Pystytkö itkemään? Koska ja miksi itkit / itket?

Multa on lapsi kuollut ja sitä itken käytännössä joka päivä.



Miksi et pysty itkemään? Eikö sinua asiat liikuta niin, että silmät kostuisivat? Vai hillitsetkö ja kahlitsetko mielenliikutukset?

En pysty olemaan itkemättä. Jos pahoitan mieleni jostain kunnolla tai jos pitää puhua jostain vaikeasta aiheesta, en pysty mihinkään kun vain itken. Se on hirveän turhauttavaa; jos pitäisi oikeasti pystyä sanomaan jotain, ei vain pysty kun koko ajan itkee.



Millaista se on ettei pysty itkemään?

Täytyy olla aika tunnevammainen jos ei pysty.

Itken surusta, ahdistuksesta, turhautumisesta, kaipauksesta, ikävästä, liikutuksesta, väsymyksestä ja muuten vaan jos siltä tuntuu. Helposti tulee kyyneleet silmiin vaikka nauraessa.



Joskus kun on oikein stressaantunut ja turhautunut on hyvä parkua vähän niin helpottaa kummasti.

Haluaisin itkeä yksin omassa rauhassa, mutta itku tulee kuitenkin aina silloin silmään kun ei pitäisi..



Viimeksi itkin ahdistusta rahahuolista..

kun suututti turhautti ja ärsytti.

Eilen siis. Meikkasin aamulla, kun olin lähdössä töihin. Poskipuna oli hetken aikaa huonossa paikassa eli 1-v:n ulottuvilla. Mies oli kiukutellu koko aamun ja sitten pimahti tuosta poskipunasta ja heitti sen minua päin. Ei se pahemmin sattunut, mutta tuntui pahalta. Pokipuna meni rikki, minä aloin itkeä ja raivota.

Minulla on kausia, jolloin itken helposti ja kausia, jolloin en juuri itke. Oletko itse aina ollut huono itkijä?

Viimeksi eilen illalla katsoessani sitä Livin dokkaria. Siellä oli niitä vauvoja ja jälleen kerran itkin sitä, etten enää itse saa vauvaa, vaikka haluaisin.



Nykyään mulle tulee vaan ihan tajuton päänsärky, jos itken.

Meiltä siis tosiaan on lapsi kuollut, kuoleman jälkeen en ole moneenkaan ihmiseen törmännyt, joille ei ole tullut vedet silmiin kun olen siitä kertonut. No lääkäreitä siis kyllä, mutta kyllä moni lääkärikin on silminnähden järkyttynyt siitä.



Varmaan aika poikkeuksellista se, ap, että et kykene itkemään. Olisiko se joku tunnelukko tms. että sillä tavoin suojelet itseäsi.



2

Elämäni on tosi vaikeaa vakavan masennuksen takia. Syön masennuslääkkeitä, jotka mielestäni vaikeuttavat itkemistä. Sen sijaan, että itkisin, ahdistun. Kerään tuskaa sisälleni, enkä saa sitä itkemällä pois. Toisaalta kovanahkaisuus auttoi selviytymään työelämästä - mikään ei tuntunut miltään.



Aloitin vihdoinkin muutama kuukausi sitten pitkän psykoterapian ja vihdoinkin olen saanut itkettyä vuosikymmenten tuskaa. Tarvitsen kallonkutistajaa, jotta voin itkeä ja surra.



On huolestuttavaa, jos pahoinvoiva ihminen ei pysty itkemään. Toisaalta ei itkeminen ole mikään itseisarvo. Jos kaikki on hyvin, niin miksi itkeä.



Äh, sekavaa raapustusta tämä.

itkin kun kerroin lapsellemme isoisän kuolemasta

itkin isäni hautajaisissa

itku tuli silmään kun lapsemme katsoi albumista isoisänsä kuvia tippa silmässä

itkin kun kerroin lapsellemme hänen isoäidistään ,joka ei enenen kuolemaansa ehtinyt häntä naäkemään.



Itken kun ajattelen miten paljon äitini olisi rakastanut pientä tyttöämme,jos olisi saanut elää.

Itken kuinka paljon lapsemme menettää kun ei ole kuin vain yksi isovanhempi

Minäkään en ole pystynyt itkemään pitkään aikaan ja mä huomaan mitä siitä seuraa itelleni. Ajattelen kuolemaa kokoajan, kaikkein pahinta on sillon kun en tee mitään. Tunteiden patoituminen ja tunnekuoleisuus ei tiiä hyvää. Opettajanikin sanoi et tunnekuolleista tulee murhaajia ja outoja ihmisiä. Et tässä sitä ootellaan.

Viimeksi tänään, sitä ennen eilen, sitä ennen toissapäivänä. Olen niin yksin tässä parisuhteessa,.

Ensi viikonlopulle varasin Tallinnan risteilyn. En lähde pettämään mutta mitä minä täälläkään teen (miehen luona)? Mättäkään television edessä sipsejä ja leipää ja siideriä, eipä siihen naista silloin edes kaivata kun on kunnon hiilarihumala. Kohta taas nostetaan insuliiniannosta.

Itken telkkariohjelmille ja sille, kun mietin koirani tulevaa kuolemaa. Omia sukulaisia on kuollut, mutta ei ole niinkään itkettänyt se kuolema, vaan esimerkiksi hautajaisissa kauniit muistotekstit. Olen hoitoalalla ja jotenkin kyynistynyt mitä ihmisiin tulee. Niin paljon pahaa olen nähnyt. Ja vanhojen on ihan hyvä vaan päästä pois. Lasten ja nuorten kuolemat koskettaa, mutta en ole vielä niitäkään itkenyt. Varmaan jos tarpeeksi lähelle sattuu, niin sitten.

Itken varmaan joka kerta kun katson esim. Hakekaa kätilö! ohjelmaa, tänään tuli tippa linssiin kun tuli radiosta autossa Tuntematon potilas-biisi... itken tämän tästä, ei tarvi kuin ajatella jotain liikuttavaa niin meinaa itku tulla. Oikein kunnolla rääyn aika harvoin, sitten pitää olla kova stressi ja paljon kaikkea patoutunut, usein se johtuu siitä että olen puutteessa, ja pahentaa jos on PMS.

Itken harvoin. Oikeastaan vain silloin, kun joku lähiomaiseni on kuollut.

No tänään olen itkenyt sitä, etten todennäköisesti pääse tänä keväänä ylioppilaaksi.

Itken aika usein, kun mietin miten paljon olen joutunut tukemaan aikuista lastani, yrittänyt estää asioiden pahenemista, ja yrittänyt nyt tukea eron tullessa - ja silti pitää tervettä välimatkaa. Vain pari ihmistä lähipiiristä tietää, millaista osa elämääni on. Ulospäin ei juuri voi aavistaa näitä  tragedioita ja sitä kuolettavaa huolta. Mutta monella on vielä pahemmin.

Itsekään en pysty enää itkemään, vaikka haluaisinkin. Muistelen viimeksi itkeneeni hyvän ystävän hautajaisissa noin 20 vuotta sitten.

Minulla on aika karu tausta, ehkä se vaikuttaa, en tiedä.

Viimeksi itkin muutama vuosi sitten silmät päästäni kun äitini kuoli.

.m45

Riideltiin miehen kanssa. Oltiin lenkillä, tuli ihana auringon valo yhtä koivua vasten. Pyysin mieheltä puhelinta, ei antanut. Itketti riita ja se kun mies tietää miten tärkeitä noi on mulle. Lähdin toiseen suuntaan.

Kyllä, olen lapsellinen. Lisäksi aloitin pillerit taas ja niistä ihan sekaisin.

Mieheni kuoli noin viisi vuotta sitten ja se ja siihen liittyvät asiat kuten esim. isäinpäivä, joulut tms. itkettävät.

Nykyisin suren enemmänkin sitä, että lapsillani ei ole isää. Myös ajatus, että tulevat lapsenlapseni (toivottavasti!) eivät näe koskaan isoisää. Lapseni ovat jo aikuisia että eivät onneksi jääneet pieninä ilman isää.