Lue keskustelun säännöt.
Mä en täysin ymmärrä tuota hoitoonviemisvastaisuutta.
30.12.2009 |
Meillä kolme lasta, esikoinen meni ihanalle pph:lle, kun oli 11kk. Hoitaja tykkäsi tosiaan sosiaalisesta ja touhukkaasta lapsesta, samoin hoitajan muu perhe ja isommat hoitolapset. Omani meni innoissaan hoitoon joka aamu. Odotin jo silloin toista lasta, mutta vaikean raskauden takia jouduin pitämään häntä hoidossa. Toisen synnyttyä jäi tietysti myös esikoinen kotiin.
Molemmat menivät sitten päiväkotiin, kun esikoinen oli 2,5v ja kuopus 1v2kk. Esikoinen oli todella innoissaan ja vaikka kuopus oli arka (eikä osannut kävellä), sopeutui hienosti, ehkä osittain isosiskon ansiosta. Mitään ongelmia ei toisellakaan ollut ennen eskaria, jossa oli sotilaallinen kuri, jonka vuoksi arka lapsi pelkäsi mennä sinne. Kun asia selvitettiin, tyttö tykkäsi käydä siellä.
Kuopus on selvästi nuorempi ja hän meni päiväkotiin, kun oli 1v3kk. Tykkäsi aina kovasti mennä, yhtä sijaishoitajaa vieroksui (oli tosi kovakourainen), mutta vakituisista hoitajista tykkäsi todella paljon. Nyt kaksi vuotta myöhemmin kuopus on kaikkein hoitajien ykkössuosikki ja jopa vieraille ihmisille puhuvat, kuinka erikoinen, fiksu ja ihana tuo kuopus on.
Meillä on pelkästään hyviä kokomuksia pientenkin hoitoonviemisestä. Toki tiedän, että hoitajia on vähän ja lapsia paljon yms. mutta omilla lapsillani on ollu hienoja hoitajia, jotka ovat omistautuneita hommaansa.
Ja itse olen mennyt töihin siksi, koska mun ala kehittyy niin nopeasti, että jos sen alan töitä haluan tehdä, en voi olla vuosia pois.
Kommentit (64)
Uskotko siihen? Miten olisi vanhempien alkoholismi, avioero, ruumillinen kuritus (joka tuolloin yleistä), lasten tunteiden väheksyntä (lapsilta ei paljon kyselty), lasten nujertaminen jotta tottelisivat..olisikohan joku näistä syypää?
Ja onko lapselle jotenkin parempi olla kotona sisarusten hoidossa kuin päiväkodissa, jossa he ovat sentään se mihin keskitytään? Tai isovanhempien hoidossa jaloissa pyörimässä?
yleinen argumentti on se, että meidän sukupolvikin vietiin hoitoon pieninä. Joo, varmasti vietiin isommassa mittakaavassa kuin ennen. Nyt sitten kansakunta vetää psyykenlääkkeitä ja viimeisin aiheesta kuulemani tieto oli se, että liian isot määrät nuoria ihmisiä jää mielenterveyseläkkeelle jo ennen kuin täyttävät 30 ikävuotta. Että näin. Sitten joku huutaa että mutta hei, eihän meidän isoäideillä ollut edes mitään äitiyslomaa. He veivät lapsensa hoitoon jo 3 kk ikäisinä! No juu. Ehkä näin oli. Ne muutamat jotka vei hoitoon. Käytännössä tilanne oli se, että suurin osa ihmisstä asui maalla ja suurin osa maalla asuvista asui talouksissa, joissa asui myös isovanhemmat, suvun "vanhojapiikoja" jne., eikä ketään viety hoitoon mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja psyykelääkkeitä vedetään siksi että vietiin hoitoon pienenä? Uskotko siihen? Miten olisi vanhempien alkoholismi, avioero, ruumillinen kuritus (joka tuolloin yleistä), lasten tunteiden väheksyntä (lapsilta ei paljon kyselty), lasten nujertaminen jotta tottelisivat..olisikohan joku näistä syypää?
- No jos nyt ajatellaan ihmisten yleistä kohtelua, niin kyllä aikaisemmilla sukupolvilla se on ollut kautta linjan rankempaa, jo ihan mitä tulee historiallisiin tapahtumiin. Rankempaa fyysistä kurittamista, latistamista, perheväkivallan sietämistä kasvojen menettämisen pelossa jne. Silti meidän sukupolvi on se joka masentuu eikä jaksa. Keskittyy etenemään elämässä tarhassa opittulla kyynärpäätaktiikalla.
Ja onko lapselle jotenkin parempi olla kotona sisarusten hoidossa kuin päiväkodissa, jossa he ovat sentään se mihin keskitytään? Tai isovanhempien hoidossa jaloissa pyörimässä?
- Mitä tohon voi muuta sanoa kuin heh heh heh. Miten tämä yhtäkkiä kääntyi sisarusten hoidoksi :DDD? Ja mitä vikaa on isovanhempien jaloissa pyörimisessä. Onko tarhassa hoitajien jaloissa ja helvetillisessä metelissä pyöriminen jotenkin jalostavampaa :)?
on hirveän suppea ajatusmaailma näiden viestien perusteella. Että kaikki tulevaisuuden ongelmat johtuisivat vain ja ainoastaan siitä ensimmäisestä kolmesta vuodesta. Olisikin elämä niin yksinkertaista. Mutta kun elämässä tulee vaikka mitä vaikeuksia.
Oikeastaan enemmänkin minua pelottaisi minkälaisia lapsia kasvaa näiden suppeiden äitien lapsista, joilla on kauhea tarve syyllistää ja päteä? Siirtyykö asenne lapsiin ja uusia suvaitsemattomia koulukiusareita kasvaa taas pilvin pimein.
ovat muotisairauksia. Ennen ne kätkettiin alkoholismiin ja nykyään niihin haetaan masennuslääkkeet ja sairauslomat. Koskaan ennen historiassa ei ole lapsiin keskitytty niin kuin nykyään. Se näkyy siinä että ei ole sisua, ei ole jaksamista, aina ollaan uhreja. Mikään ei ole oma syy. Hemmottelullakin on hintansa. Päivähoidosta huolimatta lapset ovat hemmoteltumpia kuin koskaan.
lapset tekivät töitä heti kun oppivat kävelemään. Juuri kuuntelin erästä maatilan vanhinta tytärtä, joka nykyään jo eläkeläinen..hän ei koskaan lapsena ehtinyt leikkiä, kun hoiti lukuisia pikkusisariaan ja teki navettatöitä. Olipahan mukavaa kun ei tarvinnut mennä päiväkotiin, niih.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja miksiköhän nykyään naiset sitten käyvät kouluja, kun ei töissäkään ei saa enää käydä. Pitää valita lapset TAI työ. Tai uhrata se työ mikäli lapsia tekee.
Taas ovat äänessä ne kateelliset kotiäidit, joilla ei kunnnon koulutusta. Pakkohan se on sitten yrittää syyllistää kun muut eivät jää kotiin lasten kanssa lepäilemään.
Tuosta kotona lepäilystä lasten kanssa... kyllä mulla ainakin on todella paljon leppoisampaa töissä kuin kotona kolmen riiviön kanssa. Ja kyllä minäkin olen sitä mieltä, että välillä täytyy ajatella sitä jo olemassaolevaa perhettä ,eikä vain omia vaaleanpunaisia vauvahaaveita, jos ne tarkoittaa sitä, että lasten hoitaminen asiallisesti ei onnistu. On turhaa itkeä, että kun meillä on 5 lasta, niin siksi pienin joutuu olemaan päiväkodissa 10h päivä 9kk iästä lähtien. Lapsilukukin on isolta osin oma valinta.
JA tuosta hoitoon viemisestä, meillä esikoinen joutui pph:lle ollessaan 9kk ikäinen. Meillä tilanne oli se, että isoäiti, jonka piti alkaa hoitamaan lasta sairastui syöpään. Ja jos olisin jäänyt siinä vaiheessa pois töistä, olisi kaksi muuta ihmistä myös menettänyt työnsä. Joten poika teki lyhyttä päivää pph:lla, ja silti se oli lapselle ihan älyttömän raskasta. Ja päälle vielä rutkasti sairastelua. Oma lapseni siis ei todellakaan jäänyt innoissaa pph:n luokse, vaikka siellä kyllä pystyi olemaankin nuo päivät. Mutta siinä vaiheessa kun menin häntä hakemaan, takertui aina minuun kuin pieni apina.
Nykynaiset voi käydä kouluja ja tehdä lapsia, mutta silloin pitää myös pystyä tekemään kompromisseja. Niitä kun on todella monenlaisia mahdollisuus tehdä. VOi
a) valita pienen lapsiluvun ja pienet ikäerot= esim. vain yksi 3-4v kotonaolo.
b) voi valita miehen, jonka kanssa jakaa oikeasti hoitovastuun ja mieskin voisi siis käyttää hoitovapaita.
c) voi sovitella työaikojaan yhdessä miehen kanssa tai tehdä lyhyempää päivää/viikkoa jotta lasten hoitopäivät olisivat mahdollisimman lyhyet.
Tosi usein mammat vaan haluaa ummistaa silmänsä kaikilta päivähoitoon liittyviltä ongelmilta, ja hokea sitä mantraa, että kun itse voi hyvin, niin lapsetkin voi. Vaikkei se niin olisikaan.
T: Korkeasti koulutettu työäiti, lapset kotihoidettu silti.
vaikka kertoi esikoisen menneen hoitoon 9 kk iässä.
Ja voin sanoa että kolmen lapsen kanssa työssäkäynti hoitorumbineen on raskasta. Väitän että kotiäiti pääsee helpommalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on koventunut. Firmoilla ei ole sosiaalista omaatuntoa ja kaikki vetää vain omaan pussiin, joka kaupan kassankin pitää kilpailla ja kilpailla ja kilpailla. Mikähän sen työelämän on tuollaiseksi muuttanut? Onko se muuttunut itsestään ja nyt meidän ihmisten on vaan pakko sopeutua siihen? Vai olisiko niin että sen ovat muuttaneet sellaiseksi IHMISET. Ne tarhoissa kasvatetut.
Sitten taas toisaalla kotiäidit eivät enää uskalla pitää lapsiaan eskariin asti kotona. Miksi? Koska heistä tulee liian KILTTEJÄ ja RAUHALLISIA. Sellaisia jotka eivät pysty PITÄMÄÄN PUOLIAAN ja jotka JÄÄVÄT JALKOHIN.
Hmmmmmmmmmmm....
Mutta kun on talolaina ja pelkää jäävänsä työelämässä syrjään ja lapsistakin voi tulla liian killttejä kotihoidossa, niin viedään lapset päiväkotiin, niinkuin muutkin äidit tekevät. Ja kaikilla sama huono omatunto....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kun on talolaina ja pelkää jäävänsä työelämässä syrjään ja lapsistakin voi tulla liian killttejä kotihoidossa, niin viedään lapset päiväkotiin, niinkuin muutkin äidit tekevät. Ja kaikilla sama huono omatunto....
Ja nyt totean että se oli hyvä päätös, tämä sopii perheellemme paremmin kuin lasten kotihoito (sitäkin tein 6 vuotta). En ole pullantuoksuinen äiti, en jaksa ulkoilla 3-4 tuntia päivässä säällä kuin säällä, askarrella/pelata päivittäin, kuljettaa kerhoihin/muskareihin/jumppiin joka päivä. Nyt asiat ovat paremmin kun lapset ovat hoidossa. Eivät kaikki ole täydellisiä kotiäitejä, jotka jaksavat heittäytyä lasten maailmaan 24/7.
Esimerkiksi varhaiskasvatuskerhoja ym
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma poikamme meni 2-vuotiaana hoitoon (7h/pvä), viikon-pari itkeskeli vähän aamuisin mutta siinä se olikin. Iltapäivällä selitti mitä kaikkea kivaa olivat tehneet jne. Varmasti riippuu myös päiväkodista, mutta olemme olleet tyytyväisiä omaamme (Herttoniemenrannassa ihan kaupungin peruspäiväkoti). Askartelevat joka viikko useamman kerran myös pienten ryhmässä, leipovat joskus jne. Ulos pääsee kahdesti päivässä, ruoka tulee omasta keittiöstä ja on kasvispainotteista. Hoitajat kivoja, lelut ym. ajan tasalla ja ympäristö turvallinen.
Harmittaa kun täälläkin vaan haukutaan päiväkoteja ja vuodatetaan sydänveriä 1-2-vuotiaiden puolesta, joiden "paha äiti" ei voi olla syystä tai toisesta kotona heidän kanssaan. Sanotaan että kotona saa tarpeeksi virikkeitä, mikä varmasti pitääkin paikkansa, mutta kukaan ei ota useinkaan puheeksi esim. lapsen kehityksen nopeutumista päiväkodissa. Meillä tuo 2-vuotias ei juuri puhunut eikä tehnyt oma-aloitteisesti paljoakaan kun aloitti päivähoidon ja ihan viikoissa alkoi juttelemaan todella paljon, osasi syödä hienosti haarukalla, pukea "vaikeatkin" vaatteet päälleen jne. Hoitajat kannustivat tekemään itse kaiken mahdollisen, siitä olen kiitollinen.
Suomessa on erikoinen tämä sosiaalinen kulttuuri. Pitäisi olla hiljaa ja nysvätä omissa oloissaan, liikaa ei saisi edes kyläillä pienten lasten kanssa- sitten ihmetellään kun meillä on koulukiusaamista, pahoinvoivia nuoria jne. En väitä että kotonahoidetut lapset olisivat mitenkään ongelman ydin, mutta ehkäpä osa ongelmaa löytyy samasta asenteesta, joka pitää äidit halveksimassa niitä, jotka eivät lapsiaan hoida itse? Päivät kökötetään kotona, korkeintaan hiekkalaatikolla käydään (sekin mieluten omassa pihassa), haukutaan naapurin lapsen vaatteita/käytöstapoja itsekseen mumisten. Kohokohta viikossa on käynti läheisessä Prismassa, sitten taas kökötetään kotona. Sairasta.
Hullun hommaa kouluttautua hyvin ja jäädä sitten kökkimään kotiin vuosikausiksi. Jos saa kolme lasta niin kuin minä, siitä tulee jo kolme kotivuotta, jos olisin ollut 3 vuotta kotona per lapsi, siitä olisi kertynyt kuuden vuoden himaputki. Älytöntä!
Mutta kun on talolaina ja pelkää jäävänsä työelämässä syrjään ja lapsistakin voi tulla liian killttejä kotihoidossa, niin viedään lapset päiväkotiin, niinkuin muutkin äidit tekevät. Ja kaikilla sama huono omatunto....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kaksi vuotta myöhemmin kuopus on kaikkein hoitajien ykkössuosikki ja jopa vieraille ihmisille puhuvat, kuinka erikoinen, fiksu ja ihana tuo kuopus on.
kiva sinun tytöllesi? Mites ne muut lapset, jotka eivät ole hoitajien suosikkeja, joita ei niin viitsitä huomoida, kun eivät ole kovin fiksuja tai erikoisia? Varmaan niiltä sitten löytyy joku ykkösinhokkikin.
kun viedään alle vuosikkaat 9-10 h päiviksi 12-14 lapsen ryhmiin joissa normin mukaan kolme hoitajaa paikalla...
nyt kun on jo tietoa varhaisen vuorovaikutuksen kehittymisestä, alkaa se taatusti vähitellen vaikuttaa hoitotapoihin.
Samalla tavalla kuin mekin taivastelemme menneiden aikojen tapoja lasten kasvatuksessa, naisten oikeuksissa jne
Luin ekalta sivulta tuon kirjoituksen, jossa pohdittiin "outoa hymyä". Kyseessä voi hyvinkin olla lapsen feikkihymy, joka johtuu siitä että lapsi kokee ettei saa olla taakaksi. Tämä taas johtuu hyvin usein siitä, että lapsen omat vanhemmat ovat joko hylänneet lapsen useasti tai sitten vaan altistaneet tämän traumatisoiville kokemuksille; pieni mieli ei pysty käsittelemään esim. lapseen itseensä kohditettua väkivaltaa ollenkaan, puhumattakaan siitä jos näkee vaikkapa isän kuristamassa äitiä viikottain...
Usein hoitopaikka on pelastusrengas tuollaisille lapsille, itsekin muistan rakastaneeni kerhoa sekä eskaria. Niissä oli ns. normaaleja lapsia normaaleista perheistä (joilla oli kunnon eväät...muistan varmaan ikuisesti kuinka muilla oli esim. ruisleipää ja minulla ehkä pala kurkkua), sai jotain otetta tavalliseenkin elämään. Hyvällä alueella asuvalla, arvostetulla perheellä oli todella korkea kynnys avun hakemiseen 80-luvulla, mutta luojan kiitos kerhotäti uskalsi "sekaantua" ja siitä se sitten alkoi...
Rajatila ei puhkea mistään hoitoonviemisestä, ei edes 9-tuntisista hoitopäivistä. Taustalla on hyvin pahoja ongelmia kiintymissuhteen kanssa, usein alle 3-vuotiaalla on mielisairas äiti eikä toista huoltajaa yhtä "vahvana" paikalla. Vaikka toinen vanhemmista olisi sairas, se ei tarkoita että lapsikin sairastuu- jos terve vanhempi ottaa päävastuun lapsesta. Oma äitini oli skitsofreenikko, joka ei syönyt lääkkeitään ja isäni aina töissä. Altistuin niin kännissä olevalle äidille, ruoanpuutteelle kuin suoranaiselle heitteillejätöllekin...kymmeniä kertoja. Koska äitini ei sietänyt yhtään kiukuttelua, uhmaikäni jäi ns. kesken ja sitä kautta myös persoonan kehitys. Tänäkin päivänä olen aikuisen ruumiissa oleva "teini", kapinoin ja kiukuttelen näkymätöntä vastustajaa vastaan.
Anteeksi että tuli pitkä sepustus.
sekö ei ollut yhtään barbaaria?
Kyllähän nykyään lapset hoidetaan hyvin verrattuna vanhoihin aikoihin. Tai tarkennetaan sen verran että koskaan eivät äidit ole saaneet viettää aikaa vain lasten kanssa niin paljon kuin nykyisin. Kumma kyllä, lasten pahoinvointi näyttää siitä vaan lisääntyvän.
kun viedään alle vuosikkaat 9-10 h päiviksi 12-14 lapsen ryhmiin joissa normin mukaan kolme hoitajaa paikalla...
nyt kun on jo tietoa varhaisen vuorovaikutuksen kehittymisestä, alkaa se taatusti vähitellen vaikuttaa hoitotapoihin.
Samalla tavalla kuin mekin taivastelemme menneiden aikojen tapoja lasten kasvatuksessa, naisten oikeuksissa jne
kun lapsi jäi itkien semmoiseen "kehään" ja siellä oli poishaettassakin.
Sittenmmin lapsi alkoholisoitui.
Mä en edelleenkään ymmärrä tuota asetelmaa, että kotiäideillä on niin kauhea tarve haukkua työäitejä.
Mun mielestäkin pienelle lapselle paras paikka on koti, mutta kaikilla se ei onnistu syystä tai toisesta. Ja kyllä nykyään on paljon niitäkin äitejä, joiden olisi parempi laittaa lapset hoitoon. Olisi lapselle parempi niin, kuin "pakko olla kotona"-äidin kanssa, jolla on pinna kireällä.
Minä ihmettelen yleisesti asennetta, että lasten elämä on pilalla, kun hoitoon joutuu. Eiköhän se lasten elämä mene pilalle ihan jostain muusta. Ja yritin vain kertoa, että kyllä lapset voivat jopa viihtyä hoidossa, kun on hyvät ja motivoituneet hoitajat.
Meillä ei tarhapäivän jälkeen kuskata lapsia kauppaan, harrastuksiin, kylään tms. vaan rauhoitetaan illat perheelle. Toki isommat lapset saavat olla kavereidensa kanssa. Ja lapsillamme on myös säännöllinen rytmi elämässään.
Meillä on varmasti paremmat kotiolot lapsillakin kuin monella fanaattisella kotiäidillä, mutta en voi toki tuomita lapsiaan kotona hoitavia vanhempia. Ja kyllä monesti isommat ongelmat lapsille tulee siitä, ettei anneta nukkua riittävästi ja rauhassa.
miten tiettyjen juttujen aiheuttamat ongelmat näkyy viiveellä. Siitä miten joku 2-vuotias pärjää samana toistuvassa arjessaan ei voi vetää lopullisia johtopäätöksiä siitä, miten hän pärjää kaksikymmentävuotiaana. Tyyliin vein Nico-Petterin hoitoon 9 kk ikäisenä ja nyt hän on kaikkien ihailema 2-vuotias!