Rumat lapset.

samaa. Meidän lapset kun saa aina joka paikassa huomiota, miten söpöjä ovat, miten ihanat silmät ja pitkät silmäripset. Mutta en ole kuullut kaverin lapsien saavan kehuja. Ovatko lapset aina omien vanhempien mielestä kauniita?

Eli en sääli niitä kenellä on rumia lapsia, miksi säälisin?

Meillä keskimmäinen on malliainesta, esikoinen vaatimattomamman näköinen, mutta hän on taas sosiaalisesti todella taitava ja hyvä koulussa.



Kuopus on niin nuori, ettei hänestä voi vielä tehdä raporttia, mutta ulkonäöltään on noiden kahden välistä. Osaa kyllä hurmata sekä aikuiset että lapset.

Kauneus on katsojan silmässä.



Vaikka lapsella olisi kuinka pitkät silmäripset ja pyöreät silmät, ei hän ole kaikkien mielestä mitenkään erityisen kaunis tai suloinen. Ehkä pitkäripsinen tai suurisilmäinen, muttei välttämättä suloinen tai erityisen ihanan ja miellyttävän näköinen.



Ts. eri ihmisiä miellyttävät erilaiset piirteet ja erinäköiset ihmiset. Ei ole olemassa ihmisiä, varsinkaan lapsia, jotka olisivat kiistatta rumia. Aina jotakuta miellyttää. On kyllä teoreettinen kauneusihanteen prototyyppi, mutta tosiasiassa ihmiset pitävät erilaisia piirteitä viehättävinä.

yleensä rumuus näkyy siinä 5 veestä eteenpäin. Ei niiden vanhempien, vaan ihan itsensä takia. :(

Mutta sellainen "erikoisen näköinen" ja "tomeran näköinen" ja "terveen punakka" oli meidän tyttäremme aluksi sekä omasta että muiden mielestä. Kukaan ei koskaan ekojen vuosien aikana kehunut tyttö kauniiksi tai söpöksi, eikä hän kieltämättä sellainen ollutkaan. Koin huonoa omaatuntoakin siitä että minun silmissäni tyttö ei ollut kaunis, kuten vanhempien pitäisi tuntea. Isosisko nimittäin oli heti synnyttyään maailman kaunein lapsi (mielestäni).



Onneksi tyttö muuttui kasvaessaan sirommaksi kasvoiltaan ja hiusten kasvu (lopulta 2,5-vuotiaana)toi ulkonäköön suuren muutoksen. Nyt hän on mielestäni varsin söpö ja hauskan näköinen hörökorvineen ja punaisine kiharoineen.

Miehellä on kaksi teini-ikäistä tytärtä ja aina nuorempi saa kehuja kauneudesta. Silti musta se vanhempi on nätimpi ja esimerkiksi monet vanhemmat sukulaiset kehuu juuri vanhempaa. Nuorempi on kyllä periaatteessa kaunis, mutta vanhemmasta huokuu sellainen lempeys ja hyväntahtoisuus. Molemmat siis kauniita, omalla tavallaan. Voisin kuvitella, että nuoremmasta tulee näitä naisia, joita miehet ei uskalla edes lähestyä, kun taas vanhempi on sitten se naapurintyttö, joka ei tosiaan jää yksin.

kauniita aikuisia joten turha sääliä.



Eikä muuten kaikki lapset ole vanhempiensa mielestä kauniita.

kaunein tyttö oli just se, joka pyöritti tätä me ei leikitä sun kaa -hovia. Siis koulukiusaaja. Kauneus on vain pintaa.

kaikki AINA kehuu ja ihailee mun lapsia, kadulla, kaupassa, missä vaan. Sitten kun ollaan minun kavereiden kanssa liikenteessä, mua hävettää koska heidän lapset ohitetaan ihan kun olisivat läpinäkyviä. Itse en todellakaan koe että he olisivat yhtään sen rumempia kun omat muksutkaan ;)

En tiä, kai sitten vaan toiset kiinnittää huomioo tommoseen enemmän kun toiset. Itse en edes ajattele että minkä näkönen jonkun lapsi on.

aikuisena kaunis ja toisinpäin. voisin sanoa että pätee aina.

yleensä rumuus näkyy siinä 5 veestä eteenpäin. Ei niiden vanhempien, vaan ihan itsensä takia. :(

yleensä ne juusi on aikuisena tosi kauniita, en lähtis säälimään.

kymmenen vuoden kuluttua voi olla jo vaikka kuinka kauinis. Eikä todellakaan pidä paikkaansa, että ruma lapsi = kaunis aikuinen ja päinvastoin.

kuullut kaverieni lasten saavan kehuja ulkonäöstään ( muuta kuin mitä itse olen kehunut). En silti epäile, etteivätkö saisi. Omanikin saavat, vaikka ovat varmasti aika tavallisen näköisiä söpöjä lapsia.

No en nyt sanoisi noinkaan.. Olen ollut lapsena kaunis ja olen yhä kaunis. Vaikka itse sen sanonkin. Ylpeä en ole, mutten sokeakaan. Ulkonäköni on aina herättänyt huomiota ihan kaikkialla. Ulkomailla usein jopa polvistuvat eteeni(ja tämä ei ollut mikään vitsi).



Minulla on nyt itselläni tyttölapsi joka on kanssa saanut huomiota ihan kaikkialla. Ahdistavaa toisinaan kun jokatoinen vastaantulija sipisee jotain tai tulee ihan suoraan koskemaan lapseni hiuksiin tai kasvoihin. Isot siniset silmät ja punainen kiharatukka hänellä. Minusta ei erityisen kaunis mutta erityisen suloinen kyllä.

Mutta olen hoitanut kymmeniä lapsia ja arjessa kasvojen kauneus jää toissijaiseksi asiaksi.

Sisäinen karisma vetää puoleensa enemmänkuin pitkät ripset jne. näin oli esim kerran serkusten kanssa, toinen oli tosi suloinen mutta aika yksinkertainen ja toinen serkuksista ihan tusinakasvo mutta erittäin karismaattinen ja mielenkiintoinen persoona. Ei olisi tullut mieleenkään sääliä tätä vähemmän kaunista (ei vähääkään kaunista oikeastaan) vaikka toisen ulkonäöstä jatkuvasti huomauteltiinkin positiivisesti.

että lapsen ulkonäöllä on näin suuri merkitys jopa aikuisille! Pimeitä arvoja kasvatatte lapsillennekin.

yleensä rumuus näkyy siinä 5 veestä eteenpäin. Ei niiden vanhempien, vaan ihan itsensä takia. :(

yleensä ne juusi on aikuisena tosi kauniita, en lähtis säälimään.

Miten niin muka yleensä kauniita, mihin toi nyt perustuu?

varsin usein lapsen tulevaisuuden voi ainakin jossain määrin ennustaa katsomalla hänen vanhempiaan. Ja sen voi tehdä myös itse peiliin katsomalla.



AIka harvoin oikeasti rumat ihmiset saa todella kauniita jälkeläisiä ja toisinpäin. POikkeuksiakin toki on, mutta ne ovat juuri niitä, poikkeuksia.

Mä lähinnä ajattelen että on vähän alemmasta sosiaaliluokasta. Ei tietty välttämättä pidä paikkaansa, mutta tulee ensimmäisenä mieleen. Meidän lasten päiväkoti on ns hyvällä alueella ja niistä lapsista joilla ei ole niin hienostuneet piirteet, ajattelee että tulevat varmaan viereisestä kerrostalolähiöstä.