Loputon vauvakuume?

te haluatte nimenomaan vauvoja, ette lapsia? Menettääkö ne mielenkiintonsa siinä vaiheessa, kun oppivat kävelemään?

Tykkään vauvoista, tai paremmin sanottuna omista vauvoista en saa tarpeekseni. Ensinnäkin se tunne kun saa vauvan ensimmäistä kertaa rinnalleen ja se vauvan tuoksu ja ihanat varpaat, pieni hentoinen itku ja ensimmäinen hymy yms.

jopa sairaalan ruokakin on hyvää, kun on pikkuinen vieressä tuhisemassa.

...mutta elohan ei aina ole ruusuilla tanssimista. Minulla on ollut 1 vaikea raskaus ja erittäin kivulias synnytyskin takana, tosin 2 hyvääkin, mutta tiedostan riskit.

3 ihanaa tervettä lasta on ja heistäkin suuri huoli, joten en ehkä enempää huolenaiheita halua. Lisäksi kaikki 3 lastamme ovat olleet huonoja nukkumaan, heräilleet ja herätelleet pitkin yötä taaperoiässäkin. Vauvakuumetta kyllä on ja olisi ihanaa haistella ja hoitaa taas vauvaa, mutta järki sanoo, etten tähän maailmaan enempää vauvoja halua tehdä. Hoidan ja rakastan siis noita kolmea kultaani parhaani mukaan ja kyllähän heissäkin haastetta riittää... :)

te haluatte nimenomaan vauvoja, ette lapsia? Menettääkö ne mielenkiintonsa siinä vaiheessa, kun oppivat kävelemään?

Musta odotusaika on ihanaa, vauva-aika on ihanaa, taaperoaika on ihanaa, leikki-ikä vaihe on ihanaa myös, ja koululaisvaihe on ihanaa...murkkuikä sen sijaan vähemmän ihanaa.

Ei katoa mielenkiinto, vaikka lapsi oppii kävelemään...juuri äskettäin nuuskuttelin 1 v 3 kk ikäisen taaperon poskea, ihaillen paijailin päivänokosille, toivoen, että saisin vielä kerran tulla äidiksi, ja tehdä isoveljen tuosta suloisesta taaperostamme ;-)

t. kirjoittaja nro 6

näin sitten unen, josta tajusin, että jos tekisin sen vielä haaveissa olevan neljännen lapsen lisäksi vielä viidennenkin, jotain muuta voisi jäädä tekemättä. Kaikkea kun ei ehdi tekemään, että jos nyt kohta 42-vuotiaana vielä yhden onnistun tekemään, hän on viimeinen, ja sitten on aika miettiä muitakin asioita. Keväällä ennen keskenmenoa surin ajatusta, että olisi viimeinen raskaus ja ajattelin jopa viidettä. Nyt kuitenkin olen tyytyväinen ja korkeintaan enää yhden teen, jos se onnistuu.



Äitinen

Meillä on kaksi lasta ja minulla ikää 37v. Olen viimeiset 7v kärsinyt jatkuvasta vauvakuumeesta, vauvan kanssa oleminen nyt vain on niin ihanaa, etten millään haluaisi olla ilman. Olen saanut miehen jo taipumaan siihen että ensi kesänä alkaa kolmannen lapsen yritys. Mutta minä haluaisin vielä sen neljännen ja viidennenkin... (jos tässä iässä enää saan).

Tuntui siltä, että ainut asia, jolla on todellista merkitystä tässä maailmassa, on lasten teko, ettei mikään muu tuntunut tärkeältä. Nyt en enää niin ajattele, vaikka edelleen arvostan lasten teon tärkeäksi.

.. kahden lapsen jälkeen ommella värkit kiinni, että pakkomielteisten eukkojen ajatukset saataisiin vaihteeksi sinne yläpäähänkin. Ja jos saadaan, lisääntyminen loppuu siihen.

16-vuotiaana se alkoi, kamala vauvakuume. Nyt 19v. ja takana puolen vuoden yritys ja juuri maanantaina alkanut keskenmeno. Kuume vain paheni nyt kun menetti sen mitä on kauan halunnut! Sitten kun onnistaa, niin ei varmaankaan jää ainoaksi :)

yksinhuoltajan tytät, joka rupeaa hoitamaan itseään hankkimalla hoidettavan. Metsään menee!!

Täällä viiden lapsen äiti jolla ei varmasti kuume mene ohi ennen eläkeikää! ;) Enempää meille ei ehkä tule lapsia, mutta ainahan saa haaveilla. Ja vannomatta paras. Ikää minulla on 33 ja miehelläni 34. Vielä siis ehtisi! :)

Vai onko se vain biologiaa? Itseasiassa vauva on muutamassa viikossa taapero. Ja kun niitä vauvoja tulee liukuhihnalta ja keskitytään odotukseen ja vauvaan. Niin miten niiden muiden lasten huomio tyydytetään, jos nainen tyydyttää vain omaa tarvettaan?

Lapsia kaksi ja itse voisin vielä kolmatta yrittää, mutta mies on täysin eri mieltä ainakin tällä hetkellä. Ikää alkaa olla ja kaksi vanhempaa lasta jo aika isoja, joten todennäköisesti lapsiluku jää kahteen. Itselläni on sellainen olo, että nyt jos koskaan. Mutta kun mies tosiaan on eri mieltä, niin ei auta... Tuntuu, että "kaikki" nykyään sen kolmannen tekee... Onkos teidän kaikkien miehillä sitten ollu vauvakuume yhtäaikaa ku teillä?

Lapsia kaksi ja itse voisin vielä kolmatta yrittää, mutta mies on täysin eri mieltä ainakin tällä hetkellä. Ikää alkaa olla ja kaksi vanhempaa lasta jo aika isoja, joten todennäköisesti lapsiluku jää kahteen. Itselläni on sellainen olo, että nyt jos koskaan. Mutta kun mies tosiaan on eri mieltä, niin ei auta... Tuntuu, että "kaikki" nykyään sen kolmannen tekee... Onkos teidän kaikkien miehillä sitten ollu vauvakuume yhtäaikaa ku teillä?

- jos mieheni suostuisi, niin kolmatta yritettäisiin (koska vauvat JA lapset ovat niin ihania :).

Mutta, kun ei suostu (ja ikää on itsellä sen verran ettei ole aikaa ruveta vuosikausia käännyttämään tai paussia pitämään) niin olen koittanut ajatella positiivisesti: on kuitenkin 2 tervettä lasta, viisainta nauttia tästä elämänvaiheesta + keskittyä siihen eikä haikailla jotain muuta. Kolmas olis varmaan ihana, mutta kolmas lapsi myös hankaloittaisi elämää (esim tämä asunto kävisi ahtaaksi jne käytännön pulmia).

Ikuinen vauvakuume siis jää! (ja näyttäisi useampien lasten äideilläkin olevan, luulen että minullakin kävisi niin että jos kolmas voisi tulla, niin miettisin että olisipa hienoa saada vielä neljäs ja nähdä millainen persoona hän on :).

lapset nyt 5v. 2v. ja 1v.

neljättä toiveilen..jotenkin se syli jää tyhjäksi,kun lapsi kasvaa..pakko saada uusi vauva:D Itse oo 26v.

MINÄ haluan vauvan syliini, MINÄ MINÄ MINÄ. Ihme juttu, että ne entiset lapset eivät riitä. Mihin se ihanuus niistä lapsista häviää, kun ne kasvavat?



Aikaa isommille lapsille ei riitä ja sitten ollaan väsyneitä/masentuneita. Uusi vauva nostaa aina hetkeksi arjen yläpuolelle, niinhän se on. Se ei saisi kuitenkaan olla syynä perheenlisäykseen.

EN olisi minä jollei minulla olisi lapsiani.

Jokainen heistä on minulla rakas niin silloin vauvana kuin nyt isompanakin.

15-vuotiaskin poikanikin kyselee että onko hänkin ollut tuollainen kun katselee 1- vuotiaan veljensä touhuja.

Jokaiselle riittää aikaa ja syliä vaikka vauvoja talossa on ollutkin.

Tottakai vauva ottaa aikansa mutta on paljon itsestä kiinni miten homman hoitaa.

Jos olisin pitänyt VAIN vauvaa huomion keskipisteenä niin sisarukset olisivat taatusti mustasukkaisia ja inhonneet vauvaa.

Mutta meillä ainakin vauva on ollut kaikille yhteinen ihana pieni jonka odotukseenkin sisarukset ovat osallituneet.



Vauva nostaa arjen yläpuolelle !? Ehkä näin jollakin ; mutta minä en voi väittämää allekirjoittaa. Meillä on arki jatkunut samanlaisena ja koska yksi lapsistani on erityislapsi - kehitysvammansa ja autisminsa vuoksi niin ei se vauva mitenkään arkea muuta tai siitä juhla tee. Korkeintaan vauva ja taaperot ovat antaneet minulle mahdollisuuden olla kotona ja katsoa lasteni kasvua ja kehitystä aivan toisella tapaa kuin se että olisin töissä ja sen takia paljon väsyneempi kuin nyt kotiäitinä. Masentua ei ennätä kun lapset pitävät liikkeessä ja arjessa kiinni.



mutta me kaikki äidit olemme yksilöitä. Se mikä sopii minulle ei välttämättä ole naapurin äidille sopivaa ja päinvastoin.



kahden taaperon , kahden ekaluokkalaisen ja murkun äitinä voin todeta että kaikki lapsuuden ajat ovat ihania ; murrosikä on kaikkein vaikein mutta siitäkin selvitään - toivottavasti.

EN olisi minä jollei minulla olisi lapsiani.

Jokainen heistä on minulle rakas niin silloin vauvana kuin nyt isompanakin.

15-vuotiaskin poikanikin kyselee että onko hänkin ollut tuollainen kun katselee 1- vuotiaan veljensä touhuja.

Jokaiselle riittää aikaa ja syliä vaikka vauvoja talossa on ollutkin.

Tottakai vauva ottaa aikansa mutta on paljon itsestä kiinni miten homman hoitaa.

Jos olisin pitänyt VAIN vauvaa huomion keskipisteenä niin sisarukset olisivat taatusti mustasukkaisia ja inhonneet vauvaa.

Mutta meillä ainakin vauva on ollut kaikille yhteinen ihana pieni jonka odotukseenkin sisarukset ovat osallituneet.



Vauva nostaa arjen yläpuolelle !? Ehkä näin jollakin ; mutta minä en voi väittämää allekirjoittaa. Meillä on arki jatkunut samanlaisena ja koska yksi lapsistani on erityislapsi - kehitysvammansa ja autisminsa vuoksi niin ei se vauva mitenkään arkea muuta tai siitä juhla tee. Korkeintaan vauva ja taaperot ovat antaneet minulle mahdollisuuden olla kotona ja katsoa lasteni kasvua ja kehitystä aivan toisella tapaa kuin se että olisin töissä ja sen takia paljon väsyneempi kuin nyt kotiäitinä. Masentua ei ennätä kun lapset pitävät liikkeessä ja arjessa kiinni.



mutta me kaikki äidit olemme yksilöitä. Se mikä sopii minulle ei välttämättä ole naapurin äidille sopivaa ja päinvastoin.



kahden taaperon , kahden ekaluokkalaisen ja murkun äitinä voin todeta että kaikki lapsuuden ajat ovat ihania ; murrosikä on kaikkein vaikein mutta siitäkin selvitään - toivottavasti.

Heräsi kiinnostus,mikä perinnöllinen sairaus on "näin suotuisa" lapsia kuusi ja uskaltaa vain yrittää uusia?

Tiedän mitä on odottaa kromosomi kokeisiin...sinulla täytyy olla luja luonto kun aina vain uudestaan haluaa uuden lapsen?

äiti 38v

siis siihen, jossa pitää käydä töissä tai opiskella etc.

Mukava kuulla että on muitakin "ihanan kamalan"- vauvakuumeessa olijoita:) Minulla 6 lasta vuosimallia -02,-03,-04,-05,-08 ja -09, heistä yksi enkelinä. Ikää minulla 24v. Yrittäminen on kuitenkin henkisesti tosi raskasta, koska meillä perinnöllinen sairaus geeneissä kummittelee. Tämä asia ehkä hillitsee hieman yrittämistä, koska menettämisen pelko on kova.

Heräsi kiinnostus,mikä perinnöllinen sairaus on "näin suotuisa" lapsia kuusi ja uskaltaa vain yrittää uusia?

Tiedän mitä on odottaa kromosomi kokeisiin...sinulla täytyy olla luja luonto kun aina vain uudestaan haluaa uuden lapsen?

äiti 38v

3 lasta on. Ikää 38 ja vauvakuume vaivaa, vaikka vauva on vielä talossa. :) En tiedä mistä tuo kuume viriää. Yövalvomista, vaipparallia, jatkuvia rutiineja, puuh, väsyttää. Kuitenkin ajatus, ettei enää olisi raskaana, ei syntyisi ihanaa pientä kääröä, ooh, tuntuu niin haikealta. Järki sanoo, että ei enää, mutta tunteet ihan muuta.



Isommat lapset ovat yhtä ärsyttävän ihania kuin vauvakin. Isoimman kanssa on jo kiva tehdä reissuja, kun on omatoiminen ja puhellaan niitä näitä...