Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Haluaisin etta onnistuisin imetyksessa edes talla kertaa, neuvoja????!!!!

Vierailija
27.12.2009 |

Vauva syntyy helmikuussa ja on kolmas lapseni. Olen yrittanyt imetysta molempien lasteni kanssa ja kummankin kohdalla ei onnistunut taysimetys, koskaan. Se oli pettymys koska olisin halunnut lasteni saavan nauttia aidinmaidosta mahdollisimman pitkaan.



Esikoisen syntyessa olin nukutuksessa ja kun minut tuotiin vauvan luo olivat katilot jo syottaneet hanelle luovutettua aidinmaitoa ja nukkui tuti suussa. Imetys onnistui joten kuten rintakumien avulla ja vauva oli tosi karsimaton syoja, olisi pitanyt saada ruokaa ja heti! ;o) Tuttelit tuli siis kehiin melkeinpa heti kotiuduttuamme mutta osittaisimetin noin 4kk ikaan asti, mutta siis lopulta tuttelit voittivat oman maidontuotannon kokonaan.



Toisen lapsen syntyessa imetys onnistui paremmin, vauva malttoi imea rintaa ja olin alusta asti ok kunnossakin. Pikkuhiljaa kuitenkin korvikkeet tulivat imetyksen rinnalle ja kun jouduin menemaan toihin vauvan ollessa noin 4,5kk ikainen tyrehtyi maidon tulo nopeasti.



Nyt taman kolmosen kanssa toivon etta imetys onnistuisi paremmin ja aitiyslomakin kestaa "ruhtinaalliset" 8kk vauvan syntymasta, joten toiveet ovat korkealla, mutta silti pelkaan epaonnistuvani...



Viela pitaa mainita tuo mies. Han on joka kerran se joka panikoi ettei vauva saa tarpeeksi maitoa ja melkein pakottaa antamaan korviketta koska jos vauva kerta imetyksen jalkeen viela itkee tai itkee "liian" paljon silla taytyy olla nalka eika silloin mun maitoni millaan voi hanen mielestaan riittaa!



Kaikki neuvot ja vinkit imetykseen liittyen otetaan vastaan! Kiitos!

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano sille miehelle että pää kiinni ja jatka imetystä vaikka sitten läpi yön. Vauva tilaa itselleen lisää, jos näyttää että jää vähäiseksi seuraavien päivien satsi. :) Ja minkään aikataulun mukaanhan ei voi imettää. Eli tällaista "imetyksen jälkeen vauva jää itkemään" ei periaatteessa voi olla olemassakaan, sillä imetys jatkuu niin pitkään kuin vauva nukahtaa tai vaikuttaa muuten tyytyväiseltä. Hyviä mussutteluhetkiä!

Vierailija
2/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähdet siitä ajatuksesta, että vauva ei tarvitse tissiesi lisäksi muuta. Se EI kuole nälkään ilman korviketta.

Annat imeä niin kauan kuin on tyytyväinen. Jos alussa maitoa ei vielä tule kovin paljon, annat imeä vähän väliä, aina molemmista.

Opit pian, että tarjonta kasvaa kysynnän mukaiseksi.



Ja ehkä tärkeintä on vahva luottamus siihen, että maitoa tosiaan tulee tarpeeksi. Jos jonain päivänä tuntuukin niukalta ja vauva haluaisi syödä koko ajan, muutamassa päivässä tilanne tasaantuu ja maitoa alkaa tulla runsaammin. Noita "lisätilauskausia" eli tiheän imun kausia tulee aina silloin tällöin, ja silloin annat syödä niin paljon ja usein kuin haluaa, jolloin rinnat saavat viestin tuottaa lisää maitoa.



Otat asian rennosti, etkä osta mitään korvikkeita. Pärjäätte kyllä ihan varmasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

älä stressaa, stressi vaikuttaa maidontuotantoon. maitosi riittää varmasti, jos vain imetät ja luotat siihen, että se riittää.

Toiseksi juo paljon (tärkeää!), nuku paljon, muista syödä hyvin. Jos unohdat huoltaa itseäsi, se on pois sinulta, ei vauvalta, vauva ottaa kyllä tarvitsemansa vitamiinit ym. tarveaineet maidon kautta, mutta se on sitten pois sinulta.

Kolmanneksi, älä anna sitä korviketta. Se on nimensä mukaisesti korviketta, ei vastiketta! Lehmän maito on tarkoitettu ensisijaisesti vasikoille, ihmisenmaito ihmisvauvoille.

Nauti hetkistä vauvan kanssa, harrasta vauvan kanssa "pesimistä"= nukkukaa yläosattomissa saman peiton alla, vaikuttaa maidonnousuun ja opit samalla vauvan syömisrytmin ja tavat. Muutenkin kehoitan nukkumaan vauva vieressä jos vain osaat siinä nukkua. Itsellä maito nousi toisen lapsen kanssa paljon nopeammin, kun vauva nukkui koko ajan vieressä. Lykkyä tykö!

Vierailija
4/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rennosti vaan ja luota itseesi:)

Vierailija
5/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap

Vierailija
6/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

luota itseesi ja kuuntele äidinvaistoasi! alun tiivis pesiminen ihokontaktissa on tärkeää. pyri tosiaan rentoutumaan ja ajattele imetystä vain kerrasta toiseen, hetkestä toiseen, turha ottaa paniikkia ja ajatella liian pitkälle eteenpäin.



Mulle sanoi eräs kätilö esikoisen aikana että imetys on kuin tanssimaan opettelua. Aluksi vaikeaa ja vaatii paljon harjoitusta mutta onnistuu lopulta ja tekee molempien osapuolien olon mukavaksi ja tyytyväiseksi. näin se on !



luota siihen, että ellei mitään rakenteellista vikaa ole vauvan suussa esim. niin vauva kyllä vaistomaisesti hakee rintaa ja syö niin runsaasti kuin kerralla tarvitsee ja niin usein kuin tarve. alussa imemiset ovat tiheitä sillä vauva "tilaa" maitoa eli kiihdyttää maidontuotantoa. tästä syystä monet luulevat että maito "loppuu"



n. 6 viikon ja 3 kk:n iässä on liäsksi hyvin tiheän imun kaudet.



oletko hakenut tietoa netistä muuten?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletko hakenut tietoa netistä muuten?

Olen ollut imetyssivuilla edellisilla kerroilla mutta aina jotenkin tipuin karryilta...

ap

Vierailija
8/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla vasta toinen lapsi (2kk) joten en ole expertti. Esikoistani kuitenkin täysimetin n.7kk ikään ja osittaisimetin 1v2kk ikäiseksi (nyt hän on reipas 6-vuotias). Tämä pikkuinen on myös täysimetetty.

Luulen että maitoa on riittänyt hyvin kun aina ensisijaisesti kitinään tarjoan tissiä. Vaikka mummit tai kaverit sanovat että "se nyt vain itkee, kokeile tuttia" tai "joskus vauvat vain itkevät, se pitää hyssytellä uneen" niin tarjoan tissiä. Tuloksena on olleet tyytyväiset vauvat ja pulleat posket.

Harrastan kilpaurheilua ja olen menestynyt sillä että neuvot kuuntelen niiltä jotka onnistuvat. Nämä "antaa sen vauvan itkeä"-tyypit eivä yksikään ole onnitunut imetyksessä vaan joutuneet antaa korviketta "kun sitä maitoa ei rittänyt" Ahaa....ei kai sitä riitä jos väliin antaa jotain muuta.



Minulla tuntui ensimmäinen viikko hankalalta uuden vauvan kanssa jakätilöt melkein pakottivat antamaan korviketta. Luin imetystukilistaa http://imetystukilista.net/sivut/index.php ja sain taas uutta uskoa.



Tein "switch-feeding" tekniikkaa: rintaa vaihdellaan heti kun vauvan imeminen ja nieleminen hieman rauhoittuu, röyhtäytetään välillä, ja jatketaan toisesta rinnasta jne. Siis vain noin kolme-viisi-minuuttia yhdestä rinnasta kerrallaan. Tämän pitäisi auttaa kermaisemman takamaidon herumiseen, rintaa vaihdettaessa virkistyy herumisrefleksi. Vaihtelu pitää myös uneliaan syömärin hereillä. Röyhtäyttäminen jokaisen vaihdon välillä on tärkeätä, vatsaan mahtuu silloin enemmän maitoa...

(imetystukilistan sivuilta kopioitu)



Nyt maitoa tulee taas tarpeeksi ja kaveritkin ihmettelevät kun niiltä "joiltakin vaan tulee sitä maitoa??"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin sanoisin, että itkuihin tarjoat rintaa. Ja on ihan normaalia, että vastasyntynyt roikkuu "koko ajan" rinnalla. Kyse ei ole siitä että maito ei riittäisi.



Usein vauvat asuvat rinnalla toisena yönään. Ensimmäisen vuorokauden lepäävät rankan synnytyksen jälkeen ja sitten alkavat tilaamaan maitoa. Anna siis vauvan olla siinä niin paljon kun haluaa.



Ja muista myöhemminkin, että vauvalla voi olla itkuja ja tissiraivareita ja vaikka mitä, mutta kyseessä ei ole maidon riittämättömyys. Eli silloinkin luotat vaan itseesi. Ja imetystukilistalta löytyy kaikkiin ongelmiin vinkkejä.



Älä anna miehen tai muiden kylvää epäilyksen siemeniä mieleesi. Maito riittää kyllä. Näkisit jos vauva kuivuisi eli aukile menisi ihan kuopalle, samoin silmät ja vaipat ei täyttyisi pissasta.



Eli tärkeää, että luotat itseesi! Ja juo paljon itse!

Toivottavasti onnistut!

Vierailija
10/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja aikaa, lähellä oloa paljon paljon paljon.



Ekan kerran olin teatterissa (vauva 4kk), tunsin kuinka rinnat täytty (imetyksestä puoli tuntia, sain kuulla, että vauva oli juuri tuolloin itkenyt kovasti. Rintani siis tunsivat vauvan itkun, vaikka se tapahtui 5 km päässä) :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otsikossa tulikin jo paras neuvo. Varsinkin iltaisin vastasyntynyt kaipaa paljon syliä ja rintaa todella usein, jopa 15min-tunnin välein. Välit pitenevät, kun vauva kasvaa.

Vierailija
12/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

-huolehdi että kotiudutte vauvan kanssa laitokselta niin että imets sujuu

- älä anna vauvalle tuttia kun vasta sitten kun imuote on hallussa

- iltaimetykset ovat tärkeitä, silloin vauva saa rasvaista takamaitoa ja yöuni paranee, joskus istuin jopa 2h putkeen imettämässä vauvaa. Mies hoitakoon kotityöt ja muiden lasten hoitamisen sillä aikaa.

- hanki rintapumppu. Sillä voit pumpata maitoa esim päikkäreiden aikaan varastoon esim yötä varten jos et millään jaksa imettää silloin, annat sitten omaa maitoa pullosta. Tai vaihtoehtoisesti pakastat myöhempää käyttöä varten.

- sanot miehelles että parempi alkaa tukemaan sinua imetyksessä tai hän saa hoitaa pullolla yösyötöt ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

on kans mies, joka ois tarjonnu aina vaan korviketta vauvalle, jos en olis ottanut etukäteen selvää näistä imetys- ja maidontuloasioista. Kannattaa siis tosiaankin paneutua siihen FAKTAtietoon. Etsi netin lisäksi vaikka ihan kirjoja, mutta muista lukea kaikki tieto kriittisesti.



Mun miehelle kerroin, että naiset, joiden mies kannustaa imetyksessä, onnistuvat siina useammin kuin ne, joiden mies ei kannusta. Mulla oli prosentuaalista tutkimustietoa asiasta mutta en tietenkään muista mistä se löytyy. Lisäksi selitin miehelle maidonmuodostumisen faktoja ja sen miten vauva tilaa sitä lisää. Kyllä mies ymmärtää kysynnän ja tarjonnan lain ym.



Lisäksi miehelle, ja muillekin (mm. anopille) karjaisin KOVAA jos mun imettäessä kommentoitiin tyyliin "saakohan se nyt tarpeeksi" tms. Kerroin taas faktat mistä tietää että vauva saa tarpeeksi; pissavaippojen määrä ja painon nousu. Kakkaus myös. Ja VAADIN tukea tai sitten ei tarvii kytätä mun imetystä.

Vierailija
14/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella hyviä neuvoja on tullut paljon, mutta vielä yksi huomio on pakko laittaa. Vauva voi alussa syödä järjettömän suuren osan vuorokaudesta. Itse imettelin vauvan tokana yönä kymmenen tuntia putkeen sairaalassa. Maito ei siis ollut vielä noussut, mutta esimaitoa ilmeisesti tuli ja ainakin tilauksen teko piti vauvan työn touhussa. Jossain vaiheessa kysyin hoitajilta että mitä ihmettä teen imuttajan kanssa, mutta kehottivat vaan jatkamaan.



Imetys sujui tosi hyvin, imetän vieläkin iltaisin yli vuoden ikäistä lasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
27.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on, lueskele sitä huolella. Siitä löytyy myös mielestäni vastaus ongelmaan kuin ongelmaan.



Itse koin esikoisen kanssa suuriakin imetysongelmia alkuaikoina, ja naureskelin ärsyyntyneenä Rinnalla-oppaan jutuille. Ennen pitkää kuitenkin tajusin, että siinä on opas paikallaan, ja lopulta se oli minulle kuin imetysajan Raamattu. Erinomaista, käytännönläheistä tietoa.



Muuten, varaa jo sairaalakassiin Lansinoh-voidetta. Sitä voi laittaa rintoihin jo ennen imetystä, jolloin se suojaa herkkää ihoa siltä rasitukselta, mitä imetyksen aloitus tuo.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi neljä