melba,
mistä osta huonekalut jos saan kysyä? Kerroit, että et ikeasta huoli niin onko joku muu hyvä paikka.
Kommentit (2)
Meillä sisustuksen linja ei ole kauhean selkeä muuten kuin että umpipuuta pitää olla. Lundiaa on monella tuhannella eurolla, koska se on niin muunneltavaa ja me vaihdellaan huoneita ja kenties asuntoakin. Juurikin mies lähti hakemaan meille lisää ovia niihin, että astmaisen perheessä ei olisi niin paljon pölyä kerääviä hyllyjä. Sitten meillä on Iskun umpipuisia koivuisia huonekaluja. Viime aikoina olen kuitenkin ehkä Lundian lisäksi eniten ostanut huonekaluja Fasaanista, jossa ne vanhat huonekalut on entisöity meidän itsemme näköiseksi. Esim. se puinen keittiösohva, joka näkyy blogissanikin on juuri sen henkistä, mistä tykkään, mutta nähdessämme se oli sellaisen vauvankakan värinen, huih.
Sohvista toinen on Skannon (näitä meillä ollut suvussa, käsittääkseni meidän 70-80-luvun taitteen Skannon sohva on edelleen exän perheessä täydessä käytssä) ja toinen ihan pian oikeaa antiikkia oleva sohva ja siihen kuuluu pieni pyöreä pöytä ja kaksi tuoliakin. Nämäkin on löytö Fasaanista, jonne olivat tulleet Ruotsin puolelta.
kommentoida. Tuntuu vain niin tylsille nuo ns. iskut ja askot ym tavis kaupat!