G: Sopiva ikä avioitumiseen? ja seurustelun pituus ennen naimisiin menoa

avioitua 26-vuotiaana. Eiköhän jokaisella ole ihan omat aikansa näissä...!

tapaa sen oikean, jonka kanssa haluaa avioitua. Se voi tapahtua lähes minkä ikäisenä vaan.

Tokihan jokainen tällä vuosisadalla jo ymmärtää, ettei ole mitään yhtä oikeaa.



Sopiva ikä on ihan kiinnostava kysymys. Minusta on parempi ryhtyä lopulliseksi tarkoitettuun parisuhteeseen vasta vähän vanhempana, jo kokemusta hankkineena. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tilastot tästä sanovat: kestävätkö esim. kolmenkympin kieppeillä solmitut liitot aikaa paremmin kuin kahdenkympin kieppeillä solmitut. Oma liittoni on tällainen kolmenkympin kieppeillä solmittu, ja se on myös vahvin liitto minkä tiedän.

Tokihan jokainen tällä vuosisadalla jo ymmärtää, ettei ole mitään yhtä oikeaa. Sopiva ikä on ihan kiinnostava kysymys. Minusta on parempi ryhtyä lopulliseksi tarkoitettuun parisuhteeseen vasta vähän vanhempana, jo kokemusta hankkineena. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tilastot tästä sanovat: kestävätkö esim. kolmenkympin kieppeillä solmitut liitot aikaa paremmin kuin kahdenkympin kieppeillä solmitut. Oma liittoni on tällainen kolmenkympin kieppeillä solmittu, ja se on myös vahvin liitto minkä tiedän.

t. edelleen onnellisesti naimisissa, 19v iässä solmittu liitto, ikää nyt 35v

Ja mies on minulle SE OIKEA! :) En väitä että olisi vain yksi oikea, mutta tuo on mies jonka kanssa sekä arki sujuu että "sukat pyörii jaloissa" joten... :)

Oma liittoni on tällainen kolmenkympin kieppeillä solmittu, ja se on myös vahvin liitto minkä tiedän.

Oletpa sinä tarkkaan syynännyt muiden ihmisten avioliitot, kun tiedät omasi olevan vahvin. ;)

Vastaus ap:n kysymykseen: tuskin on mitään parasta avioitumisikää, mutta alle parikymppisiä kannustaisin kyllä odottamaan vielä muutaman vuoden. Ikää tärkeämpää on kuitenkin selvittää itselleen, mikä avioliitolta odottaa ja miten tulevasta liitostaan voisi tehdä mahdollisimman toimivan ja onnellisen.

Seurustelun pituuteenkaan ei ole mitään ehdotonta totuutta. Jotkut ovat vakavissaan heti suhteen alussa ja toiset katselevat pitempään. Itse en kyllä kovin herkästi lähtisi mihinkään katselusuhteisiin, vaan pitäisin heti alusta mielessä avioliiton mahdollisuuden ja arvioisin suhteen toimivuuttaa siinä valossa. Ja näin olen tehnytkin. Tietysti seurustella pitää ainakin sen ajan, että tutustuu kunnolla. Joki 3 kk on turhan lyhyt aika, mutta vuodessa tai parissa näkee toisesta jo paljon.

järkevintä olisi olla yhdessä alkuhuuman yli (pari vuotta) ennen kun menee naimisiin. Sillä alkuhuumassa asiat vaan katsoo vaaleanpunaisten lasejen läpi ja toisen todellinen luonne voi olla jotain ihan muuta.



Sitäkin tärkeämpää olisi asua yhdessä ja elää normaalia parisuhdetta jokin aika, jotta arki paljastuisi. Minä en voisi myöskään mennä naimisiin jos en olisi testannut toimiiko seksi kyseisien henkilön kanssa.



Iällä ei mielestäni ole niin kauheasti väliä. Ehkä mitä vanhempi on, niin sitä paremmin osaa jo arvioida suhteen pysyvyyden lyhemmässäkin ajassa. Nuorempana ei oikein ole vielä taitoa siihen, koska kyseessä on yleinsä se ensimmäinen liitto. Lisäksi ihmiset muuttuu usein aika rajusti parinkympin jälkeen, joten voi olla, että nuorena solmittu liitto kaatuu siihen, että molemmat kasvavat erisuuntiin. Toki hyvällä tuurilla kasvusuunta onkin yhteinen.

Että pitkästikös teillä on yhteisiä vuosia takana, kun uskallat liittonne vahvuudesta noin komeasti sanoa?

Tokihan jokainen tällä vuosisadalla jo ymmärtää, ettei ole mitään yhtä oikeaa.

Sopiva ikä on ihan kiinnostava kysymys. Minusta on parempi ryhtyä lopulliseksi tarkoitettuun parisuhteeseen vasta vähän vanhempana, jo kokemusta hankkineena. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tilastot tästä sanovat: kestävätkö esim. kolmenkympin kieppeillä solmitut liitot aikaa paremmin kuin kahdenkympin kieppeillä solmitut. Oma liittoni on tällainen kolmenkympin kieppeillä solmittu, ja se on myös vahvin liitto minkä tiedän.

Mitään yhtä totuutta tähän asiaan ei tietenkään ole olemassa. Kukaan ei voi tietää, milloin se sopiva kumppani tulee vastaan.



Oma kokemukseni on se, että alle 2-kymppisenä tein muutaman säälittävän seurusteluyrityksen ja 20-vuotiaana aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa (asutiin alussa eri paikkakunnilla opiskelun takia). Parissa vuodessa opimme tuntemaan toisemme niin perusteellisesti että totesimme haluavamme elää loppuikämme yhdessä. Mentiin naimisiin ja muutamaa vuotta myöhemmin syntyi esikoisemme. Nyt ollaan yhdessä oltu jo yli 15 vuotta (naimisissa 13) ja lapsia on neljä. Lempi leiskuu roihuten ja seksi vain paranee ajan kanssa.



Ja mitä ympärilleen katselee, niin minusta tuntuu näin:

- 2-3 vuodessa pitäisi saada selville, että haluaako jakaa elämänsä toisen kanssa. Jos se siinä ajassa ehdi kirkastua - niin kirkastuuko koskaan?

- Mitä pitempään elää sinkkuna / vain lyhyissä seurustelusuhteissa, sitä "omapäisemmäksi" ihminen kasvaa ja parisuhteessa tarvittaja kyky joustaa on usein hukassa, kun ollaan "itsenäisiä aikuisia ja totuttu tekemään kaikki oman pään mukaan". Nuorena yhteiselon aloittaneet ovat usein yhteenhitsautuneita ja pelaavat paremmin yhteen.

Toki poikkeuksia on rajaton määrä, mutta ympäristön ja lähipiirin parisuhteiden tarkastelulla olen nämä pari havaintoa tehnyt.



Pitkän seurustelun jälkeen "lopultakin 3-kymppisenä" naimisiin menevissä tuntuu usein olevan taustalla sellainen mentaliteetti, että "nyt joko erotaan tai mennään naimisiin ja perustetaan perhe". Päätetään sitten toimia sukujen odottamalla tavalla, hääkellot soi ja pian on myös ristiäiset. Sitten muutaman vuoden päästä huomataan että olis sittenkin pitänyt enemmin erota....

Ja myönnän, että itseki helposti ajattelen näin. TOisaalta tiedän pariskuntia, jotka ovat ollee yhdessä 15-vuotiaasta asti ja hyvin on kestänyt. Mulla on sukulainen, joka meni kihloihin 17--vuotiaana ja naimisiin 18-vuotiaana. Molempien vanhemmat vastustivat tätä liittoa ihan kauheasti pelkästään iän vuoksi. No, ovat olleet naimisissa nyt 30 vuotta ja tietääkseni onnellisia edelleen, ovat jo mummu ja pappa. ELi aina ei voi yleistää eikä voi antaa mitään yleispätevää kaikille sopivaa ohjetta.

eikä sinulla näytä olevan kuin 3 vuotta enemmän. Toistaiseksi.

mua vaan vähän ärsytti tuollainen pollea kirjoitus, että "liittoni on vahvin minkä tiedän" ja loppujen lopuksi yhteiseloa on takana vasta 12 vuotta. Piti vähän tökkiä muurahaispesää. Sori.

Onko ihan oikeasti niin, ettei koko lähipiiriisi tai edes tuttaviisi kuulu esim. 20 tai 30 vuotta naimisissa olleita, onnelliselta vaikuttavia pariskuntia? Jos totta lienee niin kurjalta kuulostaa.

Minä olen avioliitossani 15 vuoden jälkeen hyvin onnellinen ja toivon että muutkin ovat. En vain uskaltaisi rinta rottingilla rehennellä, että MEIDÄN liitto on taatusti vahvin. Hyviä ja pitempiä esimerkkejä kun löytyy läheltä. Paremmuudesta en tiedä.

Lähipiirissä on montakymmentä vuotta naimisissa olleita pareja, mutta nämä parit eivät ole erityisen onnellisia. Jälleen siis itse kertomiensa asioiden mukaan; kyse ei ole minun subjektiivisesta havainnoimisestani.

Minä en rehentele, ennemmin olen hämmästyneenä kuunnellut miten risaisia parisuhteet ympärillä ovat.

ole sellaista yleispätevää vastausta tai ohjeistusta. :)



Kyllä minunkin silmään pisti se, kun eräs sanoi liittonsa olevan elinpiirinsä vahvin. Ei siksi toki, etten soisi toisille onnea tai että olisin kateellinen, vaan ehkä siksi, ettei sellaista oikeasti voi koskaan tietää. Suomalaisilla myös monesti on tällainen ''ootappas kun kalikka kalahtaa''-meininki, että oikein manataan aina. :D



Minun mielipiteeni on (minulla tosin vasta 10v. suhdetta takana, nuorena aloitettu ;), ettei kukaan voi koskaan sanoa (tai voi sanoa muttei oikeasti tietää) että ''me ollaan aina ja ikuisesti yhdessä''. Voi sanoa, että halutaan olla aina yhdessä, mutta tulevaisuudesta ei voi koskaan tietää. Kaikkea voi elämä tuoda eteen, ja tiet erkaantua puolison kanssa. Joillekin tämä ns. epätietoisuus on vaikea kestää, ja kieltävätkin sen.



Naisten etenkin pitäisi myös lopettaa tämä, että pidetään parisuhteessaan ns. epäonnistuneita huonompina ihmisinä, ja että itse olisi jotenkin parempi jos on ollut monta kymmentä vuotta suhteessa. Itse olen naimisissa, mutten todellakaan pidä sinkkuja tai aviottomana eläviä mitenkään huonompina ihmisinä kuin minä. En nosta itseäni jalustalle ystäväpiirissäni vain sen takia, että olen sattunut miehen kanssa olemaan monen ystävän mielestä ''suunnilleen ikuisuuden'' (ikäisilläni ystävillä on vähän taipumusta esittää asiat noin naurettavasti). Ei kaikista ole elämään toisen kanssa, ja se ei tarkoita etteikö ihan itsenään olisi arvokas ja järkevä, tunteiltaan täysin normaali.



No, sitten aiheeseen. Olen samaa mieltä muutaman kanssa siitä, että olisi hyvä olla yhdessä muutama vuosi, ennen naimisiinmenoa (jos naimisiin haluaa mennä) tai lastenhankintaa. Jokainen pidemmässä parisuhteessa ollut (ja miksei muutkin) varmastikin tietää sen, ettei parissa kolmessakaan vuodessa vielä toista ihmistä tunne lähellekään täysin.



Itse seurustelimme 4 vuotta ennen kuin menimme naimisiin. Lapsi sai tulla n. 7 vuoden yhdessäolon jälkeen. Näin oli meille hyvä.

eikä mulla oikein voisi paljon enempää ollakaan, sillä olen vasta 35. Mutta enhän minä tässä kehuskelekaan. Itse olen onnellinen nuorena solmitussa liitossani ja hämmästelen sitä, että 12 vuoden liitto riittää siihen (ei nimittäin minulla riitä 3 vuotta pitempiään), että voi todeta olevansa "tuntemistaan liitoista vahvimmassa". Siis voi vaikka olla että elän "elinpiirini vahvimmassa liitossa", mutta en minä sitä kyllä tiedä enkä uskaltaisi sellaista mennä väittämään.

eikä sinulla näytä olevan kuin 3 vuotta enemmän. Toistaiseksi.

mua vaan vähän ärsytti tuollainen pollea kirjoitus, että "liittoni on vahvin minkä tiedän" ja loppujen lopuksi yhteiseloa on takana vasta 12 vuotta. Piti vähän tökkiä muurahaispesää. Sori.

Onko ihan oikeasti niin, ettei koko lähipiiriisi tai edes tuttaviisi kuulu esim. 20 tai 30 vuotta naimisissa olleita, onnelliselta vaikuttavia pariskuntia? Jos totta lienee niin kurjalta kuulostaa.

Minä olen avioliitossani 15 vuoden jälkeen hyvin onnellinen ja toivon että muutkin ovat. En vain uskaltaisi rinta rottingilla rehennellä, että MEIDÄN liitto on taatusti vahvin. Hyviä ja pitempiä esimerkkejä kun löytyy läheltä. Paremmuudesta en tiedä.

Lähipiirissä on montakymmentä vuotta naimisissa olleita pareja, mutta nämä parit eivät ole erityisen onnellisia. Jälleen siis itse kertomiensa asioiden mukaan; kyse ei ole minun subjektiivisesta havainnoimisestani.

Minä en rehentele, ennemmin olen hämmästyneenä kuunnellut miten risaisia parisuhteet ympärillä ovat.

Tuntuu aika kummalliselta kun nykyäänkin vielä joku saattaa mennä naimisiin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja asumatta yhdessä. Ennen vanhaan avoliittoa ei hyväksytty, joten silloin se kai oli perusteltua.

järkevintä olisi olla yhdessä alkuhuuman yli (pari vuotta) ennen kun menee naimisiin. Sillä alkuhuumassa asiat vaan katsoo vaaleanpunaisten lasejen läpi ja toisen todellinen luonne voi olla jotain ihan muuta. Sitäkin tärkeämpää olisi asua yhdessä ja elää normaalia parisuhdetta jokin aika, jotta arki paljastuisi. Minä en voisi myöskään mennä naimisiin jos en olisi testannut toimiiko seksi kyseisien henkilön kanssa. Iällä ei mielestäni ole niin kauheasti väliä. Ehkä mitä vanhempi on, niin sitä paremmin osaa jo arvioida suhteen pysyvyyden lyhemmässäkin ajassa. Nuorempana ei oikein ole vielä taitoa siihen, koska kyseessä on yleinsä se ensimmäinen liitto. Lisäksi ihmiset muuttuu usein aika rajusti parinkympin jälkeen, joten voi olla, että nuorena solmittu liitto kaatuu siihen, että molemmat kasvavat erisuuntiin. Toki hyvällä tuurilla kasvusuunta onkin yhteinen.

Siis voi vaikka olla että elän "elinpiirini vahvimmassa liitossa", mutta en minä sitä kyllä tiedä enkä uskaltaisi sellaista mennä väittämään.

Ehkä sitten ystäväsi ja tuttavasi eivät ole kertoneet sinulle asioitaan niin avoimesti kuin meille. Minä yksinkertaisesti tiedän liittoni vahvuuden verrattuna elämänpiirini muihin pariskuntiin, koska minulla on ne tiedot käytettävissäni. Se ei ole tulevaisuuden ennustamista, puhun nykyhetkestä. Tietysti joku voisi veikata, että me todennäköisemmin olemme vielä 20 vuoden päästä yhdessä kuin kaverimme jotka juuri totesivat että keskinäinen kunnioitus ja rakkaus on loppunut...

Onko sulla sitten kovinkin suppea elinpiiri tai mitä siihen tässä kohti luet? Vai oletko ihan tosissasi, että tiedät ja tunnet noin tarkkaan kaikkien elinpiiriisi kuuluvien ihmisten avioliittojen tilan?

Kyllä minäkin käyn avoimia keskusteluja esim. sisarusteni, ystävieni ja työkavereidenkin kanssa, mutta olisi kyllä aika kauhistuttavakin ajatus, että tietäisin kaikkien avioliittojen tason noin tarkkaan että voisin laittaa niitä vahvuus/paremmuusjärjestykseen. Enkä kyllä haluaisi, että omaanikaan ruettaisiin tuttavapiirissä rankkaamaan.

Siis voi vaikka olla että elän "elinpiirini vahvimmassa liitossa", mutta en minä sitä kyllä tiedä enkä uskaltaisi sellaista mennä väittämään.

Ehkä sitten ystäväsi ja tuttavasi eivät ole kertoneet sinulle asioitaan niin avoimesti kuin meille. Minä yksinkertaisesti tiedän liittoni vahvuuden verrattuna elämänpiirini muihin pariskuntiin, koska minulla on ne tiedot käytettävissäni. Se ei ole tulevaisuuden ennustamista, puhun nykyhetkestä. Tietysti joku voisi veikata, että me todennäköisemmin olemme vielä 20 vuoden päästä yhdessä kuin kaverimme jotka juuri totesivat että keskinäinen kunnioitus ja rakkaus on loppunut...

me menimme 1,5 vuoden seurustelun jälkeen naimisiin 22 v ja 25 v. Nyt takana on 20 vuotta avioliittoa. Ja liittomme on erittäin vahva.



Jos puhutaan lasten hankkimisesta, niin olen sitä mieltä, että yhdessä pitää olla todella pitkään ennenkuin niitä hankkii.

Jos parin vuoden seurustelun jälkeen ei vielä tiedä, onko tämä se oikea tai haluaako naimisiin, niin todennäköisesti tämä henkilö ei ole se oikea.



Ja mulla on tuttu, jotka nimenomaan pohti 3-kymppisenä, että erotaanko vai mennäänkö naimisiin, kun kaikki muutkin menee. Tuntuu musta uskomattomalta mennä naimisiin, jos erokin on ihan hyvä vaihtoehto ja sitä oikeasti pohditaan. No, menivät sitten naimisiin ja erosivat muutaman vuoden päästä...

Että pitkästikös teillä on yhteisiä vuosia takana, kun uskallat liittonne vahvuudesta noin komeasti sanoa?

Yhteisiä vuosia on takana 12. Mitä tulee muiden liittojen syynäämiseen, jota joku ketjussa yritti väläyttää, se ei ole ollut tarpeen. Ystävät, tuttavat ja työkaverit toki kertovat erilaisista vaikeuksistaan, ja siten voin helposti vertailla. Hupaisaa ettei sitä kestetä, että joku kertoo jotain positiivista omasta elämästään. Tottakai jollain voi olla liitto joka on jollain lailla vielä vahvempi kuin meidän, mutta minä en tunne sitä pariskuntaa. Oma liittoni on elämänpiirini vahvin. Yrittäkää kestää :-).

Viihdymme yhdessä ja meillä on aikalailla samanlainen käsitys avioliitosta ja suhteesta. Liiton vahvuutta en voi verrata muihin. Tiedän esim lähpiirissä "vahvan" liiton, mutta ei ne kauhean onnelliselta vaikuta. Voihan vahva liitto perustua vaikka vain voimakkaaseen riippuvuuteen ja olosuhteisiin.

Viihdymme yhdessä ja meillä on aikalailla samanlainen käsitys avioliitosta ja suhteesta. Liiton vahvuutta en voi verrata muihin. Tiedän esim lähpiirissä "vahvan" liiton, mutta ei ne kauhean onnelliselta vaikuta. Voihan vahva liitto perustua vaikka vain voimakkaaseen riippuvuuteen ja olosuhteisiin.

Ei liitto minusta ole vahva, jos se perustuu riippuvuuteen tai jos osapuolet eivät vaikuta onnellisilta.

t. Se jonka luonnehdintaa liittonsa vahvuudesta täällä ei kestetä :-)