Lue keskustelun säännöt.
Mikä ihme mulla on? Asiaa käytöksestä ja tunteista.
05.01.2010 |
Olen monista asioista kiinnostunut, kouluttautunut ja omasta mielestäni ihan tervepäinen ihminen. Viime vuodet ovat olleet raskaita, sen myönnän, koska jäin yksinhuoltajaksi ja moni rakkaani on kuollut. En kestä enää "mitään"; esimerkiksi monet tv-ohjelmat ahdistavat niin paljon, etten voi niitä katsoa, esim. sairaista lapsista kertovat dokumentit, synnytysaiheiset ohjelmat, luonnon ja ympäristön pahoinvoinnista kertovat dokumentit, ja niin edelleen. Realismi siis jotenkin iskee päin näköä, ja tunnen suurta voimattomuutta monen asian edessä.
Ahdistuminen ja voimakas kärsimättömyys ovat yleisiä tuntemuksia nykyisin, vaikka olen elämääni erittäin tyytyväinen, sosiaalisessa elämässä ei ole moittimista eikä mistään ole puutettä (paitsi ehkä aikuisen ihmisen läheisyydestä ajoittain, itsekseni kun olen ollut jo kauan).
Mistä tässä voi olla kyse? Itse ajattelen ihan selkeästi, etten ole nyt "normaali".
Kommentit (6)
Itselläni oli hetken aikaa sama. Mietin mistä voisi johtua, lopulta keksin että itkuisuus oli alkanut e-pillerien vaihdon jälkeen. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei pillerien pitäisi muuttaa tunneherkkyyttä sillä tavalla, mutta nyt palattuani takaisin alkuperäisiin pillereihin, olen ollut huomattavasti enemmän itseni.
Toisaalta huomaan myös, että lapsen saatuani olen ollut huomattavasti herkempi muutenkin. Ahdistun, jos ajattelen esim. kuolemaani, lähinnä mietin mitä lapselle sitten käy. Ennen kai sitä kuvitteli olevansa lähes kuolematon... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä hetken aikaa. Sulle on tapahtunu asioita jotka kaikessa paskamaisuudessaan on ihan normaaliin elämään kuuluvaa juttua. Sun oma alitajuntas on ehkä alkanu työstään ajatusta kuinka pieniä ja vähän aikaa me täällä oikesti ollaan. Samalla ympäröivä maailma alkanu tunnostaa ihan helvetin isolta. Mulle kävi näin tässä joku aikaa sitte tämönen ahaa elämys ja mulla oli hatken aikaa kans tollasia ajatuksia.
Pitäs vaan keskittyä omaan elämään eikä murehtia kaikkia maailman asioita. Niihin ku ei me pystytä mitenkään vaikuttaan oman elämän aikana. Tietenki pitää pitää huolta omasta ympäristöstä.
Mut Kun keskittyy itteensä, aina pitää olla sen verran itsekkyyttä, alkaa huominen näyttään paremmalta ja se näkyy ulospäin. Ja muista olla rehellinen itelles myös niissä vaikeissa asioissa. Siitä alkaa onnellinen elämä. Sillä sitä onnellisuutta ei voi sulle kukaan tehdä vaan kaikki on kiinni itsestäsi.
Jos ihminen on kokenut kriisejä (niinkuin sinä ilmeisesti olet, jos moni läheisesi on kuollut), niin usein ihminen alkaa pelkäämään monia muitakin asioita. Toinen reaktio on se, että alkaa (yli)huolehtimaan muistakin, vertaistukihan vähän perustuu tähän.
Mä kuvittelisin niin, että et ole käynyt riittävästi läpi menneitä suruja.
selittää yleensä monia mielialan ilmiöitä...
en lainkaan. Siksi nämä tuntemukset ovatkin niin outoja. Mistä sen muuten voi huomata, että on masentunut? Olen ihan toimintakykyinen ja aikaansaava. Toki viime vuosien menetykset surettavat ja yhä ajoittain pistävät itkemään, mutta suru on surua ja kaipuuta...
-ap