Oletko katunut koiranpennun hankintaa?

Jotkut pennut ovat työläämpiä kasvattaa tavoille ja ensimmäinen 2 vuotta saattaa olla tosi työläs.

Lapsi perheessä on ongelmana monesti pennun raju leikkiminen, puree, roikkuu vaatteissa, hyppii vasten jne. Kaikki pennut ei ole tällaisia.

Siitäkin riippuu paljon onko mahdollisuus vaan päästää pentu aina pihalle tarpeilleen vai pitääkö se viedä varta vasten remissä vähänväliä ulos, jotta oppii sisäsiistiksi.

Pentu myös hajottaa mielellään lasten leluja, varsinkin karvalelut on vaarassa.



Jos panostaa siihen pentuaikaan ja tekee silloin selväksi mitä saa tehdä ja mitä ei. Ei meinaan opi mitään kerrasta vaan pitää toistaa yhä uudestaan ja uudestaan. Sitten pääsee helpolla, kun on hyvä käytöksinen koira aikuisena.

Niin ja koiralle ei riitä rattaiden vierellä kävely vaan se tarvitsee toimintaa ja lenkkeilyä muutenkin.

mutta en enää ikinä ottaisi koiraa muualle kuin maalle. Asumme maalla meillä on koira juu, mutta kun ajattelen sitä työmäärää mitä se on kerrostalossa niin ei kiitos tälle laiskalle maalaiselle ;)

kysykää voiko koira tulla teille hoitoon vaikka viikonlopuksi (koiraperhe voi pitää vapaan viikonlopun ja vaikka käydä jossain reissussa)



Aikuisen koirankin kanssa hahmotat jo sen että miten ulkoilut teidän oloissa toimii. Kuka tekee ja mitä.

Ruokailut jne.

Siihen sitten lisäät sen että pentu on vauva ja tarvitsee opastusta, ohjausta, pitkää pinnaa ja hoitoa. Rakkautta ja lepoa.

Se pitää ulkoiluttaa, ruokkia monta kertaa päivässä. Pestä/harjata joskus rodusta riippuen usein tai harvemmin.

Kerrot sen kaiken moninkertaisesti ja alat tajuta että vain hullu ottaa koiran :)

Todellisuudessa jos samat asiat kävisi läpi lapsen kohdalla, voisi todeta että vain hullu hankkii lapsia :)



Eli ei se sen kummempaa ole. Siihen pitää sitoutua.Olla valmis rakastettavaksi ja olla valmis rakastamaan-silloinkin kun tekisi mieli tehdä jotain ihan muuta.

Hyvinä ja huonoina päivinä ja vuosiksi eteenpäin.



Nimimerkillä koiria yli 10v ja lapsia myös jo 10 vuotta samassa talossa. Päivääkään en vaihtaisi.

Meidän pentu oli tosi hankala, varsinkin ihan vauvana. Se söi kaiken, ihan kaiken yksin jäädessään; sohvan, nojatuolit, rottinkiarkut.. Puhumattakaan irtaimistosta joka sattui jäämään sen ulottuville; käsilaukut, passit, lehdet. Auta armias jos vessan ovi oli jäänyt auki, niin kaikki kaikki vessapaperit, joita siellä oli ollut oli silputtu nanohiukkasiksi pitkin asuntoa.

Pentu oli myös tosi riehakas pienenä. Siihen ei kunnolla saanut järkeä päähän. Lenkkeily ja muihin ihmisiin ja koiriin sosialistaminen oli tosi hankalaa, kun pentu vain riehui ja mesoi tuutin täydeltä koko ajan. Mikään ei auttanut; lopulta vain tyynesti yhden varoituksen jälkeen jäähylle heitto toi toivotun lopputuloksen.

Nykyään, kun koiramme on nyt vuotias, ei olisi tällaista lopputulosta voinut toivoakaan vielä puoli vuotta sitten. Koira on sisäsiisti, osaa kävellä hienosti hihnassa, totella käskyjä ja pysyy maalla ollessamme vapaana pihapiirissä. Vielä kyllä hyppii ja saattaa vähän mesoakin vieraita kohtaan, mutta kiellolla sekin loppuu melko hyvin.



Eli siis, kyllä kovastikin vielä hetki sitten kadutti koko koiran hankinta, ja siitä yritimmekin eroon hankkiutua, ennenkuin esikoisemme syntyy (muuten ihan näinä päivinä ;)), mutta ei siitä niin vaan luovuttu. Koira on meille kuitenkin kuin perheenjäsen ja hienosti oppinut sivistyneen koiran tavoille. Seuraava suuri askel meille on koiran ja vauvan yhteiselo, joka toivottavasti tulee sujumaan hyvin. Olemme päättäneet, että jos kaikista yrityksistä huolimatta koira käyttäytyy aggressiivisesti vauvaa kohtaan kerrankin, se saa lähteä, emme riskeeraa lastamme. Koirasta on meille kuitenkin niin rakas tullut, ettei siitä luopuminen helppoa olisi.



Siis, tämän järjettömän pitkän sepustuksen jälkeen pointtini oli, että pennun kasvattaminen ei ole koskaan helppoa ja joskus se on jopa vaikeaa, muttei koskaan niin vaikeaa, että jos sitä haluaa ja siihen pystyy, homma kannattaa ottaa, sillä se maksaa itsensä moninkerroin takaisin! :)



Ugh, olen puhunut.

ja uusien tavaroiden ostoon ja ylipäätään siihen, että koiranpennut ovat vaativia. Ja isommatkin koirat pitkästyessään tekevät tuhoja.

Aikuisen koiran kohdalla:

-Rodusta riippuen lenkit 3-4kertaa päivässä. Tai jos on omakotitalo ja piha missä olla, niin voi olla siinäkin (mutta voi hyvinkin vaatia ihmisen seuraksi oleilemaan taas rodusta riippuen) ja parhaimmillaan 1 lenkki päivässä riittää.

-Yksin ei voi jättää yli työpäivän mittaiseksi ajaksi. Eli aina kotiin töistä/koulusta tai hoitaja hommattava. Lisäksi reissujen ajaksi joko mukaan tai hoitaja.

-Koiran perushoitoa, kuten kynsien leikkausta, turkin siistimistä (rotukohtaista), pesut, ruoan antamista yms. Lisäksi mahdolliset rokotukset, madotukset ja koiran loukkaantumisten/sairauksien hoito eläinlääkärikäynteineen.

-Koiran kanssa olemista ja opettamista päivittäin. Jotkut koirat vaativat enemmän huomiota ja aktiviteettia ja toiset vähemmän. Kuitenkin ne varmasti tarvitsevat sitä. Koira on laumaeläin ja te muodostatte koiran lauman.



Pennun kanssa homma tietenkin vielä vaativampaa. Lyhyemmät pätkät yksinoloa, sisäsiistiksi ja tavoille opettelua. Pennut saattavat tuhota hampaillaan yhtä sun toista, eivätkä ole lasten tavoin kovin pitkäjännitteisiä.



Meillä olen ainoastaan katunut koiria kun oli pieniä taaperoita. Silloin ei meinannut jaksaa huolehtia koirien tarpeista, kun lapsissa oli riittävästi työtä. Silloin meillä koirat olivat jo kyllä vanhuksia ja pitkään talossa olleita. Kun noista vanhuksista aika jätti, niin uudestaan koiran hankimme vasta kun nuorin oli 3,5v (hitusen tosin nuori vielä silloinkin), jolloin itsekin jaksoi jo paremmin taas pennun kanssa. Nyt kun lapset ovat kasvaneet ei ole kaduttanut koiran hankinta, lomamatkoilla vaan on ongelma...

mutta ärsyttää kyllä välillä, tosin meillä on vain eläimiä toistaiseksi, ei vielä lapsia.



Kyllä siinä pennussa on aika paljon työtä, varsinkin näin talvella, kun ulosmeno on työläämpää, ja kovemmilla pakkasilla varsinkin pentu on oikein vastustanut uloslähtöä.



Me ollaan toisaalta aika paljon kotona, joten pennun yksinolot ovat olleet tosi lyhyitä, joten tuhoja ei ole syntynyt.



Kuten moni tässä ketjussa onkin sanonut, mielestäni asuinpaikalla on aika iso rooli siinä, miten työläs pentu on pienten lasten perheessä. Jos kumpikaan teistä vanhemmista ei ole nyt kotona, ja lapset ovat vielä aika pieniä, en kyllä heti suosittelisi pennun ottoa. Oletteko kärsivällisiä? Sitä nimittäin kaivataan tuossa yhdistelmässä! Ja tosiaan, rodun hankintaan kannattaa panostaa, eli ottaa helposti koulutettava kiltti rotu.



Mä olen kyllä sitä mieltä, että koira lapsiperheessä on parhaimmillaan ihana asia! Yhdellä tutullani oli ollut lapsena samanikäinen koira, se oli otettu samaan aikaan, kun hän oli ollut vauva, ja he olivat olleet todella yhteenhitsautunut parivaljakko. Musta eläin on kyllä yksi parhaista asioista, joita vanhemmat voi lapsilleen tarjota, olettaen, että sitä hoidetaan kunnolla (tämä pätee pienimmästä hiirestä aina lypsykarjaan asti). Lapsi oppii myötätuntoa ja huolenpitoa eläimen kanssa.

Jos epäröit, älä ota koiraa. Koira voi olla luonteeltaan helppo tai vaikea, sitä ei oikeasti voi pennusta nähdä. Tietysti arkuus ym. näkyy, muttei itsepäisyys ym. kunnolla luovutusikäisestä·



Työmäärä koirassa voi olla vähäisempi tai se voi olla mieletön.

Tämä meidän pentu on aivan kauhea ja alkaa käydä koko perheen hermoille. Jos et ole 110% varma pennusta ei sitä kannata ottaa!