Olenko liian erakko?

Olen aikamoinen erakkoluonne, viihdyn paljon yksikseni ja toisista ihmisistä viihdyn aidosti vain lasteni (3kpl), mieheni ja äitini kanssa. Heidän kanssaan rentoudun ja nautin.

Minulla on ystäviä, mutta en varsinaisesti kaipaa heidän seuraansa; vieraiden kutsuminen meille tai kylään lähteminen tuntuu työläältä. Olen ollut tällainen koko aikuisikäni eli masennuksesta tms. ei ole kyse.

Kun tapaan ystäviäni, meillä on kyllä paljon keskustelun aiheita jne. ja viihdynkin; yleisesti minua taidetaan pitää aika sosiaalisena ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa - kuitenkin rehellisesti sanoen käyttäisin kyläilyihin kuluneen ajan mieluummin perheeni kanssa tai sitten täysin yksikseni. En esim. kaipaa naisten välistä "sanailua" ollenkaan - mieheni kanssa voisin keskustella vaikka läpi yön. Olenkin alkanut vältellä kyläilyjä, nyt olen esim. ollut lähes kuukauden tapaamatta ketään. Olenko siis liian erakko? Miten te muut jaksatte tavata ystäviä?

aivan samanlainen, kuin oma kertomukseni. Minullekin vierailulle lähteminen on työlästä, vaikka itsekin viihdyn kyllä niinkin. Mutta parhaiten viihdyn oman perheen kanssa, kotona. En halua edes olla sosiaalisempi. Hyvä jos kerran kuussa näen jotain ystävääni edes hetken. En halua enempää.

Nuorempana olin sosiaalisesti aktiivinen, mutta viimeiset 10 vuotta ollut joko omissa oloissani, sekä nykyään perheeni kanssa.

Joskus tuntuu, että muut tapaavat toisiaan monta kertaa viikossa ja pitävät hieman outona, kun viihdyn niin hyvin yksin. Esim. en voisi kuvitellakaan lähteväni shoppailemaan jonkun ystäväni kanssa - mieheni kanssa kylläkin - mieluiten tosin menisin aivan yksin.



Ap

vietä aikasi siellä missä sinulta hyvältä tuntuu kkaikki olemme erilaisia

Olen myöskin paremminkin yksiskseen kuin seurassa viihtyvä 4 lapsen äiti. Vaikkakaan itse en kaipaa sosiaalista kanssakäymistä aikuisten kanssa, olen alkanut miettiä miten tämä ihmiskontaktien vähyys vaikuttaa lapsiini. Koska en tunne minkäänlaista halua lähteä perhekerhoihin juttelemaan tuntemattomien henkilöiden kanssa en sitä myöskään tee. Lapseni eivät ole koskaan olleet ulkopuolisen hoidossa/vieraan henkilön kanssa tekemisissä ilman että olen itse ollut mukana. Esikoiseni ovatkin aika ujoja (olin toki itsekin pienenä ja taidan olla vieläkin), nuorimmaiset eivät aivan yhtä ujoja.. Kaikki lapseni olen kotihoitanut ilman kerhoja tms. muita virikkeitä. Teenkö tässä lapsilleni karhunpalveluksen ja opetanko heidät itseni tapaan erakokosi/epäsosiaaliseksi.??

vaikka minusta on yli kolmekymppisenä tullut aivan ap:n kaltainen. Tajuan nyt, että olen aina ollut tälläinen periaatteessa, nautin yksinolosta, tai sitten olen lapseni kanssa kotona.



Lapseni on aivan normaali sosiaalisuudeltaan, tapaa kavereitaan miltei joka päivä koulun jälkeenkin. Itse pidän pitkistä metsälenkeistä koirani kanssa, käyn treenaamassa urheilua 3 kertaa viikossa, siellä juttelen ihmisten kanssa, sekä töissä. Se riittää minulle. Muutaman kerran vuodessa tapaan ystäviäni, nykyiset sellaiset tietävät millainen ole. Jotka eivät tätä ymmärrä, ovat karsiutuneet.

Hyvä kuulla että on muitakin kuin minä vaan!



Käyn kylläkin töissä, olen asiakaspalvelussa, ja kun kotiin pääsen, ei vois vähempää kiinnostaa ihmisten näkeminen!