Rumat lapset.

sinä joka asut vuokra-asunnossa.AV-mammat ne täällä kirjoittelee taas,ne luulee että rikkaus ja kauneus kulkee käsi kädessä,itse eivät varmaan häävejä..

Minun lapseni, MINÄ ja mieheni ja molempien suku ovat maailman kauneimpia. Kaikki muut tässä maassa ja maailmassa ovat rumia! Tässä tilanteessa on vaikea elää, mutta terapiassa käydään (ruma terapeutti vaikka kaksi tutkintoa).

Elämä on ihanan subjektiivista vai oliko se objektiivista vai mitä se nyt olikaan. Kumman kaa, ruman vai kauniin? Kumman teet ruman vai kauniin laosen?

Ps. teidän kaikkien lapset on tosi rumia :)

te ootte sairaita

ehkä myöskin rumia

hankkikaa elämä

Esim pikkuvauva voi näyttää ihan vanhalta mieheltä.

Mut niinhän aikuisetkin on eri näköisiä...

Tiedän kaksi tyttöä jotka oli minusta rumia lapsia, nyt molemmat todella hyvän näköisiä murkkuja.

kaikki ei ole kauniita, mutta eiköhän tärkeämpää kuitenkin ole se millaisia ihmisiä he ovat? Meidän pojan paras kaveri ei todellakaan ole mikään söpönöpö, ja jos isäänsä tulee isonakin niin ei miksikään Brad Pittiksi muutukaan, mutta parempaa kaveria ja hauskempaa tyyppiä en tiedä. Ja ikää hepulla on vasta 8v!

ihan kuin jotkun aikuisetkin. Omakin oli mielestäni yhteen aikana vauvana tosi ruma, hirveä vauva-akne ja kun silmät ei olleet vielä hallinnassa niin katsoivat minne sattuu. Asettui kyllä siitä, nykyisin on ihan tavallisen söpö.

Ollaan kanssa suvun kanssa keskusteltu samasta aiheesta, onko lapsi oman äidin mielestä aina kaunis vaikka muiden mielestä näyttäis apinalta.

Yhden ikein apinan näköisen lapsen olen nähnyt joista ihmiset aina käytti kiertoilmaisua "veikeä, vekkulin näköinen, jännä, hassu, vinkeä"... mutta ei koskaan söpö, suloinen, nätti, soma.

Omistani eka oli söpö mutta toka oli sellainen mistä tama ajatus lähti. Ei selkeästi söpö, mutta vuoden iässä sitten kuorutuikin oikeaksi hurmuriksi. Kauneus on varmasti katsojan silmissä, eikä kaikki pullaposket suinkaan ole söpöjä vaikka suloisia varmasti on kaikki.

kauniilla vanhemilla on kauniita lapsia, ovat nuo lapset edelleen kauniita aikusinakin. Luusto, hiusten ja silmien väri jne. ei muutu enää varhaislapsuuden jälkeen (toki sitten voi tulla iho-ongelmia jne. mutta ne ovat pienempiä juttuja kuitenkin).

Lapsista ei voi tehdä päätelmiä siitä millanen on aikuisena Tiedän kaksi tyttöä jotka oli minusta rumia lapsia, nyt molemmat todella hyvän näköisiä murkkuja.

Mä ihan mielenkiinnosta tarkastelen välillä lapsiani mahd. objektiivisesti (harrastan piirtämistä ja siksi tarkastelen piirteitä). Yksi lapsista, poika, on hassunnäköinen, toisinaan kivannäköinen ei kyllä ns. hyvännäköinen.



Keskimmäinen, tyttö, on hymyillessään todella nätti, mutta muutoin noh. melkeinpä ruma.



Pienin on sellainen siro perussöpö, jota kaikki ihastelevat kaupassa yms.yms.



Tietenkään en havaintojani lapsille kerro ja enkä käytä mitään ulkonäkösanoja, että onpa joku kaunis muista ihmisistä tms. lasten kuullen, kun ovat vielä pieniä. Kun eihän se ulkonäkö sais olla niin tärkeä asia, mutta kyllähän se on. Kukapa ei haluaisi olla ns. kaunis ja ihailtu. Kyllä mä haluaisin olla.

Tietenkään en havaintojani lapsille kerro ja enkä käytä mitään ulkonäkösanoja, että onpa joku kaunis muista ihmisistä tms. lasten kuullen, kun ovat vielä pieniä. Kun eihän se ulkonäkö sais olla niin tärkeä asia, mutta kyllähän se on. Kukapa ei haluaisi olla ns. kaunis ja ihailtu. Kyllä mä haluaisin olla.

Olen pitänyt itseäni aina rumana, todella kamalannäköisenä. Vasta aikuisena olen kuullut olevani muiden mielestä kaunis tai ainakin hauskannäköinen. Silti näen itseni rumana. Miksi? Koskaan, ikinä, eivät vanhempani ole minua kauniiksi sanoneet tai ihailleet mitään ulkonäössäni, joten olen vetänyt sellaisen johtopäätöksen olevani ruma. Se, että vanhempi pitää lastaan maailman ihanimpana ja kertoo sen hänelle (ei liioitellen) on tärkeää.

Minä sanon reilusti ihmisiä kauniiksi lasten kuullen. Kaikkia ihmisiä. Koska kaikissa on jotain kaunista. Jos lapseni joskus pienenä sanoi minulle (ei kovaan ääneen) "katso miten pullea maha tuolla naisella", vastasin hänelle "niin on. ihanan pyöreä. minusta hänellä oli todella kaunis tukka". Yritän siis painottaa näkemään kaikissa jotain kaunista.

Miksi ulkonäkö pitäisi ohittaa kokonaan? Näin ei tosimaailmassa kuitenkaan tehdä vaan ihmisiä kohdellaan ulkonäkönsä perusteella eri tavalla, valitettavasti. Minusta tärkein on opettaa kunnioitusta ja kauniiden piirteiden näkemistä jokaisessa.

Tietenkin sanon lapsille, jokaiselle, että on maailman ihanin ymsyms. En jaksanut ihan romaania tänne kirjoittaa, mutta tarkoitin, etten koe tärkeäksi sanoa, että on ihana, koska on ulkonäöltään kaunis??



Toisaalta nyt mietin, että pitäisikö sanoa vaan kivannäköiseksi myös. En ole vielä huomannut, että lapsi kaipaisi sellaista, mutta varmaan meidän tytöt pian haluavat sellaista kuulla. Hyvä pointti 29, mä vähän heräsin tähän asiaan nyt.



Itse jäin lapsena erittäin kauniiksi ja söpöksi ihaillun siskon varjoon ja koin itseni aina rumaksi, kunnes aikusena aloin saada paljonkin ihailevia kommentteja enkä vieläkään ole varma miltä näytän.

Nyt pitääkin tosissaan miettiä miten omat lapset kasvatan, ettei tule traumoja :/

Tietysti säälittäisi, jos jotain lasta haukuttaisiin rumaksi.

Sairasta ja säälittävää aikuiselta ihmiseltä vertailla lapsia ulkonäön perusteella, luokitella ketään ylipäätään rumaksi.



Olen raskaana ja tärkeintä minulle on että hän syntyisi vain terveenä. Yksi ja sama onko hänellä pitkät ripset, isot silmät, sirot ja täydelliset nukenkasvot..ym.. Ulkönäkö on täysin toisarvoista sen rinnalla että lapsesta kasvaa onnellinen ja itsevarma ihminen joka arvostaa itseään ja muita sellaisena kuin on.



Säälin niitä ihmisiä ketkä pinnallisuudellaan ja typeryydellään tekevät itsestään niitä ketkä tässä oikeasti ovat rumia. Hyvät jatkot :)

En sääli vanhempia, joiden lapsi ei yhtä nätti. Toki lapsi voi olla jotenkin groteskin näköinen, mutta siitä ei voi varmuudela päätellä, etteikö ulkonäkö kohentuisi iän myötä. JA joskus taas sievästä lapsesta voi tulla ruma aikuinen. Esim. jos lihoo satakiloisex tankix.

Ventovierasta osaan arvioida ulkonäön mukaan. Ja töö ihan rehellisesti. Kukin läheisistä on toki omalla tavallaan ihana ja ärsyttävä, mutta ulkonäköä en osaa enää tutustumisen jälkeen juurio arvioida. Ja omat lapset on kauniita omissa silmissä, joskus mietin kyllä, miltä toisten silmissä näyttävät. Söpöiksi kehutaan ja hurmaaviksi. Tärkeintä on, että heistä pidetään ja heillä on hyvät eväät elämään.

Nyt jo 10-vuotias, mutta ei vieläkää nätti. Vauvasta saakka on ollut ruma. Pieni pää ja lähellä olevat pienet silmät, hörökorvat ja ohuet hiukset.



Kiva tyttö, mutta oikeesti säälittää sen ulkonäkö. En ole ainoa kaveripiirissä joka on huomannut saman, joskus ollaan juteltu siitä.



Hassua että tytöllä on pikkuveli joka on sitten taas tosi nätti, tosin isä on kyllä eri, johtunee varmaan siitä?

no kyllä voi eli oma typsyni oli ainakin heti syntyessään ihan apinan näköinen. No eihän se nyt ruma ollut, mutta ei sitä ihan kyllä prinsessaksikaan voinut sanoa. Nykyään 3v typsyä sanotaan monesti söpön näköiseksi ja onhan se sitä, tosin luonne onkin sitten aivan toista.Mitä nyt sil kauneudella sitten tarkoitetaan? Missejä sanotaan kauniiksi ni missä iässä te sitten alatte luokittelelemaan lapsia kauniiksi niin huom.tyttöjä kauniiksi ja poikia komeaksi?!

Mä lähinnä ajattelen että on vähän alemmasta sosiaaliluokasta. Ei tietty välttämättä pidä paikkaansa, mutta tulee ensimmäisenä mieleen. Meidän lasten päiväkoti on ns hyvällä alueella ja niistä lapsista joilla ei ole niin hienostuneet piirteet, ajattelee että tulevat varmaan viereisestä kerrostalolähiöstä.

ja sehän niitä rikkahia harmittaa kun köyhän lapsi on kaunis

Rumia lapsia on todella paljon, säälin heitä ja heidän vanhempiaan. Miten heillä voi olla hyvä elämä edessä, jos jo lähtöviivoilla on muita huonommassa asemassa?