Muita puhelinkammoisia?

en minäkään soita mielellään minnekään jos voin asian muuten hoitaa.



Analysoin tuon niin, että mä olen muutenkin visuaalisia asioita painottava henkilö, jotta asiat jää hyvin mieleen mun täytyy nähdä ne eikä kuulla.



En mä halua päästäkään tuosta eroon, olen päässyt sen kanssa sinuiksi niin että saan kyllä pakon edessä asiani hoidettua. Teen sitten muistilappuja siinä puhuessani.

Joudun pakottamaan sen soittamaan kavereilleenkin. (Siis tyyliin jos pitää jotain heidän kanssa sopia. Kyse on siis sellaisista kavereista, jotka on munkin kavereita, mutta miehen vanhoja tuttuja, joten luontevampaa on, että hän soittaa.)



Mä hoidan yleensä kaikki asiointipuhelut, varaan melkein miehen lääkäriajatkin. Ei haittaa mua, mä tykkään asioida ihmisten kanssa puhelimessa.



Ja sitten ennen kun kukaan alkaa haukkua miestäni avuttomaksi, niin tietäkää, että hän kyllä hoitaa tosi paljon sellaisia asioita, joista mun ei tarvitse kantaa huolta ollenkaan.

Inhoan puhelinasiointia yli kaiken, ja mieluummin tosiaan joko hoidan asian henkilökohtaisesti tai sitten sähköpostilla... Pystyn kyllä tarvittaessa soittamaankin, mutta mieluummin siis muilla konsteilla.



Hassua tässä on, että olen tehnyt sekä puhelinvaihteenhoitajan että sihteerin töitä, joissa molemmissa joutuu paljon hoitamaan asioita puhelimessa. Ja kavereiden kanssa juttelen puhelimessa mielelläni...

Mä inhoan tuttujen kanssa puhelimessa puhumista, mutta hoidan kyllä sujuvasti kaikki virastoasiat yms. ja töissäkin olen ollut paikassa, missä oli paljon puhelinpalvelua ja vaikka millä kielellä. :-)



Mutta jostain syystä en pidä tuttujen kanssa puhelimessa puhumisesta, en ns. jaarittelusta enkä asioiden sopimisesta. Asiat sovin tekstarein ja juoruilun livenä tavatessa.

Mulla oli todella voimakas "puhelinkammo", mutta pääsin siitä mukavan työpaikan avulla eroon, olin asiakaspalvelutehtävissä ja vastaanotin asiakkaita henkilökohtaisesti, mutta myös puhelimitse jouduin vastaamaan tiedusteluihin. Eka viikko oli kauhea, sitten lähti luistamaan ja pääsin kammosta eroon. Luurin toisessa päässä on yleensä vain toinen itseni kaltainen virkailija, jonka työtä on auttaa minua puhelimitse. Eli nyt uskallan vapaa-ajallani myös hoitaa puhelimitse asioita. Olen huomannut, että puhun silloin automaattisesti "virkaäänelläni" jota käytän töissäkin puhuessani asiakkaiden kanssa. Nyt olen äitiyslomalla, toivottavasti puhelintaidot ei ruostu tänä aikana...

nuorempana,en pystyny hoitaa asioita esim.ajanvaraukset jne.pyysin aina jotain toista soittamaan puolestani,sitä kesti varmaan 4 vuotta ja sitte meni pois..nykyään ei tuota minkäänlaista ongelmaa soittaa mihinkään.

uskoisin että kammo tuli kun soitin erääseen asiakaspalveluun jossa sain asiatonta ja vihamielistä käytöstä!!

N26

Mun on ihan ylivoimaisen vaikea hoitaa asioita puhelimessa. Jopa tuttujen kanssa lörpöttely on suorastaan stressaavaa. Onneksi on keksitty sähköpostit ja tekstarit. Niin ja ikää mulla kohta 50.

mutta 15 vuotta asiakaspalvelutyössä (jossa iso osa puhelinpalvelua) on tehnyt tehtävänsä, ja nykysellään tartun reippaasti luuriin kun on jotain hoidettavaa :)

yksityisille ihmisille en halua soittaa, etten häiritse, mielummin tekstaan tai meilaan, saavat lukea kun haluavat.

ajanvaraukset on kova paikka...

Musta tuntuu, etten kuule kunnolla puhelimessa, ympärillä pitää olla ihan hiljaista kun soitan, etenkin jotain virallista. Ei auta äänensäätö ja kuulokin tutkittu monta kertaa.

Nyt ok. Helpompi ymmärtää, kun näkee ihmisen eleineen ei mene jankkaamiseksi.

Jos pelkää puhumista, niin eikö silloin pelkää puhelimessa puhumistakin?

olen aika hyvin päässyt tuosta yli. Töissä joutuu puhumaan asiakkaiden kanssa puhelimessa ja soittemaan heille. En halua että kukaan on vieressä kun soitan jonnekin. Aina joudun keskittymään siihen soittamiseen ja yritän kyllä vältää soittamista jos vaan pystyn.

Mulla on puhelinkammo, ja asun vieläpä ulkomailla. Uskokaa pois, että on vielä kymmenen kertaa pahempi juttu koittaa hoitaa asioita puhelimessa vieralla kielellä.



Ulkkaripuolisoltani (jonka kotimaassa asumme) ei muuten riitä tälle jutulle ollenkaan ymmärrystä. Oikein näkee miten siltä nousee savu korvista, kun pyydän sitä hoitamaan puhelun, jonka sen mielestä voisin ihan hyvin itsekin soittaa. :(

Olen joutunut töissä paljonkin puhumaan puhelimessa, ei se puheluihin vastaaminen ole kamalaa vaan se, että itse joutuu soittamaan. :( Vieläkin venytän soittamista mahdollisimman pitkälle ja aina se soittaminen tuntuu yhtä kamalalta. :(

Olen 37v.

Kaikki vähänkin tärkeämmät puhelut soitan muistilapun kanssa, sillä jännitän niin paljon puhelimessa puhumista että en muista mitä piti sanoa. Siis mun täytyy laittaa siihen lappuun oma sotu ja puh.numero muistiin koska puhelun aikana en väkttämättä sitä muista. Sen lisäksi kaikki tarvittavat avainsanat. Nykyään kyllä menee jo ihan kohtalaisesti puhelimessa juuri näiden muistilappujen ansiosta.



Hyville ystäville ja läheisille pystyn soittamaan luontevasti mutta en nauti siitä kuin kasvotusten puhumisesta.



Kaikista vaikeinta on soittaa ei niin tutuille sellaisia kohteliaisuuspuheluita. Esim. jos saanut jotain joululahjaksi niin kiitospuhelu. Mua ahdistaa että toinen huomaa mun hätäännyksen ja pitää kummana. Noissa kohteliaisuuspuheluissa kun ei voi edes samalla viisiin tehdä muistilappuja kun toinen voi ottaa puheeksi jonkun ennalta odottamattoman asian.



Puhelinkammoisuuden lisäksi jonkun verran myös paniikkioireita juuri sosiaalisissa tilanteissa.