelee, ettei näe sinua?

Jos on joku sellainen tuttu, ettei tiedä, pitäisikö sen kanssa sit jäädä juttelemaan vai ei. Ja jos tietää, ettei ole oikein mitään sanottavaakaan eikä ole yhtään sosialisointituulella, niin saatan katsoa tahallaan väärään suuntaan.

Mulla on kanssa huono kasvojen hahmottamiskyky. Mä en siis tunnista näyttelijöitä jne.



Mutta jos vähänkin epäilyttää, että saatan tuntea jonkun, niin mä kyllä tervehdin aina. Eikö se nyt ole paljon nolompaa jättää tuttu tervehtimättä kuin tervehtiä tuntematonta?



Jos tuntematonta tervehtii, niin tuntematon vaan jää miettimään että kukahan toi mahtoi olla ja unohtaa asian. Jos taas ei tervehdi tuttua, niin siitä toinen saattaa loukkaantua tai vähintäänkin miettiä, että minä olen suuttunut jostain.

näkymättömän pyhänsodan häntä kohtaan.

selkeesti päin, ja jättänyt moikkaamatta, että en voi uskoa että niin moni olisi niin sokea.Kyse nyt sellaisista ei kaveri-tason tuttavuuksista, mutta ihmisistä joihin törmää harvasepäivä,toisinaan jutellaan pitkät pätkät, joskus ollaan kuin ei tunnettais... moukkamaista mun mielestä, mutta ne ihmiset tippuukin sit kyllä mun moikkauslistaltani myös.Törkeää oli sekin, kun ihminen, joka AINA mut tavatessaan tavallisesti juttelee pitkät pätkät, (huutaa perään jos vaan yritän moikata ja jatkaa matkaa)jätti moikkaamatta kun paikalla sattui olemaan näköetäisyydellä ihminen joka ei musta pidä.Tälle siis moikkasi, mulle ei.Tuli vähän sellainen olo, että oon arvoasteikossa se alempi.

mua on niin moni kävellyt vastaan, katsonut ihan selkeesti päin, ja jättänyt moikkaamatta, että en voi uskoa että niin moni olisi niin sokea..

Kävellyt siis kävelytiellä ystävääni vastaan ja katsonut suoraan kasvoihin ja jättänyt tervehtimättä. Itselläni ei ole mitään mielikuvaa asiasta =(

T: se putkiaivonainen

P.S. Epäilen, että tämä liittyy myös jotenkin näkökykyyni. Mulla on siis periaatteessa ihan ok näkö, mutta hajataittoa kovasti, joten autoillessa ainakin käytän laseja. Ilman laseja näen esim bussin numerot yms. vasta viime hetkella ja muutenkin pitkän hakemisen jälkeen. Ehkä tällä on jotain osuutta siihen, etten oikein jaksa tarkkailla ympäristöä, sillä asioiden havaitsemiseksi täytyy silmän tehdä niin paljon töitä (silmä siis hakee ja koittaa tarkentaa). Se on pidemmän päälle aika tuskallista, joten on helpompaa olla havaitsematta asioita... Näin siis, ehkä?

Hän on menettänyt kasvonsa jo useamman kerran (minuun nähden) eikä kehtaa näyttää naamaansa. Hän kaartaa toiseen suuntaan pakoon säikähtäneen hevosen näköisenä.

Mä ihan oikeasti teeskentelen etten näe. Lymyilen suorastaan. Kammoan tosi paljon sosiaalisia tilanteita. Mä en ikinä keksi spontaanisti mitään sanottavaa, ja menen ihan lukkoon. Aina kun joku tuttu tai puolituttu, esim. mieheni ystävä tms. tulee vaikka kaupassa juttelemaan, tilanteet päättyy jotenkin nolosti kun mä en osaa paniikiltani edes kuunnella mitä se sanoo mulle, enkä varsinkaan keksi mitään fiksua sanottavaa takaisin. Vaikeinta on "eroaminen" öö, no mä tota jatkan täs näit ostoksia...

Mä kyllä tiedän tasan tarkkaan kuinka monta tuttua minulla on vaikka jääkiekko-ottelussa, mutta silmitysten en halua törmätä, juuri yllä mainitusta syystä. Jos kysessä on joku puhelias ihminen, niin helpommin morjestan koska tiedän että häneltä juttu luistaa eikä tule noita "ööh"-tilanteita! Kuitenkin olen sellainen, että haluan tietää tarkkaan mitä ympärilläni tapahtuu ja seuraan ympäristöä melkeinpä silmät selässäni!