Lue keskustelun säännöt.
Miksi päästätte itsenne lihomaan? Eikö olisi paljon helpompaa pitää hoikkuudesta kiinni kuin
02.01.2010 |
lihoa pahasti ja sitten tuskailla, että pitäisi pudottaa painoa?
Eihän lihomisen estäminen ole edes vaikeaa. Kun syö normaalia, terveellistä ruokaa, välttää liiat herkuttelut ja harrastaa liikuntaa, niin varmasti pysyy paino kurissa!
Lihottavat sairaudet ovat asia erikseen, niistä ei nyt tässä puhuta.
Kommentit (42)
hoikkuus ja kauneus ei tarkoita helppoutta...
jos ulkopuoliset miehet rupeavat hirveästi kommentoimaan ulkonäköä ääneen. Se ei ole ihan normaalia, vaan kyllä silloin sen naisen on syytä katsoa peiliin ja miettiä omaa käyttäytymistään.
t. myös hoikka ja kaunis, joka ilmeisesti liikkuu fiksummassa seurassa kuin teikäläinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun se ei näkynyt sen mahan takaa :) Nyt viitisen kiloa killuu tuossa vatsalla ja reisissä ja takamuksessa. Tyhmää vaan kun kasvotkin kapenevat kuopalle kun ja jos tästä vielä laihtuu. Kauhee dilemma. :D
Itse olen hoikka ja tarkka siitä, etten liho. Syömishäiriöitä kokeneena pystyn kuitenkin hyvin samastumaan ihmiseen, jolle se herkkujen välttäminen onkin vaikeaa. Esimerkiksi anoreksiaa tulkitaan usein virheellisesti vain fyysisten asioiden kautta: jos anorektikko lihoo, hänen katsotaan parantuneen, vaikka sairaus on oikeasti henkinen. Syöminen on vain väline ja syy sairaudelle alunperin aivan muu kuin halu olla lauha.
Syöminen ei yltäkylläisessä kulttuurissa ole enää vähään aikaan ollut vain polttoaineen välttämätöntä tankkaamista, vaan syömiseen projisoidaan tunteita. Ihminen syö väsyneenä, ahdistuneena, stressaantuneena jne, ei siis lainkaan nälkäänsä vaan aivan muusta syystä. Lisäksi syyllistävät lehtijutut tyyliin "muista, että yhdessä konvehdissa on yli 30 kaloria!" voivat kääntyä itseään vastaan. Jos ihminen alinomaa miettii ruokaa ja räknää kaloreita päässään, ei ole ihmekään, että kontrolli jossain vaiheessa pettää.
Myös se, että painosta on (tästäkin aloituksesta päätellen) tullut ihmisten välisen paremmuuskilpailun väline, on yksi syy siihen miksi ruokaan suhtaudutaan jonakin aivan muuna kuin elämisen perusehtona.
kyllä tappotahtisessa elämässä ehtii ihan hyvin syödä - kaiken muun ohessa. Ja se on siinä mielessä salakavalaa (puhun ihan omasta kokemuksesta) että tuntuu kuin ei söisi päivän mittaan oikeastaan mitään, kun ohimennen tullen seisaaltaan vetää jotain. Jos ne syömiset ynnäisi yhteen, niin yllättävän paljon siitä voi kertyä, varsinkin jos erehtyy ajattelemaan, että otan vaikka suklaata, että saan "nopeasti energiaa".
Mä en jaksa lakata ihmettelemästä näitä "mäen tajua miten joku VOI lihoa"-jankutuksia, ja melkein toivoisin että näille jankkaajille tulisi joskus sellainen elämäntilanne esiin, että heille kädestä pitäen tulisi se todeksi.
Kyllä tässä "tappotahtista perhe-elämää" muutkin viettää. Ja juuri se tahti tekee sen, että EI OLE AIKAA MÄSSÄTÄ. Ei kai se silloin ole tappotahtista jos on aikaa mässyttää kaikenlaista koko ajan?
Minä haen lapset hoidosta viiden jälkeen, vauhdilla kotiin laittamaan / lämmittämään ruokaa, lapset syö, minä raivaan keittiötä, laitan pyykit koneeseen, viikkaan entiset. Sitten lapsille iltaleikit pystyyn, sitten iltapesulle, kaikki niihin liittyvät toimet, lopulta lapsille iltapala ja nukkumaan.
Sitten kello onkin jo 20-21 ja umpiväsyneenä järsin pari leipäpalaa ja menen nukkumaan. Syön ne silloin kun saan istua rauhassa ja katsoa tv:tä.
Ei mulla ole aikaa mässyttää.
Kummallisia miehiä sun ystävillä. Mun tuttavapiirissä miehet kunnioittavat puolisoitaan, eivätkä jauha paskaa seläntakana tai edessä vaimoistaan. Ai niin, ja kaikki ystäväni on hyvännäköisiä, BMI alle 30 kaikilla :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahmin mutten oksentanut, sen nimi on vissiin BED? Silloin en tiennyt mikä tai mitä se oli, söin vaan. Oli paha olla enkä saanut apua mistään.
Nyt painankin sitten yli sata kiloa. Joo-o...kumma kyllä laihdutus ei lähde liikkeelle. Kilot jumissa, on vissiin jo perusaineenvaihdunta niin pyllyllään.
Nimittäin väsymystä perusteluna liikunnan harrastamattomuudelle. Kun se liikunta nimenomaan LISÄÄ sitä jaksamista! Ymmärrän ja tiedän kokemuksesta, että valvotun yön tai öiden jälkeen ei välttämättä innosta lähteä salille huhkimaan tai lenkille, mutta kun on repinyt itsensä liikeelle, kunnon hikoilu antaa energiaa ja pään tuuletusta ihan eri tavalla kuin torkut kotisohvalla tai suklaan mussutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lihosin raskauden aikana 35kg.
olen yksin huoltaja ja välillä niin väsynyt että tekis mieli heittää hanskat tiskii mut niin en tee. sain laihdutettua puolessa vuodessa kaikki turhat kilot pois, muuttamalla ruokavalion ja joka päivä kävin kävelyllä, tyyliin kauppaan tms. motivaatio pitää olla korkealla, mulla riitti se kun katoin peiliin, en kestänyt olla lihava. nyt olen todella hyvässä kunnossa! paremmassa kuin ennen raskautta ja ylpeä siitä!
vähän kiloja tuli kun liikunnan jälkeen ei saanut nukuttua kivun takia, jalassa ja selässä jotain vikaa, niin helposti jätti lenkin väliin, muutenkin työ fyysistä, niin ei olisi ilalla enää olla jalkojen päällä, nii ja sitten tuo ihana mies johon syöminen ei vaikuta, tuo kotiin herkkuja.. mulla ei ainakaan ole yhtään itsekuria! aineenvaihdunta selvästi hidastunut 25v:n jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hoikka ja kauniskin ja minulla on myös ylipainoisia ystäviä. Mutta ei ylipainoisten ystävieni miehet ole koskaan verranneet minua vaimohinsa. Ei heidän kuullen, eikä kahdenkesken.
Millaisissa piireissä lie liikkuu ja millainen on ystäväpiiri. Ei kovin sivistynyt lie. Ehkä joku kulmapubin seinäruusuklubi.
hoikkuus ja kauneus ei tarkoita helppoutta...
jos ulkopuoliset miehet rupeavat hirveästi kommentoimaan ulkonäköä ääneen. Se ei ole ihan normaalia, vaan kyllä silloin sen naisen on syytä katsoa peiliin ja miettiä omaa käyttäytymistään.
t. myös hoikka ja kaunis, joka ilmeisesti liikkuu fiksummassa seurassa kuin teikäläinen
Niinpä korvaan seksin herkuttelulla. Pitää mullakin olla elämässä jotain kivaa. Jos tietäisin, että laihduttamisen palkintona olisi seksiä, aloittaisin heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun päätettiin mennä naimisiin ja ostin halvalla hääpukuni, kun kerran se mitä halusin tuli vastaan.
Ja oli tietty liian pieni.
Kun oli niin kauan laihduttanut, siis tosi pientä, 05 kg - 1 kg kuussa, mutta koko ajan katsoin mitä laitan suuhuni ja kävelin, en omistanut matkakorttia koko tona aikana ja tälläistä pientä, kun oli häämatkan aika, sitä vaan söi ja söi ja herkutteli, kun ei tarvinnut enää välittää.
Kun tulin kotiin, tuskin hääpuku olis enää päälle mahtunut.
Sen jälkeen kiloja on tullut muutama per vuosi, 5 vuotta = 10 kg.
No, tokaa päivää nutrataan, kävin 31.12 ostamassa 2 viikon kuurin. Tarkoitus olis jouluna olla ennen häitä olevassa kuosissa.
sanon kuitenkin että masentuneena kun yksin istun illalla ja mietin että kituutanko tässä yksin suruissani ja murheissani vai otanko tuon suklaalevyn, mistä tulee parempi olo, niin ei ole vaikea valinta. Kyllä se suklaalevyn puolelle kallistuu. Ylikilot on siten vain ikävä sivuvaikutus siitä että hoidan psyykeni kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin hajosi minullakin 5 vuotta sitten, mutten ole lihonut kiloakaan tuosta, vaikken ikinä voi palata samoihin lajeihin. Kävelin vuoden kepeillä. Edelleen olen 165cm/53kg, joten en voi pitää polveakaan syypäänä, voi liikkua eri tavoin, esim. salilla voi käydä, ajaa kuntopyörää, vesijuoksu/jumppa
Joten mietipä uudelleen, onko se polven vika, jos lihoit?
Yhtä asiaa en ymmärrä Nimittäin väsymystä perusteluna liikunnan harrastamattomuudelle. Kun se liikunta nimenomaan LISÄÄ sitä jaksamista! Ymmärrän ja tiedän kokemuksesta, että valvotun yön tai öiden jälkeen ei välttämättä innosta lähteä salille huhkimaan tai lenkille, mutta kun on repinyt itsensä liikeelle, kunnon hikoilu antaa energiaa ja pään tuuletusta ihan eri tavalla kuin torkut kotisohvalla tai suklaan mussutus.
kuljetaan kuin jossain putkessa ja luullaan että koko maailma on niinkuin minä.
Ei ollut mullakaan mitään ongelmaa painon kanssa koskaan nuorempana, mutta kyllä se kilojen pois pitäminen on kovaa työtä neljänkympin hujakoilla ja sen jälkeen. Vaikka liikkuis, herkkuja ei oikein sais syödä, tai se näkyy aika nopsaan.
Pakko vastata tähän, että ilmeisesti ihmiset eivät ymmärrä mitä on TODELLINEN väsymys ja usean vuoden univelka... Kaksi lasta reilun vuoden ikäerolla teki mulle sen, että pari vuotta meni niin, etten nukkunut kuin pienissä pätkissä.
Pahimmillaan en ulos mennessä muistanut missä asuin tai en muistanut lapseni nimeä. Sain hillittömiä raivokohtaksia ja näin olemattomia. Siinä kohtaa on turha puhua liikunnan antamasta energiasta ja miettiä sitä, että yritänkö nukkua vai lähdenkö lenkille, jos saan tunnin vapaa-aikaa.
Mulla ei itellä raskausaikana paino noussut kuin +9 kg ja 8 kg jäi synnytyspöydälle. Siitä sitten imetyksen ja vauvanhoidon voimalla pelkästään paino on pudonnut kaikenkaikkiaan 5 kg jopa lähtöpainosta!
Normaali terveellinen ruokavalio vaikkakin herkuttelua on tullut harrastettua viimeaikoina yllättävän paljon - ei siltikään paino ole noussut. Kiva olo itsellään ja katsoinkin omaa yläasteikäistä terveyskorttianikin, että painan tällähetkellä vähemmän kuin vuonna -97! Ja eilenkin ostin uudet housut, enkä edes muista milloin olisin ostanu tätä kokoa olevat housut! Mukava olo itsellä, nyt kun vaan jatkossakin pitää huolta ruokailutottumuksista ja kun vauva (8kk) kasvaa vielä ja tulee arkirutiinit tutuiksi (myös isälle) niin voi jatkaa taas kuntoiluharrastuksia. :)
Se on vähän niin että kun ihan kaikki ei ole optimaalisesti, on vaikkapa työstressiä, valvomisstressiä vauvan takia tai muuten turhauttaa tai on perheongelmia tai mitä vaan, niin joillakin alkaa energia huveta silmissä ja silloin ei vain jaksa liikkua, ei saa aikaiseksi lähteä vaikkapa lenkille. Niinpä jää se liikunnan tuoma hyvä olo saamatta ja se haetaan sitten nopeilla hiilareilla elikkäs herkuilla. Kun oikein stressaa, väsyttää tai surettaa, niin nopea hyvän olon saaminen tuo hetkeksi voimia ja piristää, joten juuri silloin kkun liikunta on työläintä, tulee myös herkimmin ahamttua hyvää. joku toinen voi retkahtaa alkoholiin (tai tupakkaan) tai sitten jotkut onnelliset ovat niin koukussa liikuntaan etteivät lipsahda sohvaperunamoodiin vaan jatkavat liikkumista kaikissa tilanteissa saaden siitä hyvän fiiliksen, jolloin herkut jäävät kauppaan. Bonuksena vielä se että jos nopeisiin hiilareihin soruu usein, se muokkaa paitsi aivojen mielihyväkeskuksen toimintaa, niin myös metaboliaa ja soppa on silloin valmis, eli paluu terveellisyyteen ja hoikkuuteen kahta vaikeampaa. Tässä mielessä ap on oikeassa että paljon helpommalla pääsee jos saa heti painon ruotuun, mutta jollei satu olemaan ihminen joka saa itsekurista ja säntillisyydestä mielihyvää ja on joku elämäntilanne joka vie kaiken energian, niin ettei tule liikuttua, on asiaan viakea havahtua ajoissa käytännön tasolla vaikka puntarista näkeekiin että jahaa ja taas mennään.
Se ei tunnu hyvältä, mutta minusta laihduttaminen on tosi vaikeaa. Minusta on vaikeaa estää lihominen, on vaikeaa välttää herkuttelua, ja aloittaa liikuntaharrastukset uudelleen.
Voitko alkuperäinen käsittää, että kaikille ihmisille asiat, jotka sinusta ovat helppoja, eivät ole kaikille muille helppoja?
En ole aina ollut paksu. Olen harrastanut kilpaurheiluakin aikanaan, mutta nyt liikunnan aloittaminen kahden pienen lapsen kanssa on vaikeaa. Minusta on niin mukava olla koko perheenä yhdessä kun mies tulee kotiin, etten viitsi lähteä vaikka lenkille.